Oulussa on kymmenen astetta pakkasta. Kari Kuisma on lähdössä vaimonsa Pirjon kanssa kävelylle. Eläkeläinen Kari Kuisma. Vielä toukokuussa hän kutsui itseään koneenhoitajaksi.

Vuonna 1955 syntynyt Kuisma olisi päässyt eläkkeelle jo vuotta aiemmin, mutta hänellä ei ollut kiirettä. Vaimo on liikkunut paljon muun muassa erilaisissa järjestötehtävissä, eikä Kuisma halunnut istua yksin kotona. Töistä oli kuitenkin saanut hyvin järjestetyksi vapaata, kun sitä oli halunnut vaikka harrastuksia varten. Kaiken lisäksi Kuisma on ollut terve ja pitänyt työnteosta, ja mikä parasta, hän sopeutui täydellisesti jopa kolmivuorotyöhön. Sitä kertyi 43 vuotta ilman univaikeuksia.

Viime talvena Kuisma kuitenkin päätti, että olisi aika lähteä. Pääsyy oli työnantajan tilanne. Oulun Stora Ensolla oli tulossa irtisanomisia. Hän halusi lähteä alta pois.

– En halunnut jäädä katsomaan tilannetta tehtaalla. Minulle oli tärkeä, että voin itse irtisanoutua työstä eikä minua irtisanota, Kuisma sanoo.

Pirjokin oli kyllä jo alkanut hätyyttää jäämään eläkkeelle. Kuisma toteaa, että kai se elämän rajallisuuskin alkoi mietityttää. Lapsenlapsia syntyy, ja heille ehtii vielä opettaa karavaanarielämää.  

Katri Halen on tänä vuonna valmistuneessa väitöskirjassaan tutkinut yli 50-vuotiaiden eri alojen työntekijöiden kokemuksia ja ajatuksia työssä jatkamisesta ja eläkkeelle siirtymisestä.

Halenin mukaan valtiovalta haluaa pidentää työuria, mutta ikääntyneet eivät koe tavoitteen juuri velvoittavan itseään. Joustava eläkeikä ja taloudelliset kannustimet vaikuttavat työssä jatkamiseen, mutta vain rajallisesti. Velvoitteet lähipiirissä koetaan yleensä merkityksellisempinä. Esimerkiksi puolison eläkkeelle jääminen kannustaa itseäkin lopettamaan työt tai huoli aikuistenkin lasten toimeentulosta saattaa vaikuttaa työuran jatkamiseen.

Halen toteaa, että eläkeiän nostamispaineet, ikääntyneitä työntekijöitä syyllistävä puhe ja työpaikkojen ikäsyrjiviksi koetut käytännöt kuljettavat ristiriitaista viestiä siitä, mitä ikääntyneiltä odotetaan. Toimiminen ”oikein” eri suunnista tulevien odotusten ja velvoitteiden välisessä ristipaineessa voi olla hankalaa. Toisaalta pitäisi antaa tilaa nuoremmille, toisaalta pitäisi työskennellä mahdollisimman pitkään yhteiskunnan hyväksi.

Halenin tutkimuksesta ei erotella vastaajia ammatin tai työn perusteella. On kuitenkin selvää, että raskasta tehdastyötä tehneet eivät juuri tunne huonoa omaatuntoa siitä, etteivät olisi tehneet tarpeeksi töitä ennen eläkkeelle jäämistään.

Rahaa Kari Kuisma ei ajatellut eläkepäätöstä tehdessään. Hän toteaa, että eläke on kuitenkin ihan hyvä, ja vaimon kanssa on koetettu vuosien varrella säästääkin, jotta eläkkeellä voidaan matkustella.

Vuonna 1953 syntynyt Markku Teerikorpi kävi töissä kolmatta vuotta kauemmin kuin olisi tarvinnut. Hänen päätökseensä raha vaikutti jonkun verran. Hän maksoi remonttilainan pois ennen eläkepäiviä.

Kuisma ja Teerikorpi tietävät monia, jotka jäisivät eläkkeelle heti, jos pääsisivät. Heillä itsellään ei lopulta ollut kiirettä. Molemmat pitävät yhtenä tärkeänä tekijänä sitä, että he ovat hyvässä fyysisessä kunnossa. Kuisma toteaa, että tässä suhteessa asiat ovat laajemminkin muuttuneet valtavasti. Ennen työnantajat eivät niin huolehtineet työterveydestä, mutta vuorotyöläisetkään eivät pitäneet huolta itsestään.

– Kun aloitin vuonna 1976, tiesin yhden ihmisen, joka pääsi vanhuuseläkkeelle. Muut jäivät sairauseläkkeelle tai kuolivat sitä ennen, Kuisma sanoo.

Olisi ollut kova paikka jos olisi tultu sanomaan, että menepäs kotiin.

Teerikorpi oli kaikkiaan 40 vuotta töissä aaltopahvitehtaassa, jonka omistaja ehti vaihtua muutaman kerran. Ensin hän oli eri tehtävissä kolmivuorotyössä ja viimeiset 15 vuotta värikeittiön hoitajana päivätyössä liukuvalla työajalla.

 Päivätyöllä oli ratkaiseva merkitys siihen, että Teerikorpi viihtyi töissä näin pitkään. Vuorotyö koneella olisi käynyt raskaaksi.

– Aikaisemmin ajattelin että jään eläkkeelle heti, kun täytän 63 tai aikaisemmin. Nyt tuli vain oltua pitempään. Ei koti, työ eikä terveys pakottanut jäämään aiemmin, Teerikorpi sanoo.

  Hän on tyytyväinen, että sai itse päättää eläkkeelle jäämisen ajankohdan ja rauhassa sulatella ajatusta.

– Olisi ollut kova paikka jos yhtäkkiä olisi tultu sanomaan, että menepäs kotiin. Maksamme palkan jonkun aikaa ja sitten jäät eläkkeelle, Teerikorpi sanoo.

Hän teki päätöksen yhdessä vaimonsa Terhin kanssa vuotta ennen kuin jäi eläkkeelle. Asiaa saattoi sitten rauhassa kypsytellä. Hän lopetti työt alkukesästä, jotta eläkepäivät olisivat vähän niin kuin kesäloman jatkoa.

– Se tuntui helpolta. Olen vieläkin vähän niin kuin lomalla.

Teksti Reima Kangas
Kuva Maiju Pohjanheimo