Paperityöväen Työttömyyskassan sulautuminen Avoimeen työttömyyskassaan eli A-kassaan ensi vuoden alussa on varmistunut. Jäsenten työttömyysturvaan tai etuuksien maksatukseen ei tule sulautumisen takia muutoksia

Kuorimo

Paperityöväen Työttömyyskassan sulautuminen Avoimeen työttömyyskassaan eli A-kassaan ensi vuoden alussa on saanut Finanssivalvonnan suostumuksen ja vahvistuksen.

Päätös sulautumisesta on hyväksytty molemmissa työttömyyskassoissa. Sulautuminen tapahtuu 1.1.2025 alkaen. Paperityöväen Työttömyyskassan ylimääräinen edustajiston kokous teki myönteisen sulautumispäätöksen 16. toukokuuta. Avoimen työttömyyskassan kassan kokous päätti asiasta 30. toukokuuta.

Sulautumisesta julkaistiin viralliset kuulutukset A-kassan, Paperityöväen Työttömyyskassan ja Finanssivalvonnan verkkosivuilla sekä Virallisessa lehdessä 11.6.2024 lukien.

Kassojen sulautuminen ei edellytä tässä vaiheessa mitään toimenpiteitä Paperityöväen Työttömyyskassan jäseniltä. Nykyinen jäsenyys siirtyy automaattisesti A-kassan jäsenyydeksi ensi vuoden alussa.

– Mikäli toimenpiteitä tarvitaan, niistä tiedotetaan hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Jäsenten työttömyysturvaan tai etuuksien maksatukseen ei tule sulautumisen takia mitään muutoksia. Sulautuminen ei vaikuta myöskään A-kassan nykyisiin jäseniin, todetaan työttömyyskassojen yhteisessä tiedotteessa.

A-kassa on 243 515 jäsenellään Suomen kolmanneksi suurin työttömyyskassa. Sulautumisen myötä sen jäseneksi siirtyy noin 12 500 jäsentä Paperityöväen Työttömyyskassasta.

A-kassa on yleinen ja kaikille palkansaajille avoin työttömyyskassa, joka hoitaa jäsentensä ansiosidonnaisten työttömyysetuuksien maksamisen. Kassan toiminta alkoi vuonna 2022, kun Teollisuuden työttömyyskassa, Rakennusalan työttömyyskassa ja Työttömyyskassa Finka yhdistyivät. Vuoden 2024 alusta A-kassaan sulautui Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SEL:n jäsenten työttömyyskassa.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva: Reima Kangas