Muistan ensimmäisen täydellisesti. En jaksanut kammeta sitä ylös yksin kovasta koskesta sillä vanhalla umpikelalla, mutta iskä tuli auttaan ja saatiin se! 37 senttiä pitkä taimen. Iskä, minä ja kala rantakivellä.

Olin silloin kuusi, elin äiskän kanssa Kotkassa rivarissa. Iskä oli merimies, lähtenyt elämästä kun olin kaksi, ja tullut takasin. Hän otti mukaan Mäntyharjuun koskelle kaverireissuilleen. Liekkien loimu vaunun ikkunasta, isojen miesten jutut vaimeina, kun isä on peitellyt nukkumaan, ja unet kaloista – niistä tuli mun mielen maisema.

Kun vartuin, aika kului kaverien kanssa uistinta viskoen. Iskän kaveri opetti tekemään niitä itse. Keski-Suomen ja Lapin kosket tuli rakkaiksi, iskä vei ja opetti.

Vähäksi aikaa se jäi, kun tytöt vei mielenkiinnon, mutta aina se palas takasin. 10 vuotta heitin perhoa kumihousut jalassa. Kaikki huomio keskittyi siiman päässä hyönteisen imitaatioon, suvannon vaahdossa, ehkä se kohta nappaa.

Se valtasi pikku hiljaa kaiken muunkin. Lakkasin ahdistumasta mistään. Sen avulla opetin siskonpojan kalastamaan, kannoin kosken parhaaseen paikkaan niin kuin iskä minut.

Ei me nukuttu heinäkuussa tunturin huipulla lumisateessa alusvaatteissa, kun myrsky oli katkaissut kotateltan keskisalon. Se on sen luonne, kun se ottaa ja kurittaa. Ja sitten se antaa yhtäkkiä kaksi tuntia toisessa heinäkuussa, kun muut jää nukkumaan, mie raivaan tien mäkäräpilven läpi aurinkoon, nilkansyvyiseen veteen. Jokaisessa pienessä syvänteessä on harjus. Saan niitä 25, ja 10 oli yli 50 sentin.

Se paikka helikopterin lennon päässä on salaisuus. Mutta sen voi löytää kaikkialta, jos etsii. Sloveniassa se on sinistä kristallia, josta jokaisen kalan näkee ennalta ennen heittoa. Se voi onnistua sataprosenttisesti.

***

Perhostelua kesti kymmenen vuotta. Sitten se muuttui hauiksi tossa merellä. Pelin valtasi lopullisesti mun luovuus, koska hauki ottaa kaiken mikä ui oikein. Tein yhteen huoneeseen pajan, jossa vietän tän talven mielipuolisia uistimia tehden.

Olen siirtynyt luojapuolelle! Teen pääni pohjilta pusuhuulia tai appelsiininpuolikkaita, ihan sama. Venemessuilla ne sanoo mun tekosista että häh, mitä vittua? No, sitäpä sitä.

Nyt on työn alla tää toisen maailmansodan hävittäjä. Vision on toteuduttava täysin, ajalla ei ole merkitystä. Ens kesänä lennätän sen samaan Siikakosken suvantoon, missä lapsena testasin lusikoitani. Se on mun ajatus. Olen sen kyydissä ja puikoissa yhtä aikaa.∙

Teksti: Ilkka Palmu, kuva: Jukka Koskinen