Paljasjalkainen mänttäläinen, niin kuvailee itseään prosessinhoitaja Mika Heinänen, jolle tuli syksyllä täyteen 30 vuotta tehtaalla Metsä Greaseproof Papersilla.

– Aikanaan isä oli tehtaalla töissä, samoin isän äiti, satunnaisesti äitikin ja äidin veli. Kun laitoin paperit sisään vuoden 1994 puolella, kyllä vielä silloin otettiin helpommin hommiin, kun vanhempia oli ollut tehtaalla töissä ja tunnettiin sitä kautta. Nykyisin monet työntekijät ovat tulleet eri puolilta Suomea, hän kertoo.

Vakaa työura on tehnyt mahdolliseksi juurtua kotiseudulle, perustaa sinne oma koti ja kasvattaa neljä lasta.

Panssirivaunulla paperia

Tehtaalla Heinäsen työväline on sekin mänttäläistä kestävää sorttia. Tiivis­paperikone on yli 70-vuotias, lempinimeltään panssarivaunu, ja aloittanut hommat 1950-luvun alussa. Heinänen sanoo, että ennen on osattu tehdä kestävää, ja konetta on aikojen saatossa uusittu ja paranneltu. Kaikkia varaosia ei välttämättä ole saatavilla, vaan ne pitää teettää.

Mänttäläisittäin kone on parhaassa iässään, sillä viime vuosikymmenellä sen vierestä lopetti toimintansa paperikone viisi, jonka kyljessä komeili käynnistysvuosiluku 1928.

– Nämä koneet ovat kunnon rautaa, Heinänen hymyilee.

Työkaverit ovat Heinäsen mukaan iso syy siihen, että hän on viihtynyt tehtaalla. Hän kiertää kahden työkaverinsa kanssa 12 tunnin vuoroissa kolmea työtehtävää paperikoneella sekä pituusleikkurilla.

– Ollaan märässä päässä kuusi tuntia ja toiset kuusi kuivassa päässä. Seuraavana päivänä aloitetaan pituusleikkurilta, ja kuuden tunnin päästä pyörähdetään taas märkään päähän. Siinä tulee yhdessä työkierrossa koko linja käytyä läpi, ja työ on vaihtelevaa, hän kuvailee.

Koneeseen pitää tutustua

Tehtaalla valmistetaan leivinpaperia ja voipaperia. Tiiviys saadaan aikaan jauhamalla sellu erityisen hienoksi. Paperiin muodostuu prosessin loppupäässä rasvanpitävä silikonoitu pinta.

– Laatuhan on ensisijaisen tärkeää, että se on sitä, mitä on luvattu. Mänttä on aina tunnettu hyvästä laadusta.

Kolmen vuosikymmenen jälkeen lähes kaikki mahdolliset tilanteet ja konstit niihin ovat tekijällään jo selkärangassa. Varsinkin paperityypin vaihto toiseen vaatii tekijältään paljon säätämistä.

– Ei se tule kuukaudessa eikä kahdessa, että koneen oppii täysin. Moni on sanonut, että vaikka kuinka selitetään teoriassa, niin käytännössä se työ on tehtävä, ja katsottava, miten se tehdään, Heinänen sanoo.

Työhön perehtyjille hän kertoo, että kannattaa työvuoron aikana kiertää kone ja tehdä havaintoja.

– Se ei vie paljon aikaa, mutta koneen oppii tuntemaan. Siinä kannattaa olla kuulo- ja näköaisti ja melkein hajuaistikin mukana. Voi kädellä kokeilla telan tai laakerin päältä, että hetkinen, tässä nyt tömiseekin, vaikka ei ole tömissyt aina, ja ymmärtää, että tässä kohdin on jotain pielessä. Sillä on saatu monta vikaa kiinni.

Vapaalla palokuntaan

Työajan ulkopuolella Heinänen tekee vapaaehtoistyötä paikallisessa VPK:ssa.

– Nuorempana kun menin poikaosastoon, silloin se oli harrastus. Mutta sitten kun aikuisena siirtyy miehistöön ja saa käydä hälytyksissä, niin kyllä se tavallaan työksi muuttuu, vaikka edelleenkin, niin kuin nimi sanoo, se on vapaata, hän miettii.

Välillä palkkatyö ja vapaaehtoistyö läikkyvät päällekkäin, kun tehtävältä ei pääsekään irrottautumaan ennen vuoron alkua.

– Muistan tapauksen, kun tehtaalle tuli hälytys kolmen aikaan yöllä. Sehän venyi siinä, ja sanoin vuoromestarille, että minun pitäisi tulla aamuun töihin. Hän sanoi, että sinähän olet jo täällä, ole ihan rauhassa, kyllä meillä on porukkaa. Joustoa on löytynyt, kun on mahdollista ollut, hän kertoo.

Vaikka lasten harrastusrumba on jo alkanut helpottaa, oman urheiluharrastuksensa, kuntosalin ja pyöräilyn, hän on valinnut tietyllä perusteella: Kun sekä työ että VPK ovat ihmisten kanssa tekemistä, kuntoillessa hän saa hetken olla vain omien ajatustensa kanssa.

– Saa laittaa aivot narikkaan ja olla vaan, hän hymyilee.

Mika Heinänen, 52

Työ: Prosessinhoitaja, Metsä Greaseproof Papers, Mänttä.
Harrastus: Mäntän VPK, kuntosali ja pyöräily.
Perhe: Neljä 11-18 vuotiasta lasta.
Motto: No pain no gain.

Teksti: Mari Schildt, kuvat: Mikko Vähäniitty