Maan hallitus ei näytä taipumisen merkkejä, vaikka Senaatintori täyttyi ja poliittiset lakot pysäyttivät maata. Paperiliitto julisti helmikuussa kahteen otteeseen poliittisia lakkoja

Työpaikalla

 

STOP nyt! -mielenosoitus Helsingin Senaatin­torilla helmikuun ensimmäisenä päivänä keräsi yli 13 000 osallistujaa. Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK ja STTK järjestämä mielenosoitus kohdistui maan hallituksen työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan kaavailemia heikennyksiä vastaan. Järjestöt peräänkuuluttivat aitoja neuvotteluita sanelun sijaan.

Paperiliittolaiset kohtasivat #PainavaSyy-kiertueauton luona ja hakivat päihinsä punaiset liittopipot. Sami Ravattinen saapui mielenosoitukseen Paperiliiton Saimaan piirin ammattiosastojen yhteisellä linja-autokyydillä. Senaatintori täynnä ihmisiä teki vaikutuksen ja Lauritsalan osasto 44:n lippu liehui osaston puheenjohtajan käsissä korkealla.

– Kaikki tuntuivat olevan kaikin puolin samaa mieltä siitä, ettei hallituksen esittämiä heikennyksiä pidä hyväksyä, Ravattinen sanoo.

UPM:n Kaukaan tehtaalla Lappeenrannassa oli samaan aikaan kaksipäiväinen lakko.

– Porukka ymmärtää, miksi näin tehdään. Nyt täytyy olla yhtenäisiä. Jälkeenpäin on turha räpistää. On taisteltava, kun on sen aika.

Sappin Kirkniemen tehtaalta torille tuli vapaapäivänään Niina Rummukainen. Kirkniemeläiset tulivat Helsinkiin Lohjalta SAK:n yhteiskuljetuksella. Työpaikalla hallitusohjelman tavoitteet ovat puhuttaneet paljon.

– En ole ennen ollut mielenosoituksessa, nyt lähdin mukaan uteliaisuudesta ja koska asia on tärkeä. Fiilis oli hyvä, vaikka oltiin vakavalla asialla. Yleisön Stop-nyt-huudatukset kaikuivat hyvin.

Rummukaiselta stopin saavat erityisesti palkaton ensimmäinen sairauspäivä ja vuorotteluvapaan lakkautus.

– Palkattomuus johtaisi siihen, että ihmiset tulevat sairaana töihin ja sairastuttaisivat muita. Henkilökohtaisesti isompi asia on kuitenkin se, jos vuorotteluvapaa lakkaa. Olen käyttänyt sitä kahdesti. Se on ollut toimiva tapa saada taukoa ja edistää työssäjaksamista.

Helmikuun kahden ensimmäisen päivän aikana Paperiliiton julistamissa poliittisissa lakoissa olivat mukana Stora Ensolta Enocell, Kaukopään ja Tainionkosken, Oulun sekä Varkauden tehtaat, UPM:ltä Kaukas, Kymi, Pietarsaari ja Rauma sekä Huhtamäki Foodservice Nordic Hämeenlinnasta.

Helmikuun puolivälissä lakossa olivat MM Kotkamills Kotkassa, Nouryon Chemicals Äänekoskella ja Oulussa sekä UPM Raflatac Tampereella.

Taina Tarvainen toimi torstaina 15. helmikuuta yhtenä lakkovahdeista Nouryonilla Äänekoskella. Hän on tehtaan laboratorion luottamushenkilö.

– Meillä porukka on tosi ymmärtäväistä lakon suhteen ja selvästi oli painetta päästä osallistumaan. Työelämää heikentävät tavoitteet koskettavat meitä kaikkia, Tarvainen sanoo.
Ahtaajien poliittisen mielenilmaisun vuoksi pysähtyneet satamat aiheuttivat tuotannon pysähtymiseen myös muutamilla paperiliittolaisilla työpaikoilla.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuvat: Reima Kangas