Laboratorion nuorin innostuu mittauksista ja matkustamisesta

Arjessa

 

Kemia ei innostanut kalajokista Inka Vedenojaa yläasteella. Mutta kun luokka kävi tutustumassa ammatti­opiston laboratorioon, jotakin nitkahti uuteen asentoon.

– Koko ympäristö ja se, miten jotakin tutkitaan, tuntui kiinnostavalta.

Yläasteen jälkeen Vedenoja jatkoi lukioon, mutta kävi sitä vain puoli vuotta.

– Päätin kysyä ammattiopistosta, pääseekö sinne kesken lukukauden.

Kyllähän se onnistui, ja niinpä Vedenoja aloitti laboratorioalan perustutkinnon Kokkolassa. Hieman myöhemmin hän muutti Riihimäelle ja jatkoi opintojaan siellä.

Nyt Vedenoja tutkii ja mittaa tottunein ottein paperin fyysisiä ominaisuuksia kuten paksuutta, huokoisuutta ja tiiviyttä Delfort Groupin Tervakosken paperitehtaassa.

Vaikka Vedenoja oli opiskellut alaa, alussa kaikki tuntui oudolta ja erilaiselta.

– Olin tottunut kemianlaboratorioihin, joissa tutkitaan nestemäisiä näytteitä. Opinnot eivät suoraan sanoen paljon hyödyttäneet, vaan olin aivan ihmeissäni, että mikä MD-suunta ja CD-suunta? Paperikonekin oli minulle täysin vieras.

Vedenoja viihtyy työssään. Parasta siinä on, että mittaukset vaihtelevat sen mukaan mitä paperilaatuja on ajossa. Viihtyvyyttä lisää myös 12 tunnin työaikamuoto ja mukava työporukka.

23-vuotias Vedenoja on laboratorion nuorin, suurin osa työkavereista on häntä reilusti vanhempia. Se ei häntä haittaa vaan hän tulee kaikkien kanssa toimeen.

– Meininki on rentoa ja rempseää. Meillä sopii työparin kanssa huumorintaju mukavasti yksiin.

Vielä Vedenoja ei ole kaivannut ammattiosaston aktiviteettien pariin. Paperiliiton nuorten bileet häntä olisivat kiinnostaneetkin, mutta marraskuun alussa hän oli poikaystävänsä kanssa tuhansien kilometrien päässä Kapkaupungissa lomalla.

Vedenojan veri vetää ulkomaille.

– Minusta on kiva nähdä erilaisia paikkoja, kulttuureja ja arkkitehtuuria. 12 tunnin työaikamuodossa on sekin hyvä puoli, että pitkillä vapailla ehtii käydä reissussa, esimerkiksi viime keväänä kävimme Milanossa.

Toistaiseksi huikeimman matkan Vedenoja teki viime kesänä, kun hän kiersi poikakaverinsa kanssa autolla Eurooppaa. Kolmessa viikossa he kävivät 14 maassa ja ajokilometrejä kertyi 7200.

Teksti: Tiina Suomalainen