Hallitus on ottamassa kovat otteet.

Kolumni

 

Kun Paperiliiton viime tes-neuvottelukierroksella neu­­­votteluja käytiin liiton ja työnantajien välillä, on nyt isoa roolia työmarkkinapöydässä ottamassa maan uusi hallitus. Työministeri Arto Satosen johdolla hallituksen työelämätavoitteet ovat sen verran kovat, että siihen verrattuna Sipilän hallituksen toimet olivat partiolaisten touhua.

Heti alkuun hallitus rajoittaisi lakko-oikeutta. Jos lailla raja­taan poliittisia lakkoja, kansalaiset eivät voisi lakkoilla hallitusta vastaan. Rajaamalla tukilakkoja hallitus estäisi toisen alan liittoja antamasta tukeaan vaikkapa meille paperiliittolaisille. Liiton sisälläkin tuen antaminen toiselle yhtiölle voitaisiin kieltää. Lakkosakot ulotettaisiin lakossa oleviin henkilökohtaisesti.

Heti alkuun hallitus rajoittaisi lakko-oikeutta.

Tämän kaiken hallitus haluaa saada voimaan ensi kevääksi.

Paikallisen sopimisen hallitus haluaa laajentaa sellaiseksi, että sopia voi kaikesta ja vaikka alle työehtosopimusmääräysten. Yleissitovuus joutaisi siten romukoppaan – kuten paperiteollisuuden työehtosopimukselle jo kävi. Esimerkiksi määräaikaiset sopimukset voisi tehdä vuodeksi ilman mitään perustetta.

Samoista aiheista myös UPM:n työntekijät taistelivat 112 päivää. Ei ole yllätys, että nämä tavoitteet ovat pöydässä ja kohdistuvat nyt yhtä alaa paljon laajemmalle, sillä työministeri Satosen ryhmässä on mukana asiantuntijoita Metsäteollisuus ry:stä.

Jos kaikki edellä mainittu toteutuu, voi työnantajapuoli todeta, että Lotossa oli 13 oikein, vaikka numeroita arvottiin vain 7. Vaikka moni Paperiliiton jäsen äänestikin nykyisiä hallituspuolueita, en usko, että se ääni oli tarkoitettu näin suoraan ja suoranaisesti työelämän romuttamiseen.

Suomalainen työmarkkinapolitiikka on rikkoutumassa ennennäkemättömällä tavalla. Toivon, että yritykset ymmärtäisivät tämän, sillä vuoropuhelun särkyminen ei ole työnantajienkaan edun mukaista.

Puhukaa näistä asioista työpaikoilla ja viekää viestiä eteenpäin siitä, mitä nämä muutokset tarkoittavat ja kuinka merkittäviä ne ovat. Seuratkaa myös liiton viestintää lakimuutosten vaiheista ja toimista, joilla näihin hallitusohjelman mukaisiin tavoitteisiin halutaan vaikuttaa ja vastata.