”Olen työn perässä kulkenut vähän joka puolella. Olin Tampereella töissä elektroniikkatehtaassa, kun näin ilmoituksen, jossa haettiin työntekijöitä Kyröskoskelle koulutukseen. Sitä kautta pääsin töihin vuonna 2005, ja vaihdoin alaa. Elektroniikkatehtaissa työskentely oli sellaista, että joko ne lopettivat tai lähtivät halvempiin maihin. Aina piti etsiä uusi työpaikka ja vaihtaa paikkakuntaa. Olin haaveillut metsäteollisuudesta jo silloin, kun asuin lapsena Kemijärvellä, mutta silloiseen sellutehtaaseen tuntui olevan mahdotonta päästä edes kesätöihin, jos sukua ei ollut töissä. Kemijärveltä muutin parikymppisenä Turkuun. Nyt on perhe Hämeenkyrössä, eikä enää tarvitse muuttaa.

Teemme tehtaalla taivekartonkia. Esimerkiksi kosmetiikkaa ja lääkkeitä pakataan taivekartonkipakkauksiin, ja myös elintarvikkeita voi olla pakattuna biopohjaisiin kartonkipakkauksiin. Nykyisin ei tehtaissa enää ole sellaista, että olisi vain yksi työpiste tehtävänä. Moniosaamista kannatetaan, ja kyllä se minulle sopii. Taivekartonkikoneessa on online-päällystys, eli samalla kun taivekartonkia tehdään, se myös päällystetään. Huolehdin, että kartongin päällysteeseen saadaan oikea kuivatus, vaaleus ja sileys pintaan, johon asiakkaan on hyvä tehdä painatukset. Myös monet muut laatuarvot ovat jatkuvassa seurannassa. Pituusleikkauksessa leikkaan isosta konerullasta pienempiä, asiakkaan haluamaan kokoon. Rullapakkauksessa paketoin pituusleikatut rullat, siten, että niitä on turvallista ja hygieenistä kuljettaa asiakkaalle. Voimalaitoksen kenttämiehenä toimin voimalaitoksen käyttäjän apuna: kuljen kentällä, haen näytteitä ja huolehdin, että kentällä kaikki on kunnossa.

Ammattilaisuus näkyy työntekijän varmuudesta työssään: hän ei turhia hötkyile. Jos tulee ongelmia, hän tietää mitä tekee ja miksi, eikä säädä vain säätämisen ilosta. Kun kaikki menee hyvin, on parempi antaa olla ja ottaa kahvikuppi käteen. Yleensä automatiikka hoitaa säädöt, mutta päällystyksessä voi joku profiilinsäätö olla ”harmaalla alueella”, silloin täytyy manuaalisesti säätää profiilit kuntoon. Kentällä kun kulkee, niin äänestäkin yleensä kuulee, jos alkaa ongelmia tulemaan; kaavari saattaa alkaa rapisemaan. Silloin tietää, että jollain päällystysasemalla saattaa päästä päällystyspastaa märkänä reunasta läpi. Siihen voi puuttua ajoissa, ennen kuin tulee isompaa ongelmaa.

Olen aina tykännyt, että on hyvä kouluttautua eteenpäin. Se lisää työn mielekkyyttä. Omissa töissäni kiinnostavin paikka on biovoimalaitos, joka on oma maailmansa. Syksyllä aloitan parivuotisen voimalaitoksen käyttäjäkoulutuksen. Voimalaitospuolella on omat lakinsa, paineastialait sun muut. Se on tarkkaa hommaa. Voimalaitoksen kattila voi olla kuin pommi, ja on kuumia höyryjä, suuret lämpötilat ja paineet. Ei se kuitenkaan pelota, koska jatkuvasti valvotaan ja tehdään tarkistuksia, on suojajärjestelmät, ja kaikki tekemiset mietitään kahteen kertaan. Turvallisin mielin voi olla.

Koulutuksen myötä työt tulevat muuttumaan niin, että kun käyttäjätutkinto on suoritettu, niin kattilaa voi ohjata. Vaikka koulutuksen pääsee läpi, voimalaitoksella suoritetaan vielä auditointi, josta pitää päästä läpi. Voimalaitoksella on kahden hengen miehitys. Meidän vuorolle tulee kolmen henkilön kierto, jossa ollaan kierto voimalaitoksella, ja kaksi kiertoa kartonkikoneella, mihin tarvitaankin. Yksi henkilö ei kierrä ja on koko ajan voimalaitoksella.

Minulle sopivat nämä metsäteollisuuden työt, ja olen viihtynyt ensimmäisestä päivästä lähtien. Työkaverit ovat ratkaisevassa osassa siinä, että työssä viihtyy. Meillä on vuoron kesken hyvä yhteishenki. Aina voi pyytää ja saa apua. Kun on lajivaihtoja, aloituksia ja seisakkeja, kaikki tekevät työnsä ja tulevat auttamaan pyytämättäkin. Vitsiä heitellään. Vapaalla pelaamme vuoron kesken sulkapalloa, mutta keväällä koronan takia se ei ollut mahdollista. Kesäisin käymme iltavuoron jälkeen saunomassa, uimassa ja grillaamassa.

Metsäteollisuudessa minulle on aina tullut eteen jotain uutta opeteltavaa, ja monipuolinen tehtäväkenttä pitää mielen virkeänä. Kun on aloituksissa, ratakatkoissa tai isoissa lajinvaihdoissa joutunut koko ajan vaihtamaan osia ja säätämään päällystettä, juoksentelemaan ja hikoilemaan, ja lopulta on saanut laadun hyväksi ja kahvikupin käteen, niin kyllä siinä tulee voittajafiilis. Suupieli vääntää hymyyn: onnistuin.”

Teksti Mari Schildt
Kuva Marjaana Malkamäki