Auttaminen on se juttu

Kuorimo

Työparilla on silmät selässäkin sen varalta, että kaveri sattuisi tarvitsemaan apua.

Vesa Ukkola ja Mikko Rytinki työskentelevät Stora Enson Inkeroisten kartonkitehtaan valmisteluasemalla.

– Perämiehiksi meittiä sanotaan. Perällä kun ollaan töissä, peränpitäjinä, Ukkola naurahtaa.

Työt on jaettu kahtia: toinen tekee kuusi tuntia valmistellen rullia leikkureita varten ja vaihtaa rullat leikkureille. Sillä aikaa työpari tuo trukilla rullia, tyhjentää pituusleikkurin hihnalta tulevat rullat tai tyhjentää rekkaa. 

Kun työpari tarvitsee apua, toinen rientää auttamaan.

– Tuollainen nuorempi kaveri tietää tietokoneista enemmän kuin minä. Hän tulee auttamaan, kun pyydän, että tules nyt katsomaan, Ukkola sanoo.

– Viimeksi taisi olla, kun kolmosleikkurilla pompsahti terä pois paikaltaan. Vesa osaa sen laittaa paikalleen. Pyysin, että saisin tulla mukaan katsomaan, miten se tehdään, että oppisi sen itsekin, Rytinki sanoo.

Miehet miettivät, että auttaminen on tavallaan osa ammattitaitoa. Ukkola pohtii, että sekin on taito, että osaa pyytää apua, eivätkä hommat tökkää yliyrittämiseen.

 

Yhteistyö on ihan saumatonta.

 

 

 


– Nopeammin asia selviää, kun on kaksi päätä ajattelemassa, hän sanoo.

Ammattilainen osaa myös pitää silmällä, mitä tehtaassa tapahtuu.

– Jos leikkurilla tarvitaan apua vaikka päänvientiin tai rullanlaittoon, niin sieltä huudetaan apuun. Toinen menee, kumpi kerkiää. Kun valmistelussa on paljon rullia ja kiire muutenkin, niin trukkia ajava menee jelppaamaan ilman, että tarvitsee erikseen pyytää, Ukkola kuvailee.

Ukkola ja Rytinki sanovat, että yhteistyö työparin kanssa tuntuu siltä, kuin oltaisiin virittäytyneitä samalle aaltopituudelle.

– Vesan kanssa yhteistyö on ihan saumatonta. Sen vain tuntee, kun se sujuu. Molemmilla on aika samanlainen työtapa, sekin helpottaa. Meille on tärkeää, että seuraavan vuoron on hyvä ja helppo meidän jälkeemme aloittaa työt. Ehtivät juomaan kahvitkin rauhassa ennen aloittamista, Rytinki sanoo.

Rytinki sanoo, että Ukkola on työkaverina mukava ja leppoisa.

– En ole nähnyt Vesan hermostuvan, ainakaan kovin pahasti, Rytinki virnistää.

Ukkola sanoo, että Rytinki on erinomainen työpari.

– Mikko on mukava kaveri, jonka kanssa on kiva tehdä töitä, Ukkola sanoo.

Teksti Mari Schildt
Kuva Johannes Wiehn