Taneli Miettinen, 27, aloitti työt Billerudilla Pietarsaaressa oppisopimuksella pääsiäisenä 2020. Oppisopimuksen aikana hän perehtyi useampiin tehtäviin ja jäi lopulta jälkikäsittelyyn pituusleikkurille. Hän työskentelee satunnaisesti myös urkilla eli jälkileikkurilla ja pakkimossa eli pakkaamossa.

Aiempi perustutkinto Miettisellä on tieto- ja tietoliikennetekniikasta eli hän on koulutukseltaan ICT-asentaja. Sen alan töitä hän on teki puistomuuntamojen rakentamiseen erikoistuneella pietarsaarelaisella Alfen Elkamolla.

– Olin pienjännitetöissä eli käytännössä kytkin muuntamojen piuhoja. Pian alkoi tuntua siltä, että olen kahden ja puolen vuoden jälkeen urani huipulla: se olisi ollut sitä samaa työtä myös siitä eteenpäin, Miettinen pohtii.

Työkokemusta hän ehti kerryttää myös Uudenkaupungin autotehtaalla kasaamalla Mersun maastureita.

– Yksi syy, miksi hain täältä oppisopimuspaikkaa oli se, että jos johonkin vakanssiin kyllästyy ja haluaa kehittää osaamistaan, siitä pääsee eteenpäin vastuullisemmalle paikalle. Valintani tuntuu edelleen hyvältä ja olen viihtynyt. Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta ja nyt tuntuu, että edessä on enemmän valinnanvaraa kuin aiemmilla työpaikoilla.

Työn mielekkyyttä lisää myös työpaikalla käytössä oleva 12 tunnin vuorojärjestelmä, joka aiemman vuorotyökokemuksen perusteella tuntuu ”kymmenen kertaa paremmalta”.

– Siinä joko ollaan töissä tai sitten vapaalla, eikä ole ongelmia palautua yövuoroista.

Miettinen otettiin uutena työntekijänä työpaikalla hyvin vastaan. Myös hänen kokemuksensa työskentelystä eri vuoroissa kaksi vuotta kestäneen oppisopimuksen aikana ovat positiivisia.

– Olen saanut hyvän perehdytyksen ja saanut aina apua, kun on ollut kysyttävää. Senkin olen huomannut, että kun on ollut kymmenen erilaista opettajaa, voin valita itse sen kultaisen keskitien, miten itse haluan tehdä.

Seuraavaksi mielessä on hakea prosessihenkilö kolmen paikkaa, kun sellainen vapautuu. Tuosta niin sanotun rullamiehen tehtävän vaativuudesta Miettinen on saanut tuntumaa kahdeksan kuukauden ajan.

Pietarsaaren Walkin nuorin pituusleikkurinhoitaja on Jimi Aro, 22. Hän aloitti leikkurilla apulaisen tehtävissä ensimmäisen kerran kesällä 2018 ja uudelleen seuraavana kesänä.

– Sen jälkeen menin armeijaan ja kun se päättyi, olin työttömänä vaan kuukauden, kun jo palasin tänne töihin. Nyt on mennyt puolitoista vuotta yhteen menoon ja kesällä minut vakinaistettiin. Se tuntui hyvältä, ja tilanne vakaantui, kun ei enää tarvinnut miettiä seuraavaa työsopimusta, Aro kertoo.

Hänen pohjakoulutuksensa on ammattikoulussa suoritettu rakennusalan perustutkinto.

– Kesätöissä huomasin, että kyllä tämä on enemmän mun juttu, ei rakentaminen. Tämä on paljon mielenkiintoisempaa. Vaikka samaa työtä tehdään, tämä on silti minusta vaihtelevaa eikä mikään päivä ole samanlainen.

Aron työpari on hänen kanssaan saman ikäinen ja lisäksi hyvä kaveri. Iällä ei Aron mielestä ole lopulta kovin paljon merkitystä työporukan kesken.

– Minut on otettu työpaikalla hyvin vastaan. Itse ajattelen niin, että on hyvä, jos työpaikalla on sekä nuoria että vanhempia työntekijöitä. Vanhemmilla on kuitenkin enemmän työkokemusta ja heiltä voi kysyä, jos tulee eteen jotakin, mitä en vielä tiedä.

Työ tuntuu omalta.

– Olen oikein tyytyväinen työhöni ja ajattelin siinä jatkaa, Aro toteaa.

Ronja Karlsson, 32, on töissä sellunvalkaisijana UPM Pietarsaaren kuitulinjoilla.

– Olin ensimmäistä kesää tehtaalla 2012. Opiskelin silloin Åbo Akademissa kemiantekniikkaa. Jatkoin opintoja muutaman vuoden ja kävin kesätöissä edelleen tehtaalla, kertoo Karlsson.

Hän työskenteli myös opintojen välissä koululaisten iltapäiväkerhossa ja sai siitä kipinän vaihtaa alaa ja opiskella lastentarhanopettajaksi. Valmistuttuaan hän ei ollut päivääkään päiväkodissa, vaan jatkoi töissä sellu­tehtaalla.

– Tämä ala tuntui omalta ja siihen vaikutti paljon myös hyvät työkaverit. Hain sitten oppisopimuskoulutukseen ja suoritin prosessiteollisuuden ammattitutkinnon toimimalla käynninvarmistajana soodakattiallla ja haihduttamolla. Nyt opettelen sellunkeittäjän tehtävään, jotta voin tarvittaessa tuurata siinä ja se myös kuuluu valkaisijan tehtäväkenttään, Karlsson kertoo.

Opettelu on tuntunut ihan hyvältä tähän mennessä.

– Toivon, että ehdin saada tehtävään varmuutta riittävän pitkän ajan. Tekijöitä on niin vähän, että aika nopeasti pitää tarttua uusiin tehtäviin, Karlsson kertoo.

Hän palasi nuoremman lapsensa hoitovapaalta töihin syyskuussa. Vanhempi lapsista on viisivuotias. Perheen tukiverkot eli isovanhemmat asuvat lähellä, joten lapsiperhearkeen ja työssäkäyntiin on mahdollista sovittaa myös opiskelua.

– Aloitin tänä syksynä biojalostusalan yliopisto-opinnot. Ne on mahdollista suorittaa täysin etänä ja tavoitteena on tehdä maisterintutkinto, ainakin yrittää. Alahan liittyy hyvin paljon siihen, mitä nyt teen työssäni.

Nykyiseen työhönsä Karlsson on päätynyt oman kokemuksensa kautta. Myös opinnot täysin toiselta alalta auttavat ymmärtämään työtä ja työkavereita: ne lisäävät työn mielekkyyttä.

– On rikkaus, että työpaikalla on monenlaista osaajaa. Työyhteisö on lopulta iso osa elämää, ja sen kanssa jaetaan myös viikonloppuja ja juhlapyhiä. Perheellisen on helpompi jaksaa ja lähteä vaikkapa jouluaattona töihin, kun siellä on se kiva porukka paikalla.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuvat: Ulla Nisonen