Corex Oy:n Loviisan hylsytehtaan 150 metriä pitkä tehdashalli on hiljainen – noin kuvaannollisesti. Koneiden melu kyllä kuuluu, mutta ihmisiä ei näy. Koneenhoitaja ja pääluottamusmies Ossi Peräkylä johdattaa portaikkojen ja käytävien läpi kohti tehtaan eteläpäätyä. Ennen konehallia kuljemme vielä suurehkon salin läpi. Tuoleja, pöytiä ja palvelutiski, jonka luukku on vedetty kiinni.  

– Entinen ruokala, Peräkylä toteaa.

Se on muisto menneiltä ajoilta. Kun hylsykoneenhoitaja Magnus Johansson aloitti työt vuonna 1977, tehtaassa oli pitkästi toistasataa työntekijää. Nykyisten kahden sijaan hylsykoneita oli lähemmäs kymmenen. Paperiteollisuuden lisäksi tehtiin hylsyjä esimerkiksi muovi- ja tekstiiliteollisuudelle.

– Täällä oli paljon naisia. He tekivät töitä jälkikäsittelyssä, koska hylsykoneella työskentely oli silloin hyvin fyysistä, siinä oli niin paljon käsityötä, sanoo Johansson.

Nyt tehtaassa käy kaksi hylsykonetta, kummallakin on neljä työntekijää. Paketoinnissa on kaksi työntekijää, laboratoriossa ja kunnossapidossa kummassakin yksi.

Johansson toteaa, että työntekijöiden keskinäinen kommunikaatio on jäänyt vähiin. Kaikkien työtehtävien miehitys on vedetty niin minimiin, ettei omalta työpisteeltä voi lähteä oikein mihinkään. Jos hetki ylimääräistä aikaa ilmaantuu, se menee tarvikkeiden hakemiseen ja vastaavaan.

– Tulen töihin, näen tilaukset ja sen mukaan mennään. Katsotaan että on raaka-aineet ja kuivaamossa on tilaa. Sitten körötellään itsekseen koko päivä, sanoo Johansson.

Oman koneen porukan kanssa ehtii vaihtamaan kuulumisia ruokatauolla. Toiselle hylsykoneelle on muutaman minuutin kävely. Sinne ei ole aikaa lähteä rupattelemaan. 

– Emme oikeastaan tiedä mitään toisista. On joitakin ajoja, joita voi ajaa kummalla koneella tahansa. Niiden tiimoilta käydään puhelimessa ainoa keskustelu, että kumpi tekee, kertoo Johansson. 

Kaikki perustuu pitkään kokemukseen, vastuun­tuntoon ja vastuun­ottamiseen.

Hän toteaa, että työntekijät hoitavat tehtävänsä hyvin itsenäisesti. Käytännössä työnjohtoa ei tarvita, eikä tehtaan johto puutu tuotantoon lainkaan.

– Kaikki perustuu pitkään kokemukseen, vastuuntuntoon ja vastuunottamiseen. Ne ovat avainjutut, sanoo Johansson.
Corexin asiakkaita ovat Suomessa toimivat paperitehtaat. Ossi Peräkylä muistelee, että ilmapiiri alkoi muuttua raadolliseksi metsäteol­lisuuden työsulusta vuonna 2005. Siitä lähtien työntekijät ovat joutuneet puolustautumisasemiin. Summan tehtaan lakkauttaminen aiheutti Corexille todellisen mahalaskun vuonna 2008. Uusi shokki tuli muutamaa vuotta myöhemmin, kun Stora Enso myi Corenson Powerflutelle ja tilaukset vähenivät taas. Työntekijöitä irtisanottiin rajusti ja tuotanto siirtyi päivävuoroon. 

– Se oli hirveää aikaa, oli shokkitila pitkään. Oli helvetin outoa kävellä tehtaan käytävillä, kun ei näkynyt ketään missään.  Sen jälkeen se ollut tasaista ja hiljaista, sanoo Johansson.

Toisella hylsykoneella on lounastauko. Jukka Ruotsalainen, Esa Sotkasiira ja Antti Arponen istuvat pienessä valvomossa. Ossi Peräkyläkin laittaa mikroon eineslihapullat muusin kera. Syödessään hän katselee tilauksia tietokoneelta. 

Tehtaan väki oli viime vuonna lomautettuna ja tänä vuonnakin on tehty vajaata viikkoa. Tänään on kuitenkin kiireistä. 
Corexin nykyään omistava belgialainen VPK Group osti syksyllä kilpailija Topcore Oy:n, jonka tehdas on parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä. Topcoren tehtaalta on Loviisaan tullut kaksi nuorta työntekijää.  Juuri Paperiliiton 55 vuotta täyttävien veteraanilomalta palannut Peräkylä naurahtaa olevansa heitä lukuunottamatta työntekijöistä nuorimmasta päästä. 

Työ on fyysistä ja hyvin kuluttavaa, mutta Peräkylän mukaan poissaolot ovat suhteellisen harvinaisia.

– Lyhytaikaiset sairauspoissaolot 2,1 prosenttia, ja reilut 800 päivää ilman tapaturmaa, hän sanoo.

Antti Arponen toteaa, että kynnys jäädä sairauslomalle on noussut, kun porukka on vähentynyt. 

Loviisa on rannikkokaupunki, ja tehdas on aivan Loviisanlahden rannassa. Lahden suuta vartioi Helsingin Suomenlinnan sisarlinnoitus Svartholman merilinnoitus. Yksi ja toinen työntekijä tapaa kulkea merellä kalastamassa, joten siitä löytyy yksi vakiopuheenaiheista. Viime aikoina toinen erityisesti kiinnostanut aihe on ollut tes-neuvottelut, jotka alkoivat Corexin osalta marraskuun alussa.

– On vaikea hahmottaa tunnelmia, kun ei olla missään tilaisuuksissa mukana. Näyttää siltä, että vanhalla tavalla mennään, se on ainakin toivomus, sanoo Peräkylä.

Sitten hän muistuttaa, että onkin aika ruveta töihin. Miehet siirtyvät konehalliin, jossa kaikki tietävät tehtävänsä ja yhteistyö sujuu kuin rasvattu. Vuosikymmenien kokemuksella.

Teksti ja kuva Reima Kangas