Tukijat ja tuettavat tapasivat. Sisarliitot latinalaisessa Amerikassa olivat valmiita tukemaan Paperiliittoa UPM:n lakon aikana enemmänkin.

Kuorimo

 

Suomalaiset ay-edustajat kävivät lokakuussa solidaarisuusmatkalla, jonka tärkein anti oli vahvistaa suomalaisten ja uruguaylaisten luottamusta ja vuoropuhelua. Videotapaamisia on tarkoitus jatkaa säännöllisesti Paperiliiton, Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja SASKin kesken.

Videotapaamiset yleistyivät yhteydenpidossa korona­pandemian aikana. Kokousten tarve kasvoi, kun UPM:n Suomen tehtailla alkoi tämän vuoden alussa paperiliittolaisten lakko, joka kesti 112 päivää. Paperiliitto sai lakon aikana paljon tukea teollisuuden kansainvälisiltä kattojärjestöiltä sekä Uruguayn ja Brasilian sisarliitoilta.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala osallistui solidaarisuusmatkalle yhtenä kolmesta liittopuheenjohtajasta ja järjestöjen edustajista. Paperiliitto oli matkan keskusteluissa paljon esillä UPM:ssä 112 päivää kestäneen lakon takia.

– Työtaistelumme UPM:ssä oli uruguaylaisille ay-aktiiveille iso asia, sillä myös he näkivät lakon koskevan laajemmin koko ay-liikettä ja he olisivat halunneet tukea meitä vielä tuntuvammin, sanoo Vanhala. Solidaarisuusviestit tulivat tarpeeseen.

Uruguy keskityttiin erityisesti yhteistyöhön paperiteollisuuden sikäläisen toimialaliiton FOPCUn ja UPM:n sellutehtaan ammattiosaston kanssa. Uruguayssa selluntuotanto kattaa jopa 4 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, kun mukaan lasketaan UPM:n jo toiminnassa oleva Fray Bentosin tehdas, Stora Enson yhteisyritys Montes del Platasissa ja UPM:n ensi vuonna käynnistyvä Paso de los Torosin tehdas. Nämä tehtaat tuottavat yhteensä 4,1 miljoonaa tonnia sellua vuodessa. Määrä on noin puolet sellutuotannon määrästä Suomessa. Investoinneilla on suuri merkitys paitsi Uruguaylle, myös näiden yhtiöiden globaalille toiminnalle ja siten myös ammattiyhdistysliikkeelle Suomessa.

Brasilian vierailulla saatiin päätös tutkimushankkeelle, joka koskee Stora Enson 50-prosenttisesti omistaman Veracel-sellutehtaan työmarkkina- ja työolotutkimusta, ja esiteltiin tutkimuksessa ilmenneitä epäkohtia yhtiön johdolle. Lisäksi matkan aikana käytiin keskusteluja SASKin ja liittojen tänä vuonna alkaneesta kehityshankkeesta teollisuuspoliittisen osaamisen ja liittojen yhteistyön lisäämiseksi.

Eeva Eloranta-Jokela / Matti Koskisen laatima matkaraportti