Värähtelymittaus kertoo vioista ja häiriöistä prosessissa. Mika Savolainen tulkitsee mittareiden värähtelytietoa.

Laadusta tinkimättä

 

»Tammikuussa tulee täyteen 25 vuotta näissä töissä. Aiemmin olin muutaman vuoden tekemässä SAP-järjestelmää ja sen jälkeen asentajana 10 vuotta. Tällä hetkellä teen koneasennusta, voiteluhuoltoa ja värähtelymittausta.

Värähtelymittausta tehdään joko manuaalisesti, eli otetaan mittalaite, jossa on magneettikiinnitteinen anturi, ja laitetaan se kiinni laitteeseen, jonka värähtelyä halutaan mitata. Se antaa mittaustuloksen spektrikäyränä. Meillä on myös kiinteitä järjestelmiä, jolloin näemme mittaustulokset jatkuvasti näyttöpäätteeltä. Sieltä saadaan trendit ja mittaustulokset.

Tietojärjestelmä antaa hälytyksiä määrättyjen hälytysrajojen mukaan. Niitä tulee viikottain. Monesti hälytys johtuu prosessissa olevasta muu­­toksesta, esimerkiksi ajomuutoksesta, jonka takia pumppu kavitoi. Sillä tarkoitetaan sa­­­­maa ilmiötä, kun joskus yrittää käyttää perämoottoria täydellä voimalla lähellä pintaa. Potkuri haukkaa enemmän ilmaa kuin vettä. Sama ilmiö nähdään myös tehtaan pumpuissa. Pumpattavaan nesteeseen on tullut ilmakuplia esimerkiksi kiehumisen takia, jolloin pumppu kavitoi. Se nostaa värähtelymittauksen kokonaistasoa ja näkyy myös korkeissa taajuuksissa. Usein tilanne tasoittuu itsestään, mutta sitä kuitenkin seurataan. Myös puhaltimien siipien likaantuminen voi aiheuttaa värähtelyn lisääntymistä.

Laitteillamme aika hyvä käytettävyys. Jos näemme poikkeamia, esimerkiksi laakereiden vikataajuuksia, kokoamme listaa laitteista, jotka ovat alkamaisillaan hajota. Kun tehdas pysähtyy, joko suunnitellusti tai odottamattomista syistä, vaihdamme ne ennen rikkoutumista. Seisokkeja pidetään noin puolentoista vuoden välein. Jos tulee yllättävä seisokki, tiedämme mihin hyökätä. Meillä on joka osastolle top-10 -lista korjattavista kohteista.

Ihan suinpäin ei kohteeseen silti mennä. Hommasta noin kolmannes on turvallisuuden varmistamista ja lukitusten tekoa. Kun laitteet ovat yhteydessä toisiinsa, pitää myös viereiset laitteet ottaa huomioon. Siinä pitää varmistella, että kaikki venttiilit ovat varmasti kiinni. Putkistojen ja laitteistojen tyhjennykset kemikaaleista ovat sellainen paikka, jossa ei aina voida tietää, ovatko tyhjennykset täysin onnistuneet. Jos on tullut tukos, ja tavaraa onkin vielä sisällä, ne ovat ikäviä tilanteita. Suojavarusteet ovat kyllä niin hyvät, että niiden kanssa selviää, vaikka päälle vä­hän roiskuisi. Toki konttorityön suuntaan tämäkin

työ on muuttunut, koska paljon tehdään mittausten analysointia. Yli puolet työstä on näyttöpäätteen edessä istumista.

Tässä työssä tarvitaan kokemusta, jotta pystyy ymmärtämään kokonaisuuden: Pitää tuntea sekä laitteen rakenne että prosessi, eli se, miten laitetta käytetään. Ilman kokemusta saattaa tehdä johtopäätöksiä liian herkästi. Jos tärinätasot nousevat, se ei välttämättä tarkoita, että laitteessa olisi vikaa. Kannattaa tehdä lisää mittauksia ja ottaa huomioon ympäristö ja olosuhteet. Mittauksissa tärkeintä on seurattavuus, eli se, että löytyy myös aikaisempia mittaustuloksia. Laitteen historia pitää tuntea. Toki asiaa käydään läpi myös kollegoiden kesken.

Värähtelymittauksissa on neljä eri tasoa, jotka käydään tenttimässä. Itse olen kakkostason värähtelyanalysoija, se on sopiva tähän työhön. Työtä voi tehdä omaan tahtiinsa. Huollon aikaan pääsee myös asentamaan, mikä tuo vaihtelua. Seisokkeihin sitä jo asennoituukin niin, että nyt ryskätään puolitoista viikkoa.

Muutokset ja parannukset laitteisiin ovat mielenkiintoisia. Sellaista ei välttämättä kukaan ole aikaisemmin tehnyt, eikä laitetoimittajakaan ole osannut ratkaista. Tässä työssä on hyvä olla ratkaisukeskeinen. Myös pitkäjänteisyydestä ja rauhallisuudesta on hyötyä. Eikä korkean­paikan kammoa kannata olla: Kohteet voivat olla jopa 65 metrin korkeudessa, ja alla on vain ritilätaso.»

Teksti: Mari Schildt, kuva: MIkko Vähäniitty