– Ajattelin tuossa, kuinka paljon sitä vapaa-ajalla liikkuu työkavereiden kanssa ja ihan yllätyin, toteaa Risto Pääkkö.

Kun tehtaalla vielä tehtiin lyhyttä vuoroa, Pääkkö lähti usein viimeisestä iltavuorosta saunomaan ja uimaan sillä verukkeella, että saa käännettyä rytmiä yövuoroon.

– Meidän osastolla on tosi kiva kesäpaikka Ylöjärvellä. Nyt kun on 12-tuntinen, viritellään ajatusta, että lähdetään viimeisen päivävuoron jälkeen. Kun päivät pitenee, järvet sulaa ja aurinko paistaa… Kyllä se on mukava olla työkavereiden kanssa vapaalla, tunnelmoi Pääkkö.

Kesällä saatetaan työkavereiden kanssa pyöräillä noin 30 kilometrin lenkki Pyhäjärven ympäri ja pulahtaa järveenkin. Vanhan hyvä kollegan kanssa Pääkkö käy myös kuntosalilla ja ihan vaan kävelylläkin.

Hän on ollut tehtaassa noin 35 vuotta, eikä ihme, että työkaverit ovat tulleet tutuiksi.

Junioriosastoon kuuluva Eemeli Joensivu valmistui sähköasentajaksi toissa keväänä ja käynyt välissä armeijankin. Hän on ollut määräaikaisena ja nollatuntisopimuksella, kuten tälläkin hetkellä. Joensivukin on silti ehtinyt solahtaa porukkaan mukavasti.

Sitä on avittanut, että salibandytreeneissä Joensivu on ollut mukana jo pitempään. Jotta porukkaa olisi riittävästi, on treeneissä myös joitain tehtaan ulkopuolisia jannuja, ja Joensivu tuli mukaan nelisen vuotta sitten. Hän pelaa lajia myös perinteikkäässä Kyröskosken Ponnessa 4-divisioonassa.

Kaikkihan me muistamme välittömästi Hämeenkyrön kuulakarnevaalit ja Ponnen legendaarisen kuulantyöntäjän Matti Yrjölän. Vuonna 1902 perustettu Ponsi on kuitenkin myös jalkapallon uranuurtajia Suomessa. Museoviraston Liikuntaympäristöt-tietokanta kertoo, että Kyröskosken tehtaan vahvat siteet Englantiin toivat jalkapallon paikkakunnalle jo varhain. Ponsi käytti aluksi pelikenttänään paikallista toria.

Enää jalkapallon merkeissä ei tavata torilla. Palloilun erikoismies Risto Pääkkökin on joskus ohjaillut paikallisen seuran Parkunmäen Apassien junioreita ihan oikeilla kentillä. Omista pelitaidoistaan hän toteaa, ettei ole taitava oikein missään, mutta on pelannut kaikkia mahdollisia palloilulajeja, mitä Hämeenkyrössä pystyy: sulkapalloa, tennistä, padelia, jalkapalloa, jääkiekkoa ja niin edelleen.

Eemeli Joensivu kehuu työporukan hyvää yhteishenkeä. Treeneissä voi jollain joskus mennä tunteisiin niin, että maila lentää, ja joskus jotkut voivat olla aika kovia suustaan, mutta sellaistahan tapahtuu, kun yritystä löytyy.

– Se on kuitenkin hyvähenkistä huutelua, Joensivu sanoo

Aina on hauskaa, jos saa vedettyä jonkun hyvän kikan, mutta siinä on syytä olla vähän varovainen. Joensivu toteaa, että tässä porukassa tulee reilusti enemmän melaa kuin seuran harjoituksissa.

– Minulla on pari kertaa mennyt mailakin poikki. En viitsi täällä pelata ykkösmailalla, ne ovat sen verran kalliita, Joensivu kertoo.

Risto Pääkkö arvelee, että hänelläkin voi – ihan vaan joskus – olla tekemistä kopsuttelun kanssa. Hän kun on pelannut aika paljon jääkiekkoa, ja siinä käydään pikkuisen enemmän lapa lapaa vasten.

Toisaalta, kun ikää kertyy, kankeus muuttuu hitaammaksi ja hitaus kankeammaksi. Ei siinä aina ehdi mukaan, vaikka yrittäisi tavoitella palloa. Silloin kopisee kaverin jaloille ja mailaan. Mutta ihan joskus harvoin vaan…

Kyrolaiset ovat harrastaneet yhdessä todella pitkään. Salibandykin aloitettiin jo vuosia ennen koronaa. Sitä ennen pelattiin ainakin sulkapalloa ja kaukalopalloa. Jääkiekkoa tehtaan porukka pelaa vieläkin omalla vuorolla perjantaisin.

Homma toimii ja porukka löytyy, kun on joku aina muistuttamassa ja kannustamassa. Pääkkö kiittääkin kaikkia aktiivisia, kuten osaston puheenjohtajaa Janne Vatajaniemeä, joka on itsekin mukana lähes aina.

Vatajaniemi ei vaatimattomana puhu asiasta mitään, mutta sivustakatsoja ei voi olla pohtimatta, kuinka vastustajien puntti tutisee, kun on Paperiliiton salibandy- ja jalkapallo­turnausten aika. 

Teksti: Reima Kangas, kuvat: Marjaana Malkamäki