Varkauden Stora Enson soodakattilaa ovat pyörittämässä talteenoton operaattorit Veikko Turunen ja Antti Kivikoski. Työparin tontille kuuluvat lisäksi haihdutin, hajukaasupolttimet ja mäntyöljyn keitto. Kolmen tunnin vaihdoin yksi ajaa kattilaa ja toinen on kenttähommissa.

– Tämä on joukkuelaji. Ei ole hyötyä, jos ajomies on huippu ja kenttämies ei, tai toisinpäin. Tässä täytyy täysin luottaa toiseen. Meillä on mennyt hyvin, Kivikoski sanoo.

Turunen toteaa, että molemmilla pitää olla ammattitaito ja tieto siitä, mitä tekee. He ovat työskennelleet yhdessä vuosikymmenen siitä asti, kun Kivikoski tuli Turusen oppiin, ja luottamusta löytyy.

– Kokemusta Veikolla on huomattavasti enemmän kuin minulla. Toki ongelmat on ratkaistava yhdessä, ja porukalla mietitään. Kaksi tyhmää päätä on enemmän kuin yksi, Kivikoski hymyilee.

Heidän työssään luottamus korostuu, koska putkissa kiertää lipeää ja höyryjä. Terveys ja jopa henki voi olla työparin ammattitaidon varassa.

– Häiriötilanteet ovat pahimpia. Pitää pystyä tietämään, mitä toinen tekee. Muuten voisi tapahtua pahakin tapaturma. Pitää myös pystyä luottamaan, että työkaveri varmistaa tehneensä oikein, ja niin toimii itsekin. Ettei mitään jätetä empätiiä -varaan, Turunen sanoo.

Työparin vapaa-aikakin menee samanlaisissa puuhissa. Linnustuskausi päättyi, ja ennen pakkasia odoteltiin pilkille pääsyä. Monena talvena on ollut hankala lähteä moottorikelkalla jäälle, koska sinne on kertynyt vettä.

Mikäs siinä, kun herkkusuiden pakastimet ovat täynnä riistaa.

– Omasta riistasta ja kalasta tehdyt ruuat ovat parasta, esimerkiksi teeri- tai metsolihapullat tai jauhelihapihvit. Ja hyvä kastike kruunaa. Myös kuha maistuu eri muodoissaan, Turunen kertoo.

Alkaneelle vuodelle molemmat toivovat parempia taloudellisia aikoja.

– Se olisi suurin odotus, että laitteet pysyisivät tulilla ja saataisiin käydä täällä, Kivikoski miettii.

– Kun pääsisi vain sopuun noissa työmarkkinahommissa. Ja että tulisi maailmalla rauha, niin lähtisi taas kaikki rullaamaan, Turunen jatkaa.

Ja kesäkin tulee aikanaan. Päivät jo pitenevät.

Teksti: Mari Schildt, kuva: Akseli Muraja