Sari Karuvehan perhe voi pukeutua kesät talvet pelkästään Sarin tekemiin vaatteisiin. Alushousuja myöten.

Parasta elämässä

 

»Minut on aina hyväksytty perheessä sellaisena kuin olen. Rakastuin 19-vuotiaana kesätöissä 13 vuotta vanhempaan mieheen, ja tuleva anoppi oli huolissaan vanhempieni reaktiosta. He sanoivat vaan saman kuin aina. ”Kyllä sä pärjäät.” Ja kun ne niin sanoi, se toteutui.

Minusta tuli prosessinhoitaja ja sähköasentaja, joka inhoaa vähättelevää tytöttelyä. Muistan tarkalleen sen päivän keväällä -98, kun tehtaan työhönottaja kertoi että ”tänä kesänä ei ole tytöille töitä.” Se oli melkein siinä, UPM. Yli kuitenkin pääsin, koska yli on päästävä.

Elämä on helpompaa, kun lukee käyttöohjeet.

Elin lapsuuteni pienellä maitotilalla viiden kilometrin päässä leikkikavereista. Sisarukset olivat sen verran vanhempia, että sain opetella leikkimään yksin. Metsiköissä pyörin, hoidin eläimiä äidin apuna. Isä oli kuorma-autokuski, hän opetti korjaamaan koneita siinä missä veljeäkin. Että nyt, jos pitää renkaat vaihtaa, mies sanoo että mene sinä, ja jos joku laite menee rikki, sanon lapselle että katsotaan saako äiti korjattua eka.

Perheessä saa varmasti tehdä kaiken, minkä viitsii. Meillä mies tekee ruuat, kun minua ei kiinnosta – minä teen ja korjaan kaikkien vaatteet. Neulon ja puran villapaidan, vaikka neljä kertaa, että olen tulokseen tyytyväinen.

Opiskelen energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi, ja mies on tehtaalla vuorotöissä ja tytär 10-vuotias. Perheen yhteinen aika toteutuu toisin sanoen vain kesälomalla. Valmistun keväällä 2025. Sen jälkeen on tuleva turvattu ja minä voin vihdoin ottaa fantasiaromaanin käteen. En ennen, koska jos luen, luen koko ajan.

Just nyt parasta elämässä on käydä sukulaisten ja ystävien luona nimppareilla ja synttäreillä. Lapsena juhannukset oli sitä samaa parasta, kaikki rakkaat yhdessä. Vähän hassua, että ne hetket ei vaadi suunnittelua, vaikka yleensä suunnittelen kaiken. Toivo parasta, valmistaudu pahimpaan, älä murehdi tulevaa – se on mun luonto. Jos tulee onnettomuuden päivä, minä toimin ensin ja mies sitten perässä, ja sitten sopeudutaan yhdessä. Just nyt se on mies, joka sopeutuu, mahdollistaa mun opiskelun.

Saattaa kuulostaa suorittamiselta. Minä näen ennemmin niin, että elämä on helpompaa, kun lukee käyttöohjeet. Jos sängyn alla on mörkö, otan siitä selvää, ja sen jälkeen se saa olla siellä.»

Teksti: Ilkka Palmu, kuva: Mikko Vähäniitty