»Vuonna 2006 armeijan jälkeen lähdin käymään ikään kuin kesätöissä Imatrankosken vesivoimalaitoksella. Melkein 18 vuotta siellä meni. Vesivoima oli reissutyötä. Aina ei edellisellä viikolla tiennyt, mihin seuraavalla tulee lähtö.

Saman­laisia vehkeitä löy­tyy näköjään sellutehtaalta kuin vesivoima­laitokselta.

Tammikuussa vaihdoin työpaikkaa Oulun Stora Ensolle. Koti ja työpaikka on nyt samassa kaupungissa. Meillä on kaksi pientä lasta, joten helpottaahan tämä arkea. Työmatkaan menee 15 minuuttia. Kun lähden töistä, oikein hätkähdän, kuinka nopeasti olen kotona.

Aloitin kunnossapitoasentajana tammikuun kahdeksantena päivänä. Päivittäiskunnossapidossa tehdään ennakkohuoltoja, käynninaikaista kunnonvalvontaa sekä huolto- ja vikakorjauksia. Mekaaninen kunnossapitoasennus ei hirveästi poikkea edellisestä työstä, jossa olin generaattoripuolella vesivoimalaitoksen kunnossapitoasentajana. Monasti olen naureskellut, että ihan samanlaisia vehkeitä löytyy näköjään sellutehtaalta kuin vesivoimalaitokselta. Toisaalta tuotanto on aivan uutta minulle, kun käsitellään puuta ja valmistetaan sellua ja kartonkia. Vesivoilaitoksessa joesta otetaan vettä, vesi pyörittää turbiinia, ja turbiini pyörittää generaattoria, joka tekee sähköä.

Työkaverit ovat rautaisia ammattilaisia

Huomasin nopeasti, että täällä on töissä rautaisia ammattilaisia. Pääsen oppimaan hyviltä tyypeiltä. Asennusporukan jutut ja huumori on aika samanlaista joka paikassa, samaa kastia ollaan. Jos tuntuu, että joutuu enemmän painimaan jonkun asian kanssa, niin ensin se vastustaa, mutta sitten sille saa jo naureskella. Siitä sitä oppii. Kun porukalla tai yksin saa vian selvitettyä ja laitteen toimimaan niin, ettei perästä kuulu, niin sanoisin, että se on työssä laatua. Ja hyvät työkaverit ja kiva, rento ilmapiiri kun on, niin se luo työtyytyväisyyttä.

Aikaisempi työni oli projektiluontoista. Remontit olivat isompia, ja saattoivat kestää muutamasta kuukaudesta puoleen vuotta. Täällä työ on omatoimisempaa ja vapaampaa. Huomaan, että ei välttämättä tarvita aamupalaveria, jossa päätetään, mitä kukakin tekee. Meillä on oma ennakkotyölista, josta huolehdimme itse ja katsomme, että työt tulevat tehtyä. Missä järjestyksessä asioita tehdään, sen voi pitkälti päättää itse. Olen tykännyt siitä, että täällä saa oman alueen, jota saa tehdä ja katsoa omaan tahtiin. Saa vastuuta asioiden hoitoon.

Vaikuttaa siltä, että kartonkilinja olisi se oma tehtäväalue. Täällä on puhuttu, että pitemmällä tähtäyksellä olisi mahdollista kiertää eri osastojen välillä. Se kuulostaa hyvältä, koska monipuolisuus on työssä minulle se juttu. Onhan nämä täysin uudet kuviot, joka päivä on uuden oppimista. Yksittäiset laitteet alkavat jo olla tuttuja, mutta kokonaisuudessa on vielä opettelemista.

Nyt tuli aikaa moottoripyöräkortille

Tällä hetkellä olen työssä oppimassa eri puolilla tehdasta, ja pääsen näkemään kokonaisuutta. Viikosta saattaa olla koulutusta 2–3 päivänä, vaikka pääsääntöisesti olen jo työn syrjässä kiinni. Olen päiväkunnossapidossa, ja työaika on liukuva seitsemästä puoli neljään. Jos on asioita hoidettavana, liukuma on kyllä kätevä. Jos projektihommissa oli viikonkin verran oikein kauhea projekti päällä, niin viikonloppu meni täysin levätessä. Nyt huomaan, että työpäivän jälkeen on ihan eri tavalla virtaa, kun matkustus ja älytön kiire on jäänyt pois.

Monta kesää olen miettinyt, milloin ehtisin ajaa moottoripyöräkortin. Nyt siihenkin tuli sauma. Oma pyörä on ollut alla viikon päivät. Lähikuntien maakuntamatkailua olen kerennyt tekemään, ja 500 kilometriä on kertynyt viikossa. Moottoripyörä tuntuu kiinnostavan lapsia. Kotiin kun tulen, aina pitäisi päästä kyytiin istumaan. Vähän ovat vielä pieniä, että uskaltaisi tienpäälle ottaa mukaan.»

Henri Huossa, 38

Työ: Stora Enso, Oulun tehdas.

Tehtävä: Mekaaninen kunnossa­pitoasentaja.

Koulutus: Oppisopimus.

Harrastus: Moottori- ja maastopyöräily,

hiihto ja kuntosali.

Perhe: Puoliso, tyttö 5 vuotta

ja poika 8 vuotta.

Motto: Kun tekee täsmällisesti ja tarkasti, niin ei jää kaivelemaan.

Teksti: Mari Schildt, kuva: Teija Soini