Paperiliiton omistamat lomakeskukset Purala, Särkelä ja Törmälä suljetaan. Lomakeskusten käyttö päättyy 30.4.

Työpaikalla

 

Lomakeskuksia ei voi käyttää eikä varauksia tehdä tai käyttää huhtikuun 30. päivästä kello 12 lähtien.

Lomakeskusten sulkeminen johtuu Paperiliiton valtuuston viime syyskokouksen päätöksestä saattaa lomakeskukset myyntiin ja ajaa alas niiden käyttö. Lomakeskukset ovat helmikuusta lähtien olleet julkisesti myynnissä.

Keskukset sijaitsevat Jaalassa, Särkisalossa ja Kuusamossa vesistöjen äärellä ja metsäluonnon ympäröiminä. Toiminta on ollut lukuisille jäsenille tärkeä henkireikä ja pitkään myös ilmainen jäsenetu. Liitolle lomakeskusten ylläpito on ollut iso taloudellinen satsaus ja ne on pidetty hyvässä kunnossa.

Keskuksista on aiheutunut liiton talouteen noin 730 000 euron tappio vuosittain, mikä tarkoittaa noin 2 000 euroa jokaisena kalenteripäivänä.

– Valitettavasti ei ollut nähtävissä, että alijäämän suuruusluokkaa olisi saatu pienennettyä muulla tavoin kuin myymällä ja lakkauttamalla lomakeskukset. Käyttäjämäärät ovat lisäksi laskeneet joka vuosi, sanoo Paperiliiton talouspäällikkö Arto Turunen.

Viime vuonna 10 euron yöpymis- ja käyntimaksun suorittajia oli kaikissa kolmessa lomakeskuksessa yhteensä noin 5000 eli keskimäärin noin 14 per päivä. Kesäaikaan kävijöitä oli keskiarvoa enemmän ja talvella vähemmän.

Kävijämäärien lasku kertoo osin myös siitä, että aiempaa harvempi on valmis viettämään lomia ja vapaita samaan tapaan yhteisöllisesti kuten lomakeskuksia perustettaessa. Tuolloin liiton työssäkäyvien jäsenten määrä on ollut korkeimmillaan.

Esimerkiksi Törmälän aloittaessa vuonna 1978 liiton jäsenmäärä hipoi 50000:a. Uusinta lomakeskusta Särkelää hankittaessa maksavia jäseniä oli yli kolme kertaa enemmän kuin nykyisin. Liiton vuoden 2023 talousarvio on laadittu 10 000 maksavan jäsenen mukaan.

Lomakeskusten 4 vakituisen työntekijän kanssa on käynnissä yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva: Juha Viitala