Stora Enso Packaging aikoo lopettaa aaltopahvi pakkausten tuotannon Kristiinankaupungissa.
Kuorimo
Muutosneuvottelut alkoivat syyskuun lopussa ja niiden piirissä on 50 henkilöä.
Stora Enso aikoo keskittää aaltopahvipakkaustuotantonsa Lahteen ja samalla sulkea Kristiinankaupungista Tiukan kylällä toimivan tuotantoyksikön pysyvästi. Sulkemiseen liittyvät muutosneuvottelut alkoivat syyskuun lopussa ja niiden piirissä on 50 henkilöä.
Yhtiö perustelee suunnitelmaa tuotannon tehokkuuden ja kannattavuuden parantamisella. Yhtiön mukaan aaltopahvipakkausten markkina on Suomessa ollut haastava. Lisäksi Kristiinankaupungin yksikön kustannukset ovat korkeat ja tuotantolaitteisto edellyttäisi investointeja.
– Näihin ne vetosivat. Totta on, ettei uuteen konekantaan ole liikaa investoitu. Sulkemissuunnitelma ei tässä maailman ajassa ollut mikään yllätys, mutta totta kai se omalle kohdalle osuessa tuntuu pahalta, toteaa pääluottamushenkilö Aki Hanka.
Paperiliittolaisia työntekijöitä tehtaalla on noin 40.
Jos sulkemiseen päädytään, työntekijöillä on suuri huoli työllistymisestä. Monilla on Hangan tavoin takana yli 30 vuotta työuraa tehtaalla ja enää muutamia vuosia tavoite-eläkeikään. Hanka on toiminut pitkään myös pääluottamushenkilönä, yhteensä parikymmentä vuotta.
Yhtiö kaavailee lopettavansa tuotannon Kristiinankaupungissa touko-syyskuussa 2027. Myynti ja asiakaspalvelu jatkuisivat Kristiinankaupungissa, samoin varaston toiminta.
Selkeyttä tilanteeseen
Liimakoneenhoitaja Joonas Nurmi, 33, toivoo, että nykyiset työt jatkuisivat mahdollisimman pitkään, vaikka tehdas päätettäisiin sulkea. Tehtaan lopetusuhka oli alkuun järkytys.
– Toiset olivat kovin hiljaa, osalla oli kiukkuisuutta. Nyt porukka suhtautuu rauhallisemmin, odotellaan, mietitään yhdessä ratkaisuja ja tuemme toisiamme. Siinä auttaa, että meillä on hyvä työilmapiiri. Mukavat työkaverit on syy, miksi on jaksanut herätä ja lähteä töihin. Täällä on ollut mukavaa, en haluaisi tätä työtä vaihtaa.
Nurmi toivoo, että muutosneuvotteluja seuraa selkeä päätös.
– Täällä jatketaan loppuun asti, ei jätetä laivaa uppoamaan. Vasta sitten, kun on mustaa valkoisella, alan katselemaan, minkälaista muuta työtä olisi tarjolla. Eniten jännittää, tuleeko lomautus. Se tuo epävarmuutta, Nurmi pohtii.
Sähkö- ja automaatiokoulutuksen käynyttä Nurmea kiinnostaisi kunnossapitotyylinen työ, sillä nykyisessä tehtävässä säätäminen ja soveltaminen on tullut tutuksi. Vaikka sähköalan opinnoista on kulunut aikaa, hän luottaa työllistyvänsä, vaikka tehdas päätettäisiin lopettaa.
Työn perässä muuttaminen ei ole ensimmäisenä mielessä, sillä perheen kaksi lasta, omakotitalo ja lähisuku ankkuroivat elämää Kristiinankaupunkiin ja sen ympäristöön. Perheen kuopus täytti kesällä vuoden ja esikoinen aloitti koulunkäynnin.
– Asuntolainaa pitäisi saada maksettua. Onneksi tuli otettua lainaturva, se vähän helpottaa taloutta, jos tulot putoavat, Nurmi sanoo.
Tykätty työyhteisö
Viiden kilometrin työmatka Tiukan kylälle on tullut Jari Jaakkolalle, 60, tutuksi kahdeksan ja puolen vuoden ajan.
– Aloitin alhaalla tuotannon puolella työkokeilussa. Olin ollut käteni vuoksi pitkään työkyvytön. Nyt olen ollut täällä yläkerrassa hieman kevyemmissä töissä stanssiverstaalla jo useamman vuoden.
Jaakkola loukkasi kätensä aiemmassa työssään tapaturmaisesti. Hän on tyytyväinen, että käsi on saatu hyvin kuntoutettua ja sen kanssa voisi olla työkykyinen varsinaiseen eläkeikään saakka, reilut neljä vuotta. Jos tämä työ loppuu, Jaakkolaa mietityttää, löytyykö hänelle soveltuvaa paikkaa muualta. Hänellä on vuosien kokemus erilaisista puusepän töistä, mutta fyysisesti raskaat työvaiheet eivät enää onnistu.
– Täällä on hyvä porukka, tykkään tästä. Olen ollut aiemmin keikkahommissa, mutta en ole vielä miettinyt, kuinka pitkään työmatkaan olisin valmis.
Jaakkolan kolmesta lapsesta vanhempi poika on samalla tehtaalla. Vaikka päätös tehtaan kohtalosta ei ole tiedossa, tulevaisuutta on mietitty: mitä taitoja on takataskussa, minkälaisia verkostoja olemassa ja voisiko niitä hyödyntää työllistymisessä.
– Kalastusharrastus on minulla verissä, isältä perittynä. Poika onkin ehdottanut, että ryhtyisin kalastusoppaaksi, pohtii Jaakkola.
Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva: Jussi Partanen

