Serkku anto mulle joku joulu sitten taulun, jossa lukee että elämäs pitää olla sikaonnellinen. Se on totta. Meist on olemass sellanen valokuva, kun olin pieni. Äiti istuu ensimmäisenä, veli roikkuu äidin niskassa, minä veljen niskassa, ja me kaikki nauretaan kitarisat vilkkuen. Vaari on ottanut sen kuvan. Me ollaan tehokolmikko kotona kerrostalossa mummon ja vaarin naapurissa.

Miä muutan viimestään eläkkeellä mettään niin syrjään et kukaan ei huutele koirien perään.

Miä perin mummolta jääräpäisen luonteen, opin tekemään mitä haluan. Kun äiti kielsi lopettamasta amislukiota, menin työkkäriin ja pääsin lähetiks Kutsetille. Se oli kova juttu 16-vuotiaalle, saada hyvää palkkaa kaupungin parhaassa paikassa. Olinkohan miä siinä vuoden verran? Etin paikkaani, opiskelin teknisen piirtäjän perustutkintoa, pakkasin ruispalaa Vaasan Myllyllä. Sitten pääsin takas Kutsetille, ensin aikuiskoulutukseen ja sitten töihin. Tein lyhyttä pätkää 7 vuotta ennen kun minut vakinaistettiin. Kävin lukionkin sit loppuun työn ohessa, ihan oman itteni vuoksi.

Neita syntyi, kun olin 23, ja seuraavana vuonna Kamu. Heidän isästä erosin 8 vuotta sitten. Tapasin nykyisen miehen. Ostettiin omakotitalo, jossa on riittävän pieni piha. Me ei tykätä pihatöistä. Mökkikin meillä on keskellä metsää, onneksi. Urpo ajaa siellä kaikkea mitä liikkuu, meidän lintukoira. Ja Papu pitää välillä sellasta rähinää että heikompaa hirvittää. Se on meidän pikkunen sekarotunen vahtikoira.

Neita on toista vuotta lukiossa, Kamu amiksessa. Arki on kaupparallia, eväitten laittoa. Lapset pärjää jääkaapin täytteellä, voi jo ite touhuta vapaasti.

Toisilla lapset on nyt vasta vaippaikäisiä. Miä mietin että herranjumala, miten tyä jaksatte. Joitakin tuttavii kun kattoo, miten täydellistä kaiken pitää olla, ihan hirvittää. Kyllä ihmisen pitää saada ain välil olla elopellossa, mun ainakin.

Miä muutan viimestään eläkkeellä mettään niin syrjään et kukaan ei huutele koirien perään. Siellä pitää olla konesuoja, jossa mies voi rakennella juttujaan. Miä värjään hiukset lilaks ja oon kova pelaan bingoo. Lastenlapset opetan käyttämään puukkoa, kun ommella en osaa. Saunavihtojen teko on paljon tärkeempää meille.

Teksti: Ilkka Palmu, kuvat: Jukka Koskinen