Ratkaisut lehden 7/2020 pulmiin

Mistäs tiesit?

1.     20100 asukasta

2.     Jämsässä

3.     Muleta

4.     Minsk

5.     Turussa

6.     Harvainvalta

7.     Painin

8.    Arttu Viskari

9.    Konekiillotettua sanomalehtipaperia

10.  Keittoa

10+ Valko-Venäjä

 

Pakko tietää

1. Suurlakon aikana marraskuussa 1905 Voikkaan, Kymintehtaan ja Kuusankosken paperityöläiset vangitsivat paikallisia tehtaanjohtajia ja joitakin mestareita.

Mitä johtajat joutuivat tekemään ennen kuin pääsivät vapaiksi?

a) Kirjoittamaan runon työläisille.

b) Väittelemään tasa-arvosta lakkojohtajien kanssa.

c) Viemään ruokaa ja vaatteita lastenkotiin.

d) Kuuntelemaan viisi esitelmään työväenliikkeestä.

Oikea vastaus: d) Kuuntelemaan viisi esitelmään työväenliikkeestä. Esitelmät piti kivityömies Frans Tila, joka oli saapunut paikalle Kotkan lakkokomitean lähettämänä.

Tilanne Kymenlaaksossa oli poikkeuksellinen: Suurlakko oli suomalaisten yhteinen kansannousu Venäjän sortovaltaa vastaan, mutta Kymenlaaksossa se kohdistui myös tehtaanjohtajiin. Syynä oli katkeruus, joka johtui työläisten häviämästä Voikkaan työtaistelusta vuonna 1904. Ennen Frans Tilan saapumista paikalle tilanne oli pahaenteinen. Jyrkimpien mielipiteiden mukaan vangittujen olisi sovitettava aiemmat tekonsa kuolemanrangaistuksella tai kidutuksella. Frans Tila, joka ei ollut Kymin Osakeyhtiön työntekijöitä, oli kuitenkin ihanteellinen mies eikä tahtonut kostaa pahaa pahalla. Hän taivutteli työläiset vapauttamaan vangit. Myös Helsingissä sijainnut suurlakon keskuskomitea kielsi ”toistaiseksi”

kaikki väkivaltaisuudet ja kehotti vapauttamaan vangit.

Lakon jälkeen Kymiyhtiö maksoi kolmen paperitehtaansa työväen palkat lakon ajalta, olihan kyse ollut kansallisesta toimesta Venäjän pakkovaltaa vastaan.

Voikkaan paperitehtaan perustaja, vuorineuvos Rudolf  Elving (1849-1927) ja tehtaan isännöitsijä, eversti Richard Becker eivät olleet vangittujen joukossa.

Muilla paikkakunnilla ei vastaavanlaisia tapauksia nähty.

 

2. Mitä monilla Suomen sellu- ja paperitehtailla ja etenkin Yhtyneillä Paperitehtailla tehtiin ainakin vielä 1950-luvulla useille naistyöntekijöille, jotka menivät naimisiin?

a) He saivat rouvalisän joulukuun palkkaan.

b) Heidät rokotettiin yhtiön kustannuksella.

c) Heidät irtisanottiin.

d) He pääsivät työajalla äiti- ja rouvakurssille.

Oikea vastaus: c) Heidät irtisanottiin. Käytäntö päättyi 1960-luvun lopulla, kun työehtosopimuksiin lisättiin irtisanomissuojapykälä, jonka mukaan naimisiinmeno ei käy erottamisen syyksi.

Aiempi menettely hyväksyttiin pitkään myös työntekijäjärjestöissä. Tuolloin oltiin vielä sitä mieltä, että aviomiehen velvollisuus on elättää vaimonsa.

Työpaikkoja tarvittiin paikkakunnan yksinäisiä naisia varten, sillä heillä ei ollut elättäjää. Työnantajat perustelivat irtisanomisia sillä, että vaimo kiinnittyisi kotitalouteen ja mies omaan asuntoonsa. Naisten kodinhoitajatehtäviä korostettiin ja samoin äidin roolia kotona olevien lasten kasvattamisessa etenkin 1930-luvulla, kun työnantajat alkoivat tukea työntekijöiden omakotirakentamista. Poikkeuksia toki tehtiin, perusteluna usein perheen taloudellinen asema, opiskelu, sairaus tai omakotitalon rakentaminen.

Myös sotien aikana ja sotien jälkeisenä työvoimapulan aikana tehtiin poikkeuksia.

Tiukinta linjaa veti Yhtyneet Paperitehtaat Juuso Waldenin johdolla. Tiukin se oli toimihenkilöiden vaimoilla ja konttorityön tekijöillä, mutta työ saattoi loppua myös tehdastyötä tekeviltä rouvilta. Vuonna 1961 Yhtyneillä sai 184 rouvaa ennakkoilmoituksen töiden loppumisesta ja heistä lähes puolet joutui lopulta jättämään työnsä. Waldenin oma puoliso Tellervo sai jatkaa yhtiön palveluksessa. Valkeakoskella naisten syrjiminen johti jopa epätavallisiin

tilanteisiin: Walden sai erotetuilta rouvilta kirjeitä, jossa nämä pyysivät häntä järjestämään myös Säteri Oy:n ja Valkeakosken kaupungin palveluksessa oleville rouville potkut.

Walden sanoi niinkin myöhään kuin vuonna 1970 ”Tässä yhtiössä on ollut sellainen tapa niin kauan kuin muistan, että mies ja vaimo eivät voi samaan aikaan olla yhtiön palkkarullissa.”

Naisten irtisanomista helpotti se, että heidän työsuhteensa olivat 1950-1960-luvuilla usein määräaikaisia. Esimerkiksi Yhtyneillä heidät irtisanottiin hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta – ja palkattiin sitten tammikuussa takaisin.