Tätä on kaivattu: peliä tutussa porukassa. Kun takana on kymmeniä vuosia joukkuepalloilua, liki vuoden koronatauko on tuntunut oudolta. Janne Hämäläinen on tottunut pienestä pitäen menemään joukkueen ehdoilla, porukka etusijalla, heittämään herjaa pelin tiimellyksessä ja hienhajuisissa pukuhuoneissa. Olo on rento ja vapautunut, kun ympärillä heiluu samanhenkisiä ja -hajuisia kavereita.

Hämäläinen kuvaakin itseään joukkueurheilijaksi henkeen ja vereen, niin työelämässä kuin vapaa-ajalla.

– Koko ikäni olen urheillut, kaikenlaista, mutta pääasiassa joukkuepelejä. Nuorempana pelasin jääkiekkoa Imatran Ketterässä ja salibandya Ruokolahden Rajussa. Kun lopetin aktiiviuran pelasin puulaakisarjaa.

Kyllä sitä kaipaa joukkuehommaa ja sunnuntai-iltaa, että pääsee heittämään läppää koppiin.

 Hiihto, kuntosalit ja muut – kuntoportaatkin – ovat mukavia harrastuksia. Hämäläinen kyllä virnuilee ironisesti, että ne haiskahtavat keski-ikäisen miehen lajeilta. Hiihtänyt Hämäläinen on joskus paljonkin, mutta se on tapahtunut joukkuepelien ohessa, ei niiden sijaan.

Kuntoportaat Lappeenrantaan tehtiin pari vuotta sitten entiseen hyppyrimäen alastulorinteeseen, 103 porrasta. Niitäkin Hämäläinen on harrastanut koronasulun aikana. Kahdeksan kertaa kun nousi ylös, oli vaikeuksia kävellä kotiin.

– Mutta että yksin taistella tuolla… Kyllä sitä kaipaa joukkuehommaa ja sunnuntai-iltaa, että pääsee heittämään läppää koppiin, yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä ei saa yksilöurheilussa, sanoo Hämäläinen.

Yhteenkuuluvuuden tunne on se tärkeä asia

Hämäläinen pohtii, että porukka tarkoittaa juuri yhteenkuuluvuutta, yhdessä tekemistä ja yhdessä olemista.

– Siinä suhteessa on sama, onko sählyvuoro vai ollaanko töissä, sanoo Hämäläinen.

Hän korostaa, että sosiaalinen kanssakäyminen on todella tärkeää yhtä lailla joukkuelajeissa kuin työkavereiden kanssa työpaikalla. Se hitsaa porukkaa yhteen samalla, kun tehdään töitä tai pelataan. Sen avulla muodostuu joukkue.

 – Kun miettii töitä tehtaallakin, kuka saa yksin saa tuotantoa käyntiin häiriön jälkeen? Pitää olla tiimi. Ja vaikka on kuinka taitava, ei joukkueurheilussa pysty yksin tekemään maaleja, sanoo Hämäläinen.

Suomalaisia ei ennen pidetty varsinaisina joukkuepelaajina, mutta Hämäläisen mukaan tilanne on muuttunut. Vaikkapa Leijonien tai Huuhkajien menestys perustuu nimenomaan joukkuepeliin ja joukkuehenkeen.

Hämäläinen on ollut 22 vuotta töissä Stora Enson Tainionkosken tehtaassa ja on huomannut samansuuntaista muutosta myös töissä. Se on välttämätöntäkin, kun työntekijämäärä on ajettu niin pieneksi.

– Koko tiimin ja vuoron pitää olla sitoutunut yhteispeliin, että pärjätään, sanoo Hämäläinen.

Huumorin kautta, mutta periksi ei anneta

Kourulan palloiluhallissa Lappeenrannassa kokoontuva salibandyvuoro on aikoinaan perustettu pesäpalloseura Pesä Ysien junioreiden isien vuoroksi. Hämäläisen tytär pelasi pesäpalloa ja hän itse oli mukana valmennuksessa. Pikku hiljaa väki on vaihtunut, mutta kävijöillä on yhä tausta pesäpallon parissa.

Urheilijoita kun ollaan, jutut pyörivät enimmäkseen urheilun ympärillä, vaikkapa tulevassa pesäpallokaudessa tai SaiPan jääkiekkokaudessa.

– Positiivisen kautta. Kukaan ei halua pilata sitä yhteistä aikaa sillä, että käydään juttelemaan surullisista asioista. Pientä leukailuahan siinä aina on mukana, mutta ei kukaan suutu. Sivullinen ei välttämättä ymmärtäisi sitä välillä mustaakin huumoria, sanoo Hämäläinen.

Osallistujien ikähaarukka on noin 20–50 vuotta. He vies­tivät isossa ryhmässä WhatsAppin kautta, ja pelaamaan tulevat aina ketkä pääsevät.

– Porukkaan on tullut ihan huippu-urheilijoitakin, Imatran Pallo-Veikkojen edustuspelaajia. Siinä on tekemistä, kun viisikymppinen ukko koettaa pärjätä mukana, sanoo Hämäläinen.

Periksihän ei höntsäpelissäkään anneta, ja nyt koronatauon jälkeen pelataan entistä hirveämmällä tsempillä.

– Jokainen lähtee kotiin hymyssä suin kaikkensa antaneena, sanoo Hämäläinen.

Teksti: Reima Kangas, kuvat Hanna Koikkalainen