Syntymäpäiväsankarin koti on Koskissa, suku Savossa

Kolumni

 

Arto Limpi oli iältään kahdeksan kuukautta, kun hän muutti Savosta Valkeakoskelle. Vanhemmat tulivat työn perässä Säterin tehtaalle.

Limpille nykyinen työpaikka on vasta toinen: hän aloitti vuonna 1989 Lotilan teollisuusoppilaitoksessa ja sitä kautta Tervasaaressa.

Lomalla on tärkeää levätä.

– Ollaan käyty Savossa ja puolison mökillä Porin suunnalla. Aika pitkälle riittää, jos voi ottaa loman levon kannalta ja olla töistä pois.

Kotikaupungin ympäristöstä löytyy sopivan kiinnostavia kohteita, kun lomasta on vielä puolet jäljellä.

– Parolan panssarimuseossa näkisi saksalaisen Kuningastiikeri-tankin. Ahveniston Historic Racessa vanhojen autojen kisailu kiinnostaa enemmän kuin totinen kilpa-ajaminen.

Arto Limpi

Asuinpaikka: Valkeakoski
Syntynyt: 8.9.1973 Vesannolla
Perhe: puoliso, kaksi lasta ja kaksi puolison lasta
Työ: paperikoneen tiiminvetäjänä UPM Tervasaaressa
Terveiset: ”Kaikille, jotka olen paperinvalmistuksen mystisessä maailmassa kohdannut.”
Syntymäpäivänään: kahvittaa sukulaisia ja tuttavia

Teksti: Eeva Eloranta-­Jokela