»Osa yrityksistä on pikemminkin lähtenyt siitä, että kaikki pitää saada ilmaiseksi tai sitten vielä halvemmalla.»

Kolumni

 

Näin vaalien jälkeen on luonnollista, että demokratiassa aletaan valmistella hallitusohjelmaa, jonka mukaan valtakunnassa eletään seuraavat neljä vuotta. Tuleva pääministeri, Kokoomuksen Petteri Orpo, ilmoitti hyvissä ajoin, että Säätytalolla ei hallitusneuvotteluissa lobbareita suvaita. ”Olen huolissani siitä, että Säätytalossa on niin paljon lobbareita tällä hetkellä, kun taustalla on se, että etujärjestöt ovat käyttäneet valtavia summia kampanjoiden tukemiseen. Väkisin tulee ajatus mieleen, että siellä ollaan kirjoittamassa ostettua hallitusohjelmaa.” Näin sanoi Orpo vuonna 2019.

Sen verran katselin etujärjestöistä vapaiden neuvottelijoiden listaa, että huomasin työmarkkinoista ja työelämän kehittämisestä vastaavan ”Hyvinvointi syntyy työstä” -ryhmän sihteeriksi valikoituneen Metsäteollisuus ry:n entisen toimitusjohtajan Timo Jaatisen. Rehellisyyden nimissä on korostettava, että entinen toimitusjohtaja. Ei siis lobbari ollenkaan. Toisekseen Orpon mieltä rauhoittanee, että eipä metsäteollisuudessa suurempaa halukkuutta ole enää vuosiin ollut mitään ostaa, ainakaan työrauhaa. Osa yrityksistä on pikemminkin lähtenyt siitä, että kaikki pitää saada ilmaiseksi tai sitten vielä halvemmalla.

Kävin tässä eräänä aamuna paikallisessa laboratoriossa ja vieressä sattui mutkittelemaan avustusjärjestön ruokajono. Mietiskelin usein toistettua hokemaa siitä, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Selvästikään se ei ollut ollut sitä silmämääräisesti jonon pääosan muodostaneille eläkeläisille. Sitä paitsi työ on työtä ja sosiaaliturva on perustulo, joka annetaan ihmiselle, joka ei sitä itse pysty hankkimaan. Monilla aloilla työstä maksettava korvaus alkaa kuitenkin olemaan siinä määrin pieni, että ymmärrän hyvin, että käsitteet työ ja sosiaaliturva alkavat monen mielessä sekoittumaan. Osa-aikaisen työn palkka ei vain riitä enää leipään. Mikseivät he sitten syö leivoksia, pohtii tämän päivän kanssaihminen.

Hyvinvointi syntyy työstä, mutta jotkut pärjäävät kevytyrittäjyydelläkin. Helsingin Sanomien (3.5.) mukaan virolainen järjestäytyneen rikollisuuden yrittäjäporukka on pyörittänyt Suomessa ihmiskauppaa, jossa ulkomaiset työntekijät on rekisteröity Suomessa kevytyrittäjiksi. Järjestelyllä on pyritty pienentämään palkkaa, siirtämään rahaa uhreilta epäillyille ja välttämään työeläkemaksuja, poliisi toteaa. Lopputuloksena rikollisille 2,3 miljoonaa euroa, jonka sinäkin hyvinvoinnistasi maksat. Ja se hyvinvointi syntyy työstä.

 

 

Meillä johto siirtyi joitakin vuosia sitten kevyttyöntekoon. Katselevat kotona kameroita ja soittavat, jos linja jostain syystä pysähtyy. Enemmän pitäisi saada aikaan. Vaikka juoksee, pysyy tosiasiassa paikallaan, sanovat.