Kesätyö vahvisti, että Hanna Hämäläinen haluaa jatkaa työuraa metsäteollisuudessa.

Kuorimo

 

Hanna Hämäläinen on yksi Tetra Pak Productionsin tämän lomakauden kuudesta lomittajasta Imatralla. Hän aloitti tehtaalla helmikuun lopulla opintoihinsa liittyvässä työharjoittelussa ja sai sille jatkoksi määräaikaisen työsopimuksen.

– Olen iloinen, että tulin tänne harjoitteluun. Täällä on hyvä tiimi ja hyvät opastajat. Sain hyvän alun ja riittävän oppiajan. Aina tulee eteen uutta ja osaan kysyä, jos en tiedä. Nuorempana se oli vaikeampaa, mutta nyt tiedän, että kannattaa aina kysyä – myös niitä tyhmiä kysymyksiä.

Tetra Pak valmistaa kartongista nestepakkausaihioita. Hämäläinen toimii operaattorina sivusaumaajalla. Saumauksen jälkeen kartonkiaihiot pakataan lähetettäväksi asiakkaille. Vauhtia riittää: kone kulkee yli 600 metriä minuutissa. Yhden 12 tunnin työvuoron aikana valmistetaan reilu miljoona aihiota.

Metsäteollisuusyrityksissä oli tänä vuonna hieman yli 2500 kesätyöntekijää. Määrä on Metsäteollisuus ry:n mukaan samalla tasolla kuin viime vuosina.

– Tämä on minulle jo kolmas ammatti. Tässä työssä on hyötyä moniosaamisesta, kertoo Hämäläinen.

Hän opiskeli suoraan peruskoulusta laborantiksi ja teki töitä eri teollisuuden­aloilla aloittaen metsäteollisuudesta. Kun perhe asui Brysselissä ja kasvoi, Hämäläinen toimi ohessa matkaoppaana. Kotiseudulle palattuaan Hämäläinen päätti suorittaa prosessiteollisuuden perustutkinnon, joka on tarkoitus saada valmiiksi tänä vuonna. Tutkinto tuntui sopivalta jatkumolta laborantin työlle.

Syyskuussa jatkuvat opinnot Saimaan ammattiopisto Sampossa. Perustutkinnon rinnalla Hämäläinen aikoo suorittaa vähintään 30 opintopisteen verran MOTARI-opintoja, minkä jälkeen hän voi hakea LAB-ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijaksi erillishaussa suuntana puutekniikka. Seuraavaksi hän toivoo harjoittelua sellutehtaalla. Kodin vieressä sijaitseva Joutsenon Metsä Fibre olisi siihen luontevin.

– Tästä en vaihda alaa, vaan yritän pysyä metsäteollisuudessa, sillä mikään muu ei kiinnosta yhtä paljon, napauttaa Hämäläinen.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuvat: Mikko Nikkinen

Lisää artikkeleita:

Vapaa-aika
Pulmat
Pulmat
Takaisin etusivulle Lue lisää ajankohtaisia uutisia