Onpa mielenkiintoista, toteaa Antti Härkönen, kun takana on kolme kuukautta ja kolme kokousta Kemin osasto 33 hallituksen varajäsenenä.

Työpaikalla

 

Mukaan vain ja katsomaan. Näin ajatteli Antti Härkönen, 27, kun hänen isänsä houkutteli häntä ammattiosaston hallitukseen. Kolmen kuukauden ja kolmen kokouksen jälkeen toisen polven tehtaalainen ja ammattiosastolainen voi jo todeta, että onpa hyvin mielenkiintoista.

– Olen ollut ”virassa” vasta vähän aikaa, mutta olen oppinut jo paljon. En ollut tajunnutkaan, mitä kaikkea siellä taustalla tapahtuu. On ollut kiinnostavaa kuunnella kokeneempien ja viisaampien kommentteja.

Härkönen pohtii, että hallituksen varajäsenyyden kautta on helppoa päästä hommaan sisään ja myös vaikuttamaan.
– Kyllä oman äänensä saa kuuluviin, eikä minua ainakaan ole jännittänyt ilmaista mielipidettäni. Pitää vain ensin miettiä pari kertaa ennen kuin avaa suunsa, hän virnistää.

Härkönen työskentelee Kemin Metsä Fibrellä käynnissäpitäjänä ja operaattorina. Hänen tiensä tehtaalle on tukevasti pohjustettu vankalla koulutuksella. Peruskoulun jälkeen Härkönen opiskeli kaksoistutkinnon ja sai sekä valkolakin että sähköasentajan tutkinnon. Sen jälkeen hän jatkoi vielä automaation opintoja  ammattikorkeakoulussa. Tekniikan insinööriksi hän valmistui vuonna 2019.

– Toinen vaihtoehto olisi ollut suuntautua vuoroesimieheksi. Minulle oli kuitenkin paljon luontevampaa valita se tie, jolla pääsee tekemään itse sen sijaan, että katsoisin, mitä muut tekevät.

Vakituisen työpaikan Härkönen sai vuonna 2020. Sitä ennen hän oli ollut tehtaalla muutamia kesiä kesätöissä.

– Tuntui tosi hyvältä saada vakipaikka. Silloin tipahti paino hartioilta. Olihan se iso juttu tällaiselle nuorelle miehelle, jolla ei ollut käytännössä juurikaan työkokemusta eikä näyttöjä.

Härkönen viihtyy työssään erittäin hyvin. Työ on hänestä mielenkiintoista ja hän kokee oppivansa uutta joka päivä. Tehtäväkierto kentällä ja operaattorina tuo mukavaa vaihtelua työnkuvaan.

– Jos minun johonkin pitäisi istahtaa pysyvästi, niin se olisi operaattorin työ. On kiehtovaa, miten tietokoneen ääressä voi vaikuttaa prosessiin. Tehdashan on aina ajamassa johonkin suuntaan, ja tällaisella vanhalla tehtaalla on lisäsi aivan oma sielunelämänsä. Siihen on mukauduttava ja koko ajan on oltava valppaana.

Teksti: Tiina Suomalainen