Mänttäläinen Janne Juupaluoma on valjastanut elämänsä huippu-urheilulle. Koko hänen toimintansa tähtää siihen, että enduroa maailmanmestaruustasolla ajavat pojat pystyvät ulosmittaamaan koko potentiaalinsa äärimmäisen vaativassa lajissa.

Kansijuttu

 

Tämä on erilainen työpäivä kunnossapitoasentaja Janne Juupaluomalle Metsä Tissuen Mäntän tehtaalla. Hän vilkaisee kilpailutuloksia kännykästä jopa kymmenen minuutin välein. Jos hänen odottamansa väliaika viipyy tavallista pitempään, adrenaliinin siivittämät sähköimpulssit alkavat kiivetä pitkin hermostoa. Mitä on tapahtunut?

MM-kisa Ranskassa on ensimmäinen neljään vuoteen, jossa hän ei ole paikan päällä näkemässä, miten 20-vuotias Pyry Juupaluoma ja 22-vuotias Peetu Juupaluoma pärjäävät.

– Oli ihan hyvä ratkaisu, että pojat välillä ajavat ilman, että iskä on siellä varikolla hermoilemassa, hän naurahtaa.

Tänä vuonna olemme ajaneet kuusi MM-kisaa maailmalla. Kummankin pojan huollossa olen mukana.

Kilometrejä on Juupaluomalla riittänyt jo muutenkin tänä vuonna. Toukokuussa hän matkusti kisoihin Espanjaan ja sieltä kisoihin Portugaliin. Sillä kertaa hän oli reissussa kolme viikkoa. Sitten hän tuli hetkeksi töihin, ja jatkoi jälleen Italiaan. Sieltä hän ajoi Portugaliin, tuli viikoksi tehtaalle töihin, ja lähti Slovakiaan ja Unkariin. Suomeen hän tuli tällä kertaa kaksi viikkoa sitten. Kun pojat kotiutuvat Ranskasta, hän ryhtyy varaamaan laivalippuja Saksaan kauden viimeisiin MM-kilpailuihin.

Kun Juupaluoma pääsee töistä kotiin, hänellä alkaa päivän varsinainen urakka. Tunnit täyttyvät kisoihin valmistautumisesta, treenistä, pyörien säädöstä, sponsoreiden etsimisestä tai mediahommista.

– Olen koko ajan poikien touhuissa mukana. Pyry asuu Italiassa ja ajaa tehdastiimissä. Peetu ajaa suomalaisessa tiimissä ja hänen kanssaan me täällä menemme. Tänä vuonna olemme ajaneet kuusi MM-kisaa maailmalla. Kummankin pojan huollossa olen mukana ja pyöriä laittelen, hän juttelee.

Jos Juupaluomalle osuu vapaa viikonloppu, hän pyrkii olemaan silloin töissä, ja tekee ylitöitä aina kun kysytään.

– Työ on tärkeää, aivan elinehto minulle. Se mahdollistaa tämän paletin pyörittämisen. Tässä on hyvä kauhun tasapaino, hän naurahtaa.

Rallihullu, sellainen pikkupoika Juupaluoma muistaa olleensa.

– Olen sitä ikäluokkaa, että ensimmäisen autoni taisin hankkia 11–12 -vuotiaana. Kaverin kanssa ostimme puoliksi kuplavolkkarin, ja sen jälkeen mopot ja moottoripyörät. Ei silloin ollut puhelimia ja tietokonepelejä: Me rassailimme vehkeitä. Ennen oli vähän vapaampaa. Vanhempani eivät minua kiellelleet, vaan aina piti olla bensankäryä. Ei kai sitä ilman osaa ollakaan, hän hymyilee.

Juupaluoma oli päälle kahdenkymmenen, kun kaveri houkutteli hänet mukaan enduroon ja motocrossiin.

– Ostin heti pyörän, ja siitä lähtien niitä on ollut, hän sanoo.

Juupaluoma ajoi kilpaa enduroa, motocrossia ja jäärataa 1990-luvulta vuoteen 2010. Hän saavutti kaksi SM-hopeaa, kun ajoi työkaverin kanssa sivuvaunuenduroa ja motocrossia. Kun pojat syntyivät, he kulkivat kisareissuilla mukana.

– Peetu oli neljän vanha ja Pyry kolmevuotias, kun ostin heille omat, pienet crossipyörät. Kävimme ajamassa siten, että ajoin ensin omat treenini, pojat pyörivät ympärillä ja tekivät pieniä lenkkejä. Siitä se lähti.

Kohta roolit vaihtuivat, ja pian perhe kulki poikien kisoissa.

– Meillä meni varmaan viisi vuotta siten, että 27 viikonloppua vuodessa oli kisoja. Ei siinä ehtinyt enää itse mitään harrastamaan. Aika meni siihen, että perjantaina pakattiin asuntovaunu ja vehkeet kyytiin, ja tultiin sunnuntaina kotiin. Viikko treenattiin, ja taas lähdettiin seuraavalle paikkakunnalle viikonloppuna. Mutta ehkä se on kannattanut, kun pojat ovat nyt maailmalla, Juupaluoma miettii.

Tänä päivänä häntä muistuttaa omista ajovuosista lähinnä selkä.

– En tiedä, onko se varsinaisesti loukkaantunut, mutta se on normaalia enemmän kulunut. Olen kuulemma liian nuori näihin kipuihin. Alimmaiset välilevyt ovat kuluneet pois, ja joka päivä mennään lääkkeiden avulla töihin. Ajan paljon meidän huoltoautojamme maailmalle ja sieltä takaisin. Ne ovat rankkoja keikkoja selälle. Toisaalta työ tehtaan kunnossapidossa jopa notkistaa selkää. Liike on lääke, hän juttelee.

Olin siinä hyppyrillä, kun Pyry kaatui juuri minun kohdallani.

Loukkaantumisilta ei ehkä kukaan huippu-urheilun parissa toimiva välty, mutta Juupaluoma myöntää, että heidän perheensä on kantanut veroa menestyksestä raskaamman kautta. Luita on rikkoutunut useampaan kertaan, mutta pahin tapahtui kesällä kaksi vuotta sitten Jämsän harjoitusradalla.

– Olin siinä hyppyrillä, kun Pyry kaatui juuri minun kohdallani. Muistan sen välähdyksen, miltä se kuulosti, kun Pyry tuli alas, ja kaiken sen, mitä edellisiltana oli tapahtunut, ja sinä aamuna. Meidän ei olisi tarvinnut tehdä kuin yksi asia toisin, niin onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Ja kuinka paljon siinä oli yhteensattumia, että paha loukkaantuminen tuli, Juupaluoma muistaa.

Iskun voimasta kypärä halkesi ja Pyryn kallo murtui. Hänet vaivutettiin viikoksi koomaan.

– Se oli elämäni pahin paikka, ja tuli vaikka mitä ajatuksia. Äitiinsä se otti vielä lujemmin, kun näki Pysyn siellä sairaalassa, Juupaluoma huokaa.

Hetken kaikki oli pysähdyksissä. Juupaluoma ja Pyryn äiti päättivät, että enduro oli tässä. Onnettomuus iski kovaa myös isoveljeen, mutta hän jatkoi kilpailemista.

Oli mentävä eteenpäin, pikkuhiljaa. Pyryllä on keskivaikea aivovamma, joka aiheuttaa univaikeuksia, ja haju- ja makuaisti ovat hävinneet. Persoonallisuus on muuttunut ja lyhytkestoinen muisti ei tahdo toimia. Toivuttuaan tarpeeksi Pyry kulki mukana veljen kisoissa, ja kun lääkärit antoivat luvan, Pyry ryhtyi taas treenaamaan. Vaikka moni asia on mennyt uusiksi, ajaminen Pyryllä sujuu aivan yhtä hyvin kuin ennenkin. Viime vuonna hän voitti Euroopan mestaruuden, ja tänä vuonna hän sai taisteltua myös merkonomin paperit, vaikka kaksoistutkintoa hän ei voinut enää tehdä loppuun.

– Onko se ollut sen arvoista? Kyllä minä sitä silloin mietin. Pyry on sen ikäinen, että me emme voi määrätä, että se on nyt loppu. Hän olisi sitten jatkanut ilman minun tukeani. Ei tätä hommaa ymmärrä ulkopuolinen. Tämä on meidän perheen taistelua maailmaa vastaan, koko ajan. Tähtiä ei maailmalle synny ilman monenlaisia käänteitä. Yritän ajatella niin, että salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan, Juupaluoma miettii.

Tällä hetkellä Juupaluoman arkea on myös taistelu Pyryn vakuutusyhtiön kanssa, kun pojan tulevaisuutta mietitään.

– Töihin hänen on vaikea mennä, koska vammat ovat sen laatuisia, että ne luultavasti eivät korjaannu koskaan. Sitä toivon, että hän saisi ja pystyisi ajamaan nuoruutensa, kun sitä kerran pystyy tekemään, isä huokaa.

Sen mitä Juupaluoma voi poikiensa eteen tehdä, sen hän epäröimättä tekee. Pojat asuvat edelleen isänsä kanssa. Se on käytännön sanelema juttu, koska Juupaluomalla on iso omakotitalo, tallit ja tilaa pyörille.

– Yksin asuminen on nyt niin kallista, ettei siinä ole järkeä, koska jokainen satanen sijoitetaan lajiin. Kun laitat 700–800 euroa pelkästään asumiskuluihin kuukaudessa, niin ne ovat kaikki pois lajista. Me ajattelemme sen näin. Moni varmaan ei ajattelisi, Juupaluoma sanoo.

Hän sanoo, että hänen oma osansa helpottuu kuitenkin koko ajan ja muuttuu mukavammaksikin, kun pojat menestyvät.

– Jos kumpikin saisivat jonain vuonna kiinnityksen tuonne isoihin talleihin ja tiimeihin maailmalle, silloin minun ei tarvitsisi olla koko ajan siellä pyöriä säätämässä. Ja kyllä meillä onkin Suomen paras taustajoukko, enkä minä tätä yksin pyöritä. Loppupeleissä olen aika pieni nappula kokonaisuudessa. Meillä on paljon huoltomiehiä ja ihmisiä, jotka pyörivät kummankin pojan ympärillä.

Juupaluoma on huomannut, että pojat ovat kirittäneet toistensa uraa.

– Veljeksillä on niin kova keskinäinen kilpailuvietti, että he kinaavat ja kilpailevat ihan joka asiasta. Se keskinäinen kisa heidät onkin ajanut näinkin pitkälle. Useasti, kun Euroopan mestaruuskisoissakin ajettiin, niin maalissa heitä ei kiinnostanut, monensiako olivat omassa luokassaan, vaan paljonko tuli voitettua tai hävittyä veljelle. Se keskinäinen kilpailu on ihan uskomatonta, hän pyörittelee päätään.

Tällä hetkellä Juupaluoma miettii omakotitalon syysteloille laittamista ja polttopuiden tekemistä talven pakkasia varten. Perheen 14-vuotias kuopus Siiri asuu vuoroviikoin isänsä ja äitinsä luona.

– Tytär on nyt sen ikäinen, että lähtee ensi kesänä meidän reissuillemme mukaan. Onneksi hän ei ole hingunnut moottoriurheiluun, vaan Siirillä on omat tyttöjen juttunsa, ja hän on hyvä koulussa. Yritämme pitää kaksi onnellista perhettä, että hänellä olisi kaksi kotia, joissa on turvallista olla.

Juupaluoma erosi lasten äidistä kolme vuotta sitten.

– Me emme eronneet riitaisasti, vaan olemme hyvissä väleissä. Suurin syy eroon oli se, että minä olin koko ajan menossa poikien kanssa. Kaikki aika ja rahat menivät urheiluun. En kuitenkaan luovuttanut, vaan jatkoin sitten yksin poikien kanssa. En varmaan olisi pystynyt toisin elämään, Juupaluoma myöntää.

Vaikka laji on vaatinut välillä kohtuuttomiakin uhrauksia, kolikon toisella puolella on paljon menestystä, kansainvälistä elämää ja huippu-urheilun parissa toimiva ystäväpiiri.

– On tullut reissattua ja Euroopan maita nähtyä. Vaikka ne eivät ole lomareissuja, niin jokaisen kaupungin ja maan muistan, millaista siellä oli.

Yksikin huippu-urheilija perheessä tarkoittaisi valtavia vaatimuksia ja uhrauksia – saati sitten, että kaikki se tehdään tuplana. Juupaluoma miettii, että se nyt vain on tällainen, heidän perheensä elämäntapa.

– Monet perheet saattavat panostaa vieläkin enemmän – vaikka en kyllä tiedä, olisiko tätä enemmän mahdollista enää panostaa.

Teksti: Mari Schildt, kuvat: Mikko Vähäniitty ja Cristiano MorelloFantic D'Arpa Racing Team