Olin kuusivuotias, nähnyt Prätkähiiriä ja Disneyn klassikoita. Yhtenä iltana isä pyysi sohvalle katsomaan elokuvaa nimeltä Uusi toivo. Se oli ensimmäinen Star Wars, ja se muutti kaiken. Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu perään, ja minä olin myyty elokuville.

Rio Bravo ja Navaronen haukat katsottiin. Tuntemattomassa sotilaassa isä kiinnitti huomiota mustaan pätkään ja kertoi, että siitä on leikattu pois sairaala-autokohtaus Neuvostoliiton sensuurin vuoksi. Asiantuntemus herätti kunnioitusta.

Taru sormusten herrasta eri versioineen, senhän on pakko olla hyllyssä! 

Asuttiin omakotitalossa, isä oli automies ja äiti kotiäiti. Kaksoisveljen ja isoveljen kanssa katsottiin leffoja ja pelailtiin pleikka ykkösellä ja Nintendo kuusnelosella, elettiin normaalia lapsuutta. Isovanhemmilla oltiin tosi paljon.

Muutama vuosi sitten sain äidiltä tehtävän digitoida vanhoja perhevideoita. Niissä oli lapsuuden kesät yli 20 vuoden takaa. Muistojen käsittelystä tämä keräily lähti. Hankin oheistuotteita, ensin He-Mania ja sitten tuli Star Warsin figuurit ja dioraamat.

Tein periaatepäätöksen: haluan omistaa elokuvat fyysisesti. Taru sormusten herrasta -trilogia eri versioineen, senhän on pakko olla hyllyssä! Deeveedeitä ja blue rayta on kertynyt kumpiakin reilut 500, eli ei mitään verrattuna todellisiin keräilijöihin, mutta kun mulla tulee rajat vastaan. Tähän kellarihuoneeseen pitää mahtua myös nukkumaan yövuoron jälkeen.

Rintamamiestalossa asutaan avovaimon ja tytärten kanssa, Amelia on kolmen vanha ja vauva vielä nimetön. Harrastus on ollut vähän tauolla. Selailen silti viikottain nettikirppareita ja ostan kaikenlaista, nähtyä ja näkemätöntä. Kierrätyskeskuksissa voi aina tulla harvinaisuus vastaan eurolla parilla, ja se on mahtavaa!

Tänään kun leikkasin ruohoa, tuli mieleen että vois katsoa illalla Kuutamosonaatti-elokuvan, se on eräänlainen suomiversio Texasin moottorisahamurhaajasta.

Ei mulla ole kotiteatteria. Leffan katsominen ei ole tärkeintä vaan se, että voin valikoida sen hyllystä itse, että pystyn hipelöimään sitä. Vilkaisen lisämateriaalia, valitsen snäksit kaapista ja väännän valot pois. On rauha maassa, lapset saatu nukkumaan. Soitin lataa levyn, valikot hohtaa pimeessä. Saan itse valita, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Teksti ja kuva: Ilkka Palmu