Paperityöväen Työttömyyskassa on sulautumassa A-kassaan. Työttömyyskassat tekevät mahdollista sulautumista koskevat päätökset toukokuussa.

Kuorimo

Palkansaajakassoja on tätä nykyä 14, kun niitä vielä 10 vuotta sitten oli puolet enemmän. Sulautumalla työttömyyskassat ovat halunneet varmistaa jäsenilleen monipuoliset palvelumuodot sekä riittävät resurssit myös vaihtuvissa tilanteissa, aiheutuvat ne sitten lomautuksista, irtisanomisista tai alaa sääntelevistä lakimuutoksista.

Paperityöväen Työttömyyskassan aleneva jäsenmäärä ja sitä kautta vähenevä jäsenmaksutulo ei riitä tulevaisuudessa kattamaan sekä kassan vastuulla olevia korvauskuluja että yhä kasvavia hallintokuluja.

– Työttömyyskassan hallitus on pidemmän aikaa pohtinut eri näkökulmista vaihtoehtoja sille, jatkaako Paperityöväen Työttömyyskassa itsenäisenä vai sulautuuko se osaksi isompaa työttömyyskassaa. Sulautumisen valmistelu A-kassan kanssa on huolellisen harkinnan tulos ja siihen on päädytty jäsenen etua ajatellen, korostaa työttömyyskassan hallituksen puheenjohtaja Sami Laakso.

Luotettavaa palvelua

Jäsenen kannalta on tärkeää saada työttömyyskassapalvelut myös tulevaisuudessa luotettavasti ja lakisääteisessä ajassa.

– Isommalla työttömyyskassalla on enemmän resursseja tuottaa palveluita ja vastata päivärahatarpeen kausivaihteluihin, muistuttaa kassanjohtaja Päivi Äijälä Paperityöväen Työttömyyskassasta.

Paperityöväen Työttömyyskassan ylimääräinen edustajiston kokous päättää sulautumisesta 16.5. A-kassan vastaava sulautumisesta päättävä kokous pidetään 30.5. Sulautumisessa jäsenyys siirtyy automaattisesti ilman katkoksia toiseen kassaan 1.1.2025 lähtien. A-kassaan liittyisi tällöin Paperityöväen Työttömyyskassasta runsaat 12 000 jäsentä.

Jäsenyys jatkuu suoraan

Mahdollinen sulautuminen ei edellytä Paperityöväen Työttömyyskassan jäseniltä mitään toimenpiteitä, eikä jäsenten työttömyysturvaan tai etuuksien maksatukseen tule sulautumisen takia muutoksia.

– Työttömyyskassan toiminnassa kaikkein tärkeintä on se, että sillä hetkellä, kun jäsenellä on syystä tai toisesta tarve asioida työttömyyskassan kanssa, hän saa tarvitsemansa palvelun varmasti, luotettavasti ja mahdollisimman nopeasti. A-kassassa on jo entuudestaan osaamista vuorotyössä olevien päivärahanhakijoiden hakemusten käsittelystä, kertoo kassanjohtaja Äijälä.

Paperityöväen Työttömyyskassa on jäsenmäärältään pienin palkansaajien työttömyyskassa. A-kassa on tällä hetkellä noin 244 000 jäsenellään Suomen kolmanneksi suurin työttömyyskassa. Se on yleinen ja kaikille palkansaajille avoin monialainen työttömyyskassa. A-kassan kanssa tekee yhteistyötä yksitoista ammattiliittoa, joista suurin on Teollisuusliitto.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela: Reima Kangas