Paperiteollisuuden työehdot kulkivat vuoristorataa vuosina 1905–1917. Ne paranivat nopeasti hyvän suhdanteen ja poliittisen murroksen vauhdittamana, huononivat lähtötilanteeseen ja paranivat taas.

Suomen ensimmäinen paperiteollisuuden työehtosopimus solmittiin 25.3.1907. Sen allekirjoittivat Kymiyhtiö ja sen kolmen tehtaan ammattiosastot sekä Paperiliitto. Sopimus lyhensi vuorotyön työpäivän 12 tunnista kahdeksaan ilman palkkojen alentamista. Lisäksi sovittiin kahden kuukauden irtisanomisaika ja työrauhan säilyttämisvelvollisuus.

Sopimus syntyi usean tekijän summana: Voikkaan tehtaan paperikoneet piti uusia tulipalon takia, mikä lisäsi yhtiön velkaa. Samaan aikaan tuotteet menivät hyvin kaupaksi, mutta toisaalta työväki aktivoitui, ja tehtaan johto pelkäsi lakkoilua. Pelko ei ollut aiheeton. Kaikkien muistissa oli, miten kylmästi yhtiö oli kohdellut työntekijöitä reilut kaksi vuotta aiemmin Voikkaan lakon aikana. Tällä kertaa työntekijäpuoli oli vahvoilla.

Sopimisen sijaan Kymiyhtiössä harkittiin nytkin työntekijöiden korvaamista uusilla, mutta se nähtiin liian kalliiksi ratkaisuksi.

Muut työnantajat pitivät Kymiyhtiön sopimusta anteeksiantamattomana. Yhtiö erotettiin niin Paperi- ja puumassateollisuuden työnantajaliitosta kuin Yleisestä työnantajaliitostakin.

 Alkumenestyksestä huolimatta Paperiliitolla oli jatkuvasti huolia: työntekijöitä oli vaikea saada järjestäytymään. Osastojen ja liiton rahatilanne oli heikko. Osastot olivat turhan innokkaita lakkoilemaan ja jäsenten tavoitteet olivat osin epärealistisia.

Keisarin ote kiristyi uudelleen, kun Venäjän vuoden 1906 vallankumous alkoi hiipua. Vuoden 1907 lopulla maailmantalouden lama alkoi tuntua viennissä. Vuonna 1908 poikkeuksellinen vesistöjen kuivuus esti koneiden normaalin käytön.

Kaikki tämä johti siihen, että työnantajat alkoivat siirtyä vanhoihin työehtoihin 12-tuntisine vuoroineen. Lakot olivat tehottomia, kun tuotantoa piti muutenkin rajoittaa. Paperiteollisuuden tehtaat olivat myös usein maaseutumaisilla paikkakunnilla. Siellä ei ollut muita työpaikkoja, joten iso työnantaja oli vahvoilla.

Liiton jäsenmäärä alkoi vähetä. Työntekijöillä ei tahtonut olla varaa maksaa jäsenmaksuja. Osa epäili ammattiliiton mahdollisuuksia parantaa asioita. Jotkut pelkäsivät, että jäsenyys vaarantaa työpaikan. Pelkoon oli hieman syytäkin, vaikka järjestelmällistä liiton jäsenten syrjintää tehtaissa ei esiintynyt.

Vuoden 1907 huhtikuussa Paperiliitossa oli 3500 jäsentä, vuoden 1910 lopussa enää 1100 siitä huolimatta, että työntekijöiden määrä oli hieman kasvanut. Paperiliiton heikko asema jatkui vuosia.

Maailmansota puhkesi elokuussa 1914. Venäjän hallitus ei luottanut suomalaisiin, joten täällä säästyttiin sotaan lähdöltä. Vienti länteen kuitenkin tyrehtyi, mikä oli katastrofi sahoille ja hiljensi myös paperiteollisuutta. Pian kuitenkin ilmeni, että sotaa käyvä Venäjä tarvitsi kaiken Suomen tuottaman paperin.

Tuotteiden hinnat nousivat, mutta palkat ennemminkin pienenivät. Työnantajat käyttivät hyväkseen sitä, että sodan aikana lakot oli kielletty. Tilannetta pahensi korkea inflaatio. Vuonna 1917 reaalipalkat laskivat noin puoleen vuodesta 1913.

Vuonna 1916 paperityöläiset ja koko työnväenliike alkoivat aktivoitua. Liiton jäsenmäärä hyppäsi 1300:sta 2000:een. Kehitys oli samansuuntaista muissakin ammattiliitoissa.

Venäjällä keisari luopui kruunustaan vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen. Suomessa järjestötoiminta vapautui. Paperiliittoon syntyi uusia ammattiosastoja ja nukahtaneita heräsi. Jäsenmäärä yli nelinkertaistui ja oli vuoden 1917 lopussa 8500. SDP:n jäsenmäärä lähes kaksinkertaistui vuoden aikana.

Helmikuun vallankumous rohkaisi paperityöntekijöitä vaatimaan palkankorotuksia ja kahdeksan tunnin työpäivää. Kevään aikana oli viitisentoista lakkoa. Kahdeksan tunnin työpäivä toteutui paperiteollisuudessa yleisesti kesään mennessä.

Vuoden 1917 lopulla tuli suuri mullistus. Eduskunta sääti yleisen kahdeksan tunnin työajan. Työväenliike oli voimistunut niin paljon, että sen keskeinen tavoite oli pakko ottaa huomioon. Tehdastyöväen tilanne näytti taas paremmalta – hetken.

Lue juttusarjan ensimmäinen osa.

Teksti: Reima Kangas, kuva: Valkeakosken osasto 45