Ratkaisut lehden 4/2020 pulmiin

Mistäs tiesit?

1.     Vesisika

2.     Argentiinassa

3.    Billerud Korsnäs

4.    Venäjän

5.    Uruguayssa

6.    Maalajikerros

7.    107 kaupunkia

8.    Rauni Mollberg

9.    Pelkosenniemellä

10.  Timo Blomqvist

 

Pakko tietää

1. Oikea vastaus: b) Hän laittoi ämpärin säiliön pohjalle ennen säiliön täyttöä. Se
täyttyi spriillä, kun säiliötä täytettiin Kuusankoskella, mutta ei tyhjentynyt,
kun säiliön pohjaventtiili avattiin Rajamäellä. Kun säiliö palasi
Kuusankoskelle, spriiveikkonen meni yön pimeinä tunteina säiliöön ja haki
nesteensä. Säiliön päällä oli luukku, josta säiliöön pääsi. Ämpäri on
todennäköisesti joko ollut raskas tai sen pohjalla on ollut paino. Kähveltäminen
jatkui jonkun aikaa eikä tekijää tiettävästi saatu kiinni. Spriissä oli
metanolia, mutta siitä sai amatöörimäisenkin puhdistuksen jälkeen kohtalaista
juotavaa viinaa – ainakin silloisten kriteerien mukaan. Viinaan jääneen
metanolin vuoksi saattoi tosin tulla kova kankkunen. Rajamäellä metanolia
poistettiin Guillaume-puhdastislauskojeistolla, mutta maku oli siitä huolimatta
paha. Alkon 1930-luvulla myymä Karhuviina tehtiin pääosin sulfiittispriistä.
Sulfiittispriitä tehtiin sellutehtaiden jäteliemestä, etenkin puun sokereista.
Metanolin vuoksi sitä käytettiin eniten teollisuudessa. Suomen viimeiset
spriitehtaat olivat Mäntässä ja Nokialla.

2. Oikea vastaus: d) Lähetti kaksi miestä pelaamaan Monte Carlon kasinolle. He
olivat yhtiön konttoripäällikkö Wäinö A. Haaja ja metsäosaston kamreeri Osmo
Mutikainen. Heidät katsottiin sopiviksi, koska Haaja istui yhtiön rahojen päällä
ja Mutikainen käytti niitä paljon. Miehet lähtivät viipymättä matkaan ja
päätyivät aluksi Pariisiin, jossa he viipyivät tarpeettoman pitkään. Viimein he
pääsivät Monte Carloon, tarkoituksenaan siis hankkia rahaa uhkapeleillä. Peli-
ja matkakassa tyhjeni kuitenkin nopeasti, ja miehet riitaantuivat. Lopulta
heille oli järjestettävä rahaa Suomesta, jotta kumpikin pääsisi takaisin
kotiin – eri kyydeillä.
Walden sai idean pelireissusta Monte Carloon Yhtyneitten kerhon iltaistunnossa,
jossa ratkaisuja yhtiön rahapulaan pohidittiin ”viskin nostattaman luovan
mielikuvituksen voimalla”.