Ari Reinikainen, 74, pääsi Yhtyneille Paperitehtaille jo 15-vuotiaana kesätöihin. Hänet pestattiin autonkuljettajaksi 1973. Pääluottamusmiehenä Ari aloitti 1983 toimittuaan aiemmin kuljetusosaston varaluottamusmiehenä. 

 – En ole erityisemmin poikaani paperialalle houkutellut. Luottamustehtävästä olen saattanut pikemminkin varoitella homman vaativuuden tähden.

Arto Reinikainen, 42, hakeutui peruskoulun jälkeen vuonna 1999 UPM:n omaan kolmivuotiseen teollisuusoppilaitokseen Lotilaan. Työharjoittelun aikana Tervasaaressa tulivat tutuiksi tehtaan kolme paperikonelinjaa, joista viimeisin oli PK 5.

 – Olen kulkenut vitosen linjan jälkikäsittelystä paperi­koneelle asti, Arto kertoo.

Arto on ollut pääluottamushenkilönä reilun vuoden. Arton isä hoiti tonttia päätoimisesti vuosina 1983–1990 ja 1994–2006. Tehtaan henkilöstön vähentymisen vuoksi, nykyisellään 227 työntekijään, Arton työtunnit jaetaan.

 – Kaksi päivää työviikosta teen ”oikeita” töitä. Esimieheni sallii minun käyttää omaa harkintaani päivien valinnassa kulloisenkin tuotantotilanteen mukaan.

Otteet ovat myös työnantajan puolella kovat.

Arin aloittaessa pääluottamushenkilönä yhteistoimintalaki oli ollut voimassa viisi vuotta. Keltanokalle opetettiin suhtautumista työnantajaan.

 – Niillä on kahdet kalvot. Aamulla näytetään johtoryhmälle, että näin hienosti meillä menee. Iltapäivällä työntekijöiden eteen lätkäistään kalvot, että näin kurjassa jamassa me ollaan.

 Yhteistyö johdon kanssa tiivistyi vuosien mittaan. Johtoryhmään otettiin mukaan henkilöstön edustaja. Ari sai tietoonsa yrityksen toimintaan ja kannattavuuteen liittyviä tietoja.

 Luottamus työntekijöiden ja työnantajan välillä on kuitenkin toistuvasti horjunut. Isä ja poika näkivät yhteisellä työurallaan työsulun. Metsäteollisuus laittoi tehtaiden portteja säppiin kuudeksi viikoksi keväällä 2005.

 – Työsulku oli vahingollinen ja aiheutti paperialalle pitkään jatkunutta epävarmuutta, muistuttaa Arto, joka näkee UPM:n tehtailla keväällä 2022 toteutetun ennätyspitkän lakon jatkumona työsululle.

 – Otteet ovat myös työnantajan puolella kovat. Omia tavoitteita ollaan valmiita ajamaan myös voimalla läpi, Arto summaa.

Uransa merkityksellisimmän hetken Ari koki tammikuussa 1995. Päätettiin rakentaa maailman ensimmäinen irroke­paperia valmistamaan suunniteltu paperikone, PK 8. Tervasaaren tulevaisuuden tarran taustapaperi varmisti vuosikymmeniksi.

 – Allekirjoitimme sopimuksen, millaisella miehityksellä ja millä ehdoin kone otetaan käyttöön.

 Traagista on, että uran hienoin ja kauhein hetki liittyvät samaan paperikoneeseen. Vain vuotta myöhemmin Ari hälytettiin illalla tehdastyömaalle, kun massasäiliö oli kaatunut kesken koeponnistuksen. Ympäristöön syöksynyt valtava vesimassa oli tuhonnut kaiken tieltään.

 – Säiliö murskasi kunnossapidon rakennuksen ja surmasi vuorossa olleen sähkömiehen.

 Myös Arto sitoo onnistumisen tunteen tuotannon ja työpaikkojen turvaamiseen johtaneeseen investointiin. Viime vuoden keväällä tehtiin päätös PK 5:n modernisoinnista.

 – Pitkään puljattu investointiratkaisu vaati meiltä paikallista sopimista ja molemminpuolista tahtotilaa. Olimme onneksi ajoissa liikkeellä, sillä nykyisessä markkinatilanteessa päätöstä tuskin olisi tehty, Arto toteaa.

Pääluottamushenkilön työ valuu usein työpaikan ulkopuolelle. Ari muistaa lopputilin saaneen pyytäneen häntä kotiinsa auttamaan työttömyyskorvausten hakemisessa. Työtoverin kanssa puhuttiin aviokriisistä, joka oli alkanut heijastua työyhteisöön.

 Alkoholiongelmia suvaittiin tiettyyn rajaan asti. Kerran hoitoonohjaus vaati, että Ari toi kaverin kotiinsa turvaan houkutuksilta. Seuraavaksi päiväksi oli varattu hoitopaikka Tampereelta.

 Arilla on kolme lasta. Arto eli toisenlaisen isän kanssa lapsuutensa kuin 10 vuotta nuorempi Juha-Pekka.

 – Vielä 1980-luvulla perheelle jäi aikaa. 1990-luvulla yhtiön toiminnan laajentuessa juoksin kokouksesta toiseen. Juha-Pekka oli ”ay-lapsi”, joka näki isäänsä harvemmin.

 Artolla on kaksi kouluikäistä lasta. Hän toteaa, ettei tehtävän luonnetta pysty perheen kannalta kauniiksi puhumaan. Nykyään kohdataan päihdeongelmia työpaikalla onneksi harvoin.

 – Iso muutos on, että ongelmista puhutaan avoimemmin jo tiimin sisälläkin. Useimmin vaikeudet liittyvät vuorotyön haasteisiin.

Teksti: Markku Tasala, kuva: Reima Kangas