»Aloitin nämä työt lokakuussa vuonna 1990. Silloinen Hyötypaperi sattui silmiin puhelinluettelossa, kun etsin työpaikkaa läheltä kotia. Se oli loppuviikkoa, kun soitin. Työnjohtaja vastasi, että pääsetkö maanantaina töihin? Sanoin etten pääse, koska pyörän kumi on puhki. Hän kysyi, että missä asut, tulen hakemaan.

Paalaamme paperia ja nykyisin myös erilaisia muovilajeja, varastoimme ne ja lastaamme myöhemmin rekkaan. Rekat vievät ne tehtaille uusiokäyttöön. Meille tulee myös paperitehtaalta rullia käsiteltäviksi. Kotikeräyspaperia ei keräänny entiseen malliin, mutta tilalle on tullut paalattavaksi kotitalousmuovia, kirkasta- ja värillistä muovia yrityksistä sekä viallisia salaojaputkia. Kotikeräyspaperit tulevat meille Kuopiosta ja Joensuusta saakka. Meillä on valtava paalainkone, joka puristaa materiaalin yli kuution paaliksi ja sitoo sen metallilangoilla.

Jos auto tulee Saksasta takaisin sillä perusteella, että lastina on väärää tavaraa, niin kyllä se maksaa aika paljon.

Työskentelen trukilla. Työnnän paalattavaa tavaraa paalainkoneen pitkälle kuljettimelle, nostelen toisesta päästä valmiita paaleja ja pinkkaan ne varastoon, jossa jokaiselle lajille on oma paikkansa. Varastosta lastaan paalit rekkaan. Työparini sanoo, että hitsaa vielä trukin oven kiinni, että pysyn siellä! Minusta ei olisi tauosta taukoon vain istumaan koneessa. Onneksi minä olen meidän vuorossamme se, joka menee vaihtamaan paalaimelle lajin ja uudet asetukset. Samalla pääsen liikkeelle. Trukissa on niin hyvät lämmittimet, että ei siellä kylmä tule, päinvastoin. Minä pidän ikkunat rakosellaan, että lämpötila pysyy tasaisempana, eikä tarvitse kulkea jatkuvasti kuumasta kylmään ja toisinpäin.

Samasta tavarasta voi saada aikaan pehmeitä paaleja tai kovia, hyviä paaleja. Työparini on niin hyvä syöttämään tasaisesti kauhalla paalaimeen materiaalia, että paaleista tulee hyviä. Niitä on helppo lastata autoon. Lattia paalaimen ympärillä täytyy putsata hyvin eri materiaa­lierien välissä, etteivät lajikkeet mene sekaisin. Inhoan yli kaiken vajaakokoisia paaleja. Kun katsoo paalaimen laskuria ja näkee, paljonko tavaraa on, kyllä sen oppii arvioimaan, tuleeko aineksesta kokomittaisia paaleja. Kun paaleja lastataan autoon, niitä menee lavalle kaksi päällekkäin. Pienet paalit eivät asetu hyvin, kun kuljettaja heittää liinat ympärille. Niistä ei saa tukevaa kuormaa.

Varastoinnissakin on tärkeää tehdä hyviä pinoja, etteivät ne kaadu. Itsellänikin tuli muutama vuosi sitten paali trukin katolle. Kyllä pelästytti, kun kattoikkuna hajosi ja lasia ropisi niskaan. Onneksi trukissa on hyvät turvakaaret. Myös lastaamisessa on varottava, ettei tapahdu vahinkoja. Joskus rekoissa ei ole lainkaan sivulautoja, vain pelkkä pressuseinä. Silloin pitää paaleja työntää kyytiin varovasti, etteivät ne mene läpi. Joskus tulee sellaisia rekkakuskeja, jotka eivät usko, että paalit mahtuvat autoon. Sanon, että kokeillaan, ja kyllähän ne mahtuvat. Naista tullaan kuitenkin mielellään neuvomaan, ja kyllä se minulle sopii. Mutta jos pitäisi laskea, kuinka monta tuhatta autoa olen lastannut, niin en kyllä pystyisi sanomaan.

Työt rytmittyvät siten, että rekat lastataan ensin, jotta ne pääsevät jatkamaan matkaansa. Esimerkiksi Saksaan menevillä autoilla voi olla kiire satamaan. Samoin lattia täytyy pitää auki, että autot mahtuvat kulkemaan ja pysäköimään lastausta varten. Sitäkin täytyy miettiä, että lajeja kasataan siinä järjestyksessä, kun aikoo niitä paalata. Siihen pyritään, että saadaan mahdollisimman paljon samanlaista tavaraa paalattua, ettei asetuksia tarvitse olla koko ajan vaihtamassa.

Parhaiten tässä työssä menestyvät sellaiset, jotka ovat rauhallisia, osaavat kuunnella, ja tekevät siten kuin sanotaan. Kun meillä on kesäpoikia, sanon heille jatkuvasti, että aina pitää kysyä, jos vähänkin epäilee. On esimerkiksi tärkeää, että oikeaa tavaraa menee oikeaan autoon. Jos auto tulee Saksasta takaisin sillä perusteella, että lastina on väärää tavaraa, niin kyllä se maksaa aika paljon. Työssä tarvitaan myös tarkkuutta. Tänään lastasin autoa, jossa paalien pitää olla prikulleen keskellä, muuten kattorakenne ei pysty laskeutumaan paikalleen.

Työ on mielekästä, koska se on niin vapaata. Kukaan ei ole hengittämässä niskaan, kunhan työt tulevat tehtyä. Olen työporukan ainut nainen, ja työkaverit väittävät, että pidän heitä kovassa komennossa. Vaikka he naljailevat, en minäkään heitä helpolla päästä. Työporukka on ihan mahtava, tykkään hirveästi.»

Teksti Mari Schildt, kuva Johannes Wiehn