Teijo Ojalan perhe asuu turistikohteessa

Vapaa-aika

 

Vanhan Rauman tarina oli vähällä päättyä ensin sodan aikaisiin pommituksiin ja sitten 1960-luvulla puutalojen purkuvimmaan. Onneksi näin ei käynyt. Ojalan perhe pystyi toteuttamaan haaveensa ja asuu nyt alueella parisataavuotiaassa talossaan kuudetta vuotta.

Silloin tällöin turistit ihmettelevät, että taloissa asutaan vakituisesti.

– Pitsiviikoilla, kun järjestetään avoimet pihat -tapahtuma ja pihakirppiksiä, vieraat voivat kurkistaa pihoillekin.

Perheen tanskalais-ruotsalainen pihakoira Nils viihtyy myös kodissa, jonka vanhimmat osat ovat vuodelta 1776. Nykyisen muotonsa talo sai vuonna 1884.

Nähtävyyden keskellä asuminen ei juuri vaikuta perheen arkeen.

– Sijainti on hyvä, palvelut ovat lähellä eikä mihinkään ole pitkä matka.

Vanha Rauma on Unescon maailmanperintökohde.

Teijo Ojala

Asuinpaikka: Rauma
Syntynyt: 13.10.1980 Raumalla
Perhe: vaimo, kolme lasta ja koira
Työ: leivinpaperikoneen ajurina
Fredman Operationsilla
Terveiset: Fredmanin työtekijöille
Syntymäpäivänään: ei tee mitään erityistä

Teksti: Eeva Eloranta-­Jokela