Saksassa monen kodin vessassa hanasta tulee vain kylmää vettä – talvella se on jäistä.

Kolumni

 

Keltaiset narsissin kukat nyökkivät jo saksalaispuistoissa ja linnut visertelevät. Energiansäästötalvesta on selvitty. Moni saksalainen kääriytyi villatäkkiin kotisohvalla talven ajan laskettuaan kodin lämpötilaa ja moni keräsi kellariin ruokaa ja juomia, pattereita ja kynttilöitä. Isompia sähkökatkoksia ei kuitenkaan tullut.

Keväällä energia on yhä teema lähes joka kotitaloudessa, varsinkin lämmitykseen liittyen. Saksassa suurin osa asuinrakennuksista lämpiää kaasu- tai öljylämmityksellä, mutta nyt ihmiset haluavat vaihtaa lämpöpumppuihin ja aurinkoenergiaan. Jonot näiden ratkaisujen tarjoajilla ovat niin pitkiä, ettei suurinta osaa kiinnostuneista edes oteta enää jonottamaan.

Saksalaiskaupungit ovat täynnä näitä vanhoja, vuotavia taloja.

Netissä teemaan voi itse paneutua. Voi esimerkiksi tehdä testin, kuinka hyvin oma kotitalo soveltuu lämpöpumpulla lämmitettäväksi. Tein sen meidänkin kodistamme, vuonna 1921 rakennetusta tiilitalosta, jossa vetää joka nurkasta.

Ongelma kotimme, kuten monen muunkin Altbaun eli ”rakennusvanhuksen” kohdalla, on se, että talot ovat heikosti eristettyjä. Ja saksalaiskaupungit ovat täynnä näitä vanhoja, vuotavia taloja. Maalämpö tai ilmalämpöpumput toimivat kuitenkin parhaiten hyvin eristetyissä taloissa, joista lämpö ei heti karkaa. Jos Altbau-taloja aletaan vahvasti eristää, menetetään niiden historiallinen ulkonäkö ja homevaurioiden riski kasvaa.

Moni saksalainen on silti valmis vaihtamaan vanhaan taloonsa lämpöpumpun, vaikka kodin sisälämpötila laskisi hieman talvella. Täällä on ylipäätään totuttu elämään kylmemmissä asunnoissa kuin Suomessa. Yhä monen kodin vessassa käsienpesuhanasta tulee vain kylmää vettä – talvella se on jäistä. Ikkunat revitään auki pari kertaa päivässä tuulettamisen takia. Esimerkiksi anoppini ei lämmitä ollenkaan talonsa huoneita, jotka eivät ole päivittäisessä käytössä. Hän ja moni muu saksalainen jättää myös makuuhuoneen lämmittämättä. Kuumavesipullon kanssa petiin.

Vanhat tavat ja uudet ratkaisut kulkevat nyt käsi kädessä, kun Saksassa yritetään energiasiirtymää. Halua on, mutta jonoissa kestää.