Sisällissota alkoi tammikuun lopussa 1918. Alussa punaiset ottivat haltuunsa Etelä-Suomen. Raja kulki linjan Pori–Tampere–Kouvola–Viipuri pohjoispuolella. Vallankumoukselliset asettivat kansanvaltuuskunnan punaisen Suomen hallitukseksi. 

Paperiliitolla tai ammattiyhdistysliikkeellä ylipäänsä ei ollut suurta osuutta siihen, että vallan­kumoukseen ryhdyttiin. Kun taistelu oli alkanut, Paperiliiton johto meni pääosin mukaan.

Taisteluihin kuulumattomia veritekoja esiintyi eri puolilla maata, mutta Kymenlaaksossa punainen terrori oli systemaattista. Kymmeniä valkoisia murhattiin ja teloitettiin. Terroria johti Kymintehtaan rykmentin komentaja Oskari Sundman ja taustavoimana oli aikaisempien vuosien suurten lakkojen tuoma katkeruus. Työntekijät Voikkaalla, Kymintehtaalla ja Kuusankoskella oli silloin pantu polvilleen muun muassa rikkurityövoiman avulla. Satoja oli erotettu ja häädetty asunnoistaan. 

Kun valkoiset pääsivät kevään edetessä voitolle, he kostivat punaisten veriteot moninkertaisesti. Summittaisissa teloituksissa ja vankileireillä kuoli esimerkiksi vajaat viisistaa Kuusankosken kolmen tehdaskylän asukasta ja noin 380 Varkauden massatehtaaseen linnoittautunutta ja sieltä vangittua punaista. 

Kaikkiaan punaisia kuoli sisällissodan taisteluissa noin 5 700, murhien ja teloitusten uhrina noin 7 400 sekä vankileireillä noin 11 700. Kadonneita oli noin 1 800. Valkoisia kuoli taisteluissa noin 3400 ja murhien ja teloitusten uhrina noin 1 400.

Ketään valkoisella puolella ollutta ei rangaistu edes murhista. Väliaikainen valtionhoitaja Pehr Evind Svinhufvud antoi lokakuussa 1918 asetuksen, jolla kaikki sotarikoksiin osallistuneet valkoiset vapautettiin rikosoikeudellisesta vastuusta.

Sotatoimien päätyttyä tehdastyönantajat koettivat hillitä teloituksia ja vangitsemisia, sillä osaavista työntekijöistä oli pulaa. Muuten sympatiaa ei paljoa löytynyt. Vastaperustetun Suomen Työnantajain Keskusliiton STK:n mielestä ei ollut tarvetta esimerkiksi työehtosopimuksiin, vaan työnantajat määräsivät ehdot. 

Vuonna 1920 paperiteollisuuden patruunat perustivat lakonmurtajajärjestö Vientirauhan organisoimaan rikkurityövoimaa lakkojen varalle. Toisin kuin joillain aloilla, paperiteollisuudessa ei olisi ollut muutenkaan suuria mahdollisuuksia lakkoiluun. Paperitehtaat sijaitsivat useimmiten maaseudun teollisuusyhdyskunnissa, joissa ei ollut muita työpaikkoja, mutta kylläkin paljon vapaata työvoimaa. Yksi suuri työnantaja piti työntekijänsä kurissa paikallisen valtansa ja suojeluskuntansa avulla. 

Myös paperityöntekijöiden järjestäytymisaste pysyi matalana vielä 1930-luvun lopullakin, kun useiden muiden liittojen ja SAK:n jäsenmäärät kasvoivat. 

Vuoden 1921 lopussa paperiteollisuuden keskipalkka oli 3,10 markkaa tunnilta. Jopa naisvaltaisella vaatetusalalla palkat olivat paremmat, ja esimerkiksi kirjateollisuuden keskipalkka oli 6,80 markkaa tunnilta. Paperiteollisuus pysyi matalapalkka-alana vuoteen, vaikka se nousi 1930-luvulla Suomen johtavaksi vientiteollisuudeksi ja työn tuottavuus nousi huomattavasti. Vuonna 1938 Suomi oli noussut jo pohjoismaiden suurimmaksi paperinviejäksi. 

1930-luvulla STK:n alainen Työläistilasto-osasto kortistoi tehtaiden työntekijöiden poliittiset mielipiteet. Aktiivisesti toimivat kommunistit pyrittiin erottamaan. Tosin tehtaiden johtajat eivät välttämättä toteuttaneet STK:n neuvoja.

Raha- ja teollisuuspiirit rahoittivat 1920- ja 1930-lukujen oikeis­to­radikalismia heikentääkseen ammattiyhdistysliikettä ja vasemmistoa. Metsäyhtiöt ja STK hyödynsivät esimerkiksi äärioikeis­tolaista Lapuan liikettä, vaikka sen toimiin kuului pahoinpitelyjä ja jopa murhia. Metsäteollisuuden yhtiöt – myös valtionyhtiöt – rahoittivat vuonna 1930 Lapuan liikkeen suurmielenosoituksen, talonpoikaismarssin. Yhtyneiden paperitehtaiden johto sekaantui jopa Mäntsälän kapinaan, jossa Lapuan liikkeen kannattajat yrittivät väkivallalla uhaten kaataa maan hallituksen.

Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen marraskuussa 1939 ammattiyhdistysliikke ja työnantajat keskittyivät sotaponnistuksiin. STK ja SAK sopivat yhteistyöstä, ja pian Puunjalostusteollisuudenkin oli alettava neuvotella Paperiliiton kanssa.

Lähde: Paperiliiton historia 1906–2006.

Teksti: Reima Kangas, kuva: Museovirasto / Kouvolan kaupunginmuseo / Pauli Koskivuolle