Stora Enso aikoo lopettaa Sunilan tehtaasta selluntuotannon ja ligniinin erottamisen pysyvästi.

Työpaikalla

 

Sunilan sellutehdas on seissyt vapusta lähtien ja heinäkuun alussa alkaisivat lomautukset. Tämä ei kuitenkaan työnantajalle riittänyt.

– Tieto sulkemisuhasta oli iso pettymys. Ilmassa on ollut jo vähän aikaa pieni pelko, mutta se yllätti, että uhka tuli kuitenkin näin nopeasti, sanoo tehtaan paperiliittolaisten varapääluottamusmies ja Sunilan ammattiosasto 48:n puheenjohtaja Marko Kaitasuo.

Muutosneuvottelut sulkemisaikeista alkoivat ennen juhannusta ja jatkuvat elokuun lopulle. Neuvottelujen ajan Sunilan ammattiosasto tarjoaa viikoittain parin tunnin mittaista ”päivystystä”. Lisäksi osasto järjestää heinäkuun alussa tiedotustilaisuuden ja elokuun lopulla illanvieton.

– Ihmisten pitäisi yrittää jakaa asioita, jos tuntuu hankalalta. Toisten kanssa puhumisesta on suuri apu, kannustaa Kaitasuo.

Työntekijöiden keski-ikä on 47 vuotta. Alle 50-vuotiaita työntekijöitä on kuitenkin selvästi enemmän kuin sitä vanhempia.

– Etenkin nuoremmille työntekijöille tämä on kova paikka, kun on vielä asuntolainat maksettavana, Kaitasuo arvelee.

Sunilassa Eforalla työskentelevä Jari Komulainen oli järkyttynyt uutisesta.

– Tyrmistyttävää. Ei voi muuta sanoa, sitä ei voi uskoa. Uskoimme, että ligniini on se joka pitää meidät pystyssä, mutta sekin taisi olla höpöhommaa, sanoo Komulainen.

Hän toteaa, että jos tehdas suljetaan, se on valtava isku koko Kotkalle. Se vaikuttaa suoraan esimerkiksi satamaan, kun sellun vienti loppuu, ja välillisesti oikeastaan joka puolelle kaupunkia.

Stora Enson mukaan Sunilan yksikkö ei nykyisissä olosuhteissa ole kustannuskilpailukykyinen, kun puun tuonti Venäjältä on loppunut ja kilpailu kuitupuusta kiristynyt.

– Tässä näkyy Venäjän puun merkitys metsäteollisuudelle. Baltiasta tuotavan puun hinta rasittaa nyt alaa, sanoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.

Vanhala odottaa, että muutosneuvottelujen tuloksessa näkyisi toisaalta metsäteollisuuden kahden aiemman vuoden hyvät tulokset että kilpailukykyä tukeneet maltilliset palkankorotukset.

– Muutosturvaa tarvitaan nyt sekä yhtiön että valtion puolelta, sillä ansioturvaan tuli hallitusohjelmassa huolestuttavia leikkauksia. Uudella omistajaohjausministerillä on tehtävässään näytön paikka, Vanhala toteaa.

Sellutehtaan mukana päättyisi myös ligniinin erottaminen. Kovahiilipohjaisen akkumateriaalin pilottilaitoksen toimintaa Stora Enso aikoo kuitenkin Sunilassa jatkaa. Siltä osin yhtiön strategia biomateriaali-innovaatioiden kehittämiseksi säilyy ennallaan.

Yhtiö on kuitenkin aloittanut kannattavuustutkimuksen Skutskärin sellutehtaalla Ruotsissa ligniinin erottamisesta. Tämä herättää huolta Kotkan seudulla, koska siellä on ollut suuria odotuksia myös tätä ligniiniä hyödyntävää akkumateriaalia kohtaan.

– Nyt ihmetyttää, miten näiden odotusten  käy, pohtii puheenjohtaja Vanhala.

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursorin mielestä on tärkeää selvittää mahdollisuutta kehittää Sunilan jo olemassa olevan akkumateriaalin pilottilaitoksen yhteyteen tai tilalle maailmanluokan tutkimuslaitos. 

Jos sellutehdas päätetään Sunilasta sulkea, se tapahtuisi vuoden jälkipuoliskolla ja se koskisi arviolta 250 työntekijää.  Paperiliittolaisissa tehtävissä Sunilassa on noin 170 henkilöä.

Tämä on toinen kerta, kun sunilalaiset varautuvat sulkemiseen: vuonna 2009 Stora Enso ehti ilmoittaa sulkevansa tehtaan pitkän lomautuksen jälkeen. Sulkeminen peruttiin vielä samana vuonna, kun näkymät muuttuivat.

Sunilan lisäksi Stora Enso ilmoitti aikovansa sulkea De Hoopin kierrätyskartonkia valmistavan tehtaan Hollannissa, kierrätyskartonkilinjan Ostorolekan tehtaalta Puolassa sekä Näpin sahan Virosta. Yhteensä vähennykset näistä johtaisivat noin 600 työpaikan vähennyksiin. Konsernihallinnon toimistotehtävistä suunnitellaan vähennettäväksi noin 300 työpaikkaa.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva: Reima Kangas