»Tulin ensimmäisen kerran Kyrolle kesätöihin lamavuonna 1995. Tein vuosia kesätöitä ja pitempiäkin pätkiä. Luin välillä tietotekniikkamekaanikoksi ja tulin tänne harjoitteluun tietotekniikkapuolelle. Valitsin kuitenkin lopulta tuotannon. Hain koulutukseen konsernin omaan metsäinstituutti Silvaan. Vuonna 2003 sain vakipaikan. Kahdeksan vuotta siinä meni.

Minulla on kolmen vakanssin kierto: sylinterihenkilö, massahenkilö ja koneenhoitaja. Jos tekisin vain yhtä tai kahta vakanssia, niin se voisi käydä tylsäksi.

Sylinterihenkilö työskentelee prosessin loppupäässä. Hän vastaa kartongin kuivaamisesta, kaliiperin eli paksuuden säätämisestä, sekä visuaalisesta laadusta yhdessä päällystäjän kanssa.

Massamiehen ja koneenhoitajan tonttia on kartonkikoneen alkupää eli märkä pää. Massahenkilö vastaa massoista, kemikaali­annosteluista ja massojen jauhatuksesta. Meillä hän vastaa myös kartongin runkokerroksen pohjanmuodostuksesta, että siitä saadaan mahdollisimman tasaista ja lujuudeltaan haluttua. Kun massa tulee perälaatikosta viiralle, vesi alkaa erottua massasta, ja kartonki lähtee muodostumaan. Jotta päästään hyvään laatuun, tarkkaillaan lujuusarvoja, joihin vaikuttavat massakemikaalit ja jauhatus. Lisäksi tarkkaillaan värisävyjä.

Koneenhoitaja vastaa ajettavasta tuotteesta eniten. Ajo-ohjelmasta näkee, mitä ajetaan, ja koneenhoitaja laittaa koneen ajamaan haluttua laatua. Hän määrittelee kartongin neliöpainon ja koneen nopeuden. Meidän tehtaallamme koneenhoitaja hoitaa myös kartongin pinta- ja selkäkerrosten rainanmuodostuksen. Koneenhoitaja ja massamies tekevät yhteistyötä, joka määrittyy joka vuorossa hiukan eri tavalla. On tärkeää, että he osaavat toimia saumattomasti yhteen. Työssä pyritään ensisijaisesti tekemään laadukasta kartonkia. Kun se on varmistettu, koneenhoitaja pyrkii tekemään sitä mahdollisimman nopeasti. Laatu menee kuitenkin aina edelle.

Kun tulee vika tai laadullinen ongelma, ja löydän siihen ratkaisun, se tuntuu palkitsevalta. Vuosien varrella olen oppinut reagoimaan muutoksiin parissa sekunnissa, vaikka pitkään aikaan ei olisi tapahtunut mitään poikkeavaa. Moodin osaa vaihtaa hetkessä passiivisesta tarkkailusta täyteen toimintaan. Prosessi­työn yhtä aikaa hyvä ja huono puoli on se, että milloin tahansa on oltava valmis radikaaleihinkin toimenpiteisiin: Valmis ampaisemaan kuin olisi tulipalo käsillä. Uusi työntekijä ei välttämättä tiedä, mikä tilanne vaatii täyttä toimintaa, mutta sen näkee kyllä vanhojen työntekijöiden reaktioista. Jos kukaan ei paljoa liikahda, silloin tilanne pystytään hoitamaan rauhallisesti. Ammattilainen saattaa näyttää siltä, että tuo vain tuossa istuu, kun todellisuudessa hän on ennakoinut tilanteen ja siten ehkäissyt ongelman syntymisen. Työ on aika pitkälti tilanteiden ennakointia.

Kun joku keskusvalvomossa huomaa jotain poikkeavaa, hän ilmoittaa heti koko tiimille. Se on tärkeää, koska tämä on ennen kaikkea tiimityötä. Työporukka näyttelee tosi isoa osaa, ja me olemme myös kavereita keskenämme. Meillä on kaikilla oma roolimme yhteisössä, ja työn sisältö joustaa henkilön mukaan: Tiedetään, että tämä henkilö tekee näitä asioita, vaikka ne eivät tarkalleen ottaen tehtäviin kuuluisikaan. Vuosien kuluessa tehtävät ovat muotoutuneet ihmisten mukaan, ja tiimi on hitsautunut yhteen.

Minun onneni on, että tällainen porukka on sattunut omaan vuorooni. Niin sen itse koen. Tämä on kuin joukkueurheilua: On yhteinen tavoite, jota kohti pyritään. Sitä tukee meillä vilkas vapaa-ajan toiminta. Käymme yhdessä omatoimisilla vuororeissuilla, esimerkiksi laivalla, katsomassa stand up:ia, syömässä tai viettämässä saunailtaa. Porukkaan tutustutaan nimenomaan vapaa-ajalla. Työ ei ole vain kartonkikoneen ympärillä pyörimistä. Omalla työporukallani on suurin vaikutus siihen, että tykkään työstäni.»

Teksti: Mari Schildt, kuva: Mirjami Liimatainen