Ukrainalaisten piina ei ole loppumassa. Kuusaan ammattiosastoissa on huomattu, että pienilläkin teoilla voi auttaa.

Vapaa-aika

 

Kuusankoskilainen Pasi Heiskala toteaa, että suomalaisilla alkaa ensijärkytys Venäjän hyökkäyksestä kadota, mutta ukrainalaisten avun tarve ei vähene. Yksistään Kahovkan padon tuhouduttua kymmenet kylät ja kaupungit jäivät tulvan alle.

 Heiskala on osallistunut paikallisten ammattiosastojen mukana muun muassa vastaanottokeskuksessa asuvien ukrainalaisten auttamiseen.

– On vaikea kuvailla, mitä se on, kun tullaan bussilla Ukrainasta. Siellä on äitejä lasten kanssa, kädessä reppu ja muovipussi ja siinä koko omaisuus, se on karua kertomaa, Heiskala sanoo.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan viime vuoden helmikuussa, Heiskalalle tuli heti voimakas tunne, että ukrainalaisia on autettava. Hän sai yhteyden henkilöön, joka vei tarvikkeita suoraan Ukrainaan. Heiskala mietti hetken, mistä saisi rahaa auttamiseen ja ketä siihen lähtisi mukaan. Nopeasti mieleen tuli oma ammattiosasto, Kuusankoski 19, ja naapuri Kuusanniemi-Voikkaa 85.

– Tiesin, että ammattiosastot ovat porukka, johon voi luottaa, he ovat heti tukena, Heiskala sanoo.

Asia saikin nopeasti vastakaikua. Molempien osastojen hallitukset hyväksyivät Heiskalan esityksen, ja pieni rahapotti alkoi syntyä. Myös Lauritsalan osasto 44 vähän kauempaa saatiin ohimennen mukaan.

Osastot päättivät lähettää Ukrainaan vain sellaista tavaraa, että jos joku vetää välistä, niin se menee tarpeeseen joka tapauksessa. Matkaan lähti pääasiassa vauvojen tarvikkeita ja kuivajauheita, ja muutama ensiapulaukkukin. Hankkeen käynnistänyt Heiskala osti tavarat paikallisista liikkeistä.

– Mulla on DNA:ssa se, että on pakko auttaa, kun joku tarvii apua. Kun oli UPM:n työtaistelu menossa, oli aikaa puuhailla, hän toteaa.

Heiskala on pääluottamusmies Schaefer Kalk Finlandilla UPM Kymin tehdasalueella. Yritys ei kuulunut lakon piiriin, mutta kun tehtaat seisoivat, töitä ei ollut.

Tänä keväänä on hankittu vastaanottokeskuksen lapsille muun muassa välineitä pallopeleihin ja leikkeihin.

– Minulla oli kaveri johtamassa Hemcare Oy:n Kuusankosken yksikköä. Kysyin mitä he eniten tarvitsevat, ja jälleen kerran molemmat Kuusaan ammattiosastot lähtivät mukaan. Tuli myös muutama yksityinen lahjoittaja, kertoo Heiskala.

Esimerkiksi Kuusaan tehtaitten pääluottamusmiehet Hannu Mentula ja Jari Huomo UPM:ltä ja Heiskala haastoivat toisensa satasella mukaan ja saivat tehtaiden johtoakin osallistumaan.

Heiskala toteaa, etteivät kerätyt summat ole jättimäisiä, mutta niillä saa yllättävän paljon aikaan, ja vastaanottokeskuksen arjessa pienetkin asiat tuovat iloa.

Tavaroiden hankinta ja kuljetus on ollut Heiskalan näpeissä, mutta hän korostaa, että yksin hän ei olisi tähän pystynyt.

– Olen ideoinut, haistellut tunnelmaa ja tehnyt esityksen. Tärkeintä on, että yhteistyö Kuusaan ammattiosastoissa toimii, saman kylän äijiä ollaan. Lakon aikana näki miten osastot hitsautuivat entisestään yhteen. Työtaistelu oli liima joka vahvisti hienoa yhteistyötä yhä enemmän ja enemmän, sanoo Heiskala.

Hän toteaa vihjeeksi muillekin osastoille, että avun kerääminen on helppo aloittaa. Kun kertoo, että toiminnan takana on ammattiosasto, se herättää luottamusta yrittäjissä tai yksityishenkilöissä varsinkin tehdaspaikkakakunnilla.

– Ay-liikkeen idea on just sitä, että autetaan pienillä jutuilla hädässä olevia. Ammattiosastojen toiminta on ollut alun perinkin kaikinpuolista auttamista ja heikompien tukemista, Heiskala sanoo.

Myös työnantajaa voi haastaa mukaan. Esimerkiksi Tam­pe­reella DS Smith lahjoitti ammattiosasto 4:n aloitteesta kuljetuslaatikoita Ukrainan apuun.

Heiskala puolestaan kysyi UPM:ltä tukea retkelle Verlan tehdasmuseoon. Vastaus tuli samana päivänä. Niinpä bussillinen ukrainalaisia vietti kesäkuussa päivän Verlassa, ja UPM maksoi kaiken: kuljetukset, liput ja eväspussit.

Heiskala pitää muutenkin silmänsä auki siltä varalta, että löytyisi jotain, josta on apua tai iloa ukrainalaisille.

– Tsekkailen lähipiiriä. Laitan valokuvia asioista ja kysyn vastaanottokeskuksesta, onko heillä tarvetta. Kun löytyy pyörää, nukkea ja nukenvaunua, on kiva aina viedä sinne. Eilen kun menin sisään pääovesta, 5-vuotias tyttö sanoi kirkkain silmin ukrainaksi että terve. Se kyllä tuntui hienolta.

Teksti: Reima Kangas, kuva: Pasi Heiskalan albumi