Tänä ja viime vuonna Stora Enso on irtisanonut rajusti henkilöstöä koko konsernissa. Viime vuonna vähennettiin 1150 henkilöä ja tämän vuoden helmikuussa yhtiö ilmoitti valmistelevansa uutta kannattavuusohjelmaa, joka voisi merkitä noin tuhannen henkilön vähentämistä. Lahden tehtaallakin tilannetta on luonnollisesti seurattu huolestuneena.

– Iso luuta on lakaissut muilla paikkakunnilla, mutta ei ole tullut vielä meille suoraan. Kyllä se apatia silti heijastuu meihinkin, eivätkä raakku-uutiset ynnä muut nosta mielialaa. Ne eivät ole mitään kivoja juttuja yhtiön imagolle, sanoo pääluottamushenkilö Mika Sillanpää.

Stora Enson toimet kohdistuvat kaikkiin työntekijäryhmiin ja eri maissa toimiviin yksiköihin. Esimerkiksi kesäkuussa 2023 Stora Enso vähensi noin 250 työpaikkaa Packaging Materials -divisioonan johto- ja tukitoiminnoista. Virosta konserni sulki sahan, Hollannista kartonkitehtaan ja Puolasta aaltopahvitehtaan tuotantolinjan.

Suomessa Stora Enso sulki viime vuonna Sunilan sellutehtaan ja Anjalan paperitehtaan toisen koneen. Näistä lähti yhteensä vajaat 300 työpaikkaa.

Tänä vuonna esimerkiksi Stora Enson Oulun tehtailta on vähennetty 35 työtehtävää, Anjalankosken tehtailta vajaat neljäkymmentä ja Imatralta noin sata. Osa vähennyksistä on tapahtunut eläkkeelle jäämisten rekrytointien perumisten kautta. Osa henkilöistä on työllistynyt toisiin tehtäviin Stora Ensossa.

Lahden tehdas tuottaa aaltopahvia ja aaltopahviarkkeja ja pakkauksia. Henkilöstömäärä on noin 340. Kiireisin sesonki kestää perinteisesti huhtikuusta elokuuhun. Kesällä menee runsaasti esimerkiksi vihanneslaatikoita sekä virvoitusjuoma- ja jäätelöpakkauksia. Syksyisin tuotannossa on hiljaista, kunnes loppuvuodesta aletaan taas täyttää varastoja.

Työsuojeluvaltuutettu Seppo Reponen toteaa, että tänä syksynä on ollut tavallistakin hiljaisempaa ja kapasiteettia on leikattu aika paljon.

Tehtaan laboratoriossa on kuitenkin menossa on normihommia. Roosa Tapio mittaa kartongin puhkaisulujuutta ja Riikka Lindström litistyslujuutta.

– Meillä labrassa menee hyvin. Kun meitä on vain kaksi, meidän työssämme ei näy, vaikka tuotannossa on hiljaista. Enneminkin tuntuu, että täällä on silloin tavallista vilkkaampaa, kertoo Lindström.

Hiljaisina aikoina myyntipuolella halutaan tavallistakin enemmän tehdä kauppaa, ja laboratorio on myynnin ja asiakaspalvelun apuna. Myynti esimerkiksi haluaa tarkistaa tuotteiden ominaisuuksia ja verrata eri tuotteita keskenään.

Seuraavana aamuna Lindströmin ja Tapion rutiiniin tulee poikkeus. He lähtevät keikalle Kristiinankaupungin tehtaalle, joka kuuluu konsernissa samaan divisioonaan kuin Lahden tehdas. He käyvät siellä pari kertaa vuodessa mittaamassa tuotannon hygieniaa.

– Se on mukavaa, vähän niin kuin koulun luokkaretki. Tylsää vain, kun joutuu ajamaan pitkän matkan, ja tullaan jo seuraavana iltana pois, sanoo Lindström.

Työturvallisuus on ollut Lahden tehtaalla suuri teema kesästä lähtien. Tehtaalla oli työskennelty noin kaksi vuotta ilman työtapaturmia, mutta kesän alkupuolella niitä sitten sattui peräti neljä, ja lisäksi vielä yksi Kristiinankaupungin tehtaassa.

Mika Sillanpää toteaa, että tapaturmien juurisyytä tai yhteistä tekijää ei tutkinnassa varsinaisesti löytynyt, eikä voi sanoa, että tapahtumat olisivat johtuneet huolimattomuudestakaan.

Alkukesä oli sesonkiaikaa. Sillanpää toteaa, että tehdas pyöri täydellä kapasiteetilla, ja töissä oli myös määräaikaisia lomittajia, mutta näiden asioiden suhteen tilanne ei poikennut aiemmista vuosista.

Tapaturmat olivat keskenään erityyppisiä. Yksi sai veitsen viillon sormeen, toinen kuumaa höyryä kämmenelle, kolmas pieniä kolhuja hyllyn reunasta rullakon kanssa ja neljännellä jäi sormi telan väliin.

– Sormensa loukannut henkilö sanoi siinä, että vähän nipisti, ei tässä sen kummempaa. Hän kävi sitten ruokatauolla ja meni ilmoittamaan tapahtumasta. Työkaveri patisti, että ihan oikeasti sitä vammaa pitäisi mennä näyttämään, ja murtumahan siitä löytyi, kertoo Seppo Reponen.

Reponen arvioi, että höyryn aiheuttama palovamma oli tapahtumista vakavin. Se tapahtui aaltopahvikoneella, jossa Joni Laakso työskentelee koneenhoitajana. Laakso kertoo, että uusille työntekijöille oli tullut tilanne, jota he eivät kyenneet ratkaisemaan keskenään. He pyysivät neuvoa kokeneemmalta henkilöltä.

– Siinä ei kai sitten otettu huomioon kaikkia asioita. Kytkettävästä lisäkasetista päässyt kuuma höyry aiheutti palovamman, kuvaa Reponen.

Mika Sillanpää toteaa, että työntekijät olivat aluksi tehneet kaiken oikein, mutta heillä ei ollut tarvittavaa kokemusta, jolla olisivat päässeet työvaiheessa eteenpäin. Avuksi pyydetty kokenut työntekijä taas tuli kokonaan tilanteen ulkopuolelta.

Arkijärjellä voi ajatella, että tilanteen ulkopuolelta tulevan henkilön voi olla vaikea hahmottaa mitä kaikkea on menossa, ja kommunikaatiossa voi tulla epäselvyyksiä.

– Olisiko ehkä jo alun perin voinut miettiä sitä työparia, että ei olisi kahta kokematonta yhdessä, Sillanpää pohtii.

Tehtaalla on tapaturmien jälkeen puhuttu paljon suojainten ja oikeiden työvälineiden käytöstä sekä toimintatavoista. Tapahtumia on käyty läpi tiimipalavereissa ja työnantaja on pitänyt kullekin vuorolle tapaturmia koskevan yleistilaisuuden.

– Jouduimme kerralla mallioppilaista tarkkailuluokalle. Käytännössä lähdettiin taas koulun penkille opettelemaan, miten toimitaan, miten käyttäydytään ja niin edelleen – ja suojaimien käyttöä, sanoo Sillanpää.

Joni Laakso toteaa, että onneksi tapaturmissa selvittiin kuitenkin aika vähällä. Valvomoissa tapaturmat ovat silti olleet keskustelujen vakioaihe.

Laakso on ollut tehtaalla noin 12 vuotta, ensin opintojen aikana kesätöissä ja sitten vuodesta 2016 vakinaisena. Jo tilapäistöiden aikaan tuli selväksi, että sinne hän halusi jäädä.

– Tämä on tuntunut hyvältä. Olen meidän vuosikurssilta ainoa, joka jäi tänne vakituiseen työhön, hän sanoo.

Hän on hieman huolissaan siitä, että nykyään tekijöitä ei ole tulossa joka suunnasta. Teollisuus ei enää kiinnosta nuoria kuten ennen.

– Kolmivuorotyö ei houkuttele, eikä meidän bisnes ole niin tunnettua. Joku Hartwall tunnetaan, mutta meistä ei paljon tiedetä, sanoo Laakso.

Poikkeuksellisesti tehtaaseen palkattiin juuri seitsemän vakinaista työntekijää. Joni toteaa, että muuten töihin on pitkän aikaa otettu vain määräaikaisin sopimuksin. Tunnelin päässä ei ole ollut vakinaisen työn porkkanaa, joka houkuttelisi.

– Viiden vuoden sisään jää eläkkeelle kourallinen ammattilaisia kokeneesta päästä. Meillä on vähän ongelma, että ei oteta tarpeeksi aikaisin uusia työntekijöitä kasvamaan viereen, hän sanoo.

Laakso muistuttaa, että tässä työssä tärkein oppi tulee tekemällä ja kokeneemman työntekijän opastuksella. Se vaatii aikaa.

– Jos ammattilainen lähtee ja tilalle tulee täysin kokematon, kuka opettaa? Ja entä jos me käytämme resursseja koulutukseen ja sitten työntekijä lopettaa? Me toivomme, että henkilö sitoutuu pitkään. Jos työntekijä otetaan hyvissä ajoin, nähdään ajoissa, millainen arpa sieltä tulee, sanoo Laakso.

Hän on tyytyväinen siihen, miten hän itse aikoinaan pääsi kesätöiden kautta työhön sisään ja siitä edelleen vakinaiseksi.

– Sain hyvä opastusta ja työkaverit ovat olleet mukavia. Oli kyllä hyvä vastaanotto, Laakso sanoo.

Teksti ja kuvat: Reima Kangas