Tärkeintä elämässä on keskittyä siihen mitä on ja nauttia. Se ei ole vaikeeta nyt. Istun pihassa ja katselen, kun poika siirtelee kanttauslapiolla soraa paikasta toiseen. Mietin poimisko viinimarjoja vai haravoisko omenia maasta. Huonot kärrään metsän reunaan, hyvät noukin ämpäriin ja ajattelen samalla omenahyvettä.

Meillä on yks punainen ja kaks mustaa herukkapensasta. Pitäis olla toisinpäin, kun tykkään punaisista enemmän. Että on mullakin murheita! Omakotitalossa on ihana asua, pihatien päässä hiekkatie ja metsää.

Olen aina asunut Hämeenlinnassa. Minulla on täällä isä ja äiti ja pikkusisko ja pikkuveli ja lapsuudenkaverit ja poika ja koira ja mies. Ihan kaikki.

Tapasin Tomin 16-vuotiaana ja muutin hänen nurkkiin kun olin 17. Äiti ei pannut pahakseen, hän oli ollut 16, kun minä synnyin. Kun valmistuin ammattikoulusta, pääsin kesätöiden perään töihin Huhtamäelle muovipuolelle. Isä oli siellä korjaamon puolella ja äiti kartongilla.

Tämä talo ostettiin neljä vuotta sitten. Aleksi täyttää kohta kolme, menee lokakuussa päiväkotiin. Tomi oli työttömänä minun äitiysloman jälkeen ja päätti jäädä häntä hoitamaan, kun minulla on vakituinen työ. Kaksi vuotta on mennyt näin. Uskon että Tomi ei tule näitä vuosia katumaan koskaan. Enkä minä.

Kesälomalla me nukuttiin pidempään, käytiin pienellä risteilyllä ja kaverin mökillä. Se riitti. Minä en ole ikinä edes ollut lentokoneessa. En kaipaa muualle, olen kotihiiri.

Aamulla tuli lujaa vettä. Käytiin Aleksin kanssa Citymarketissa hakemassa ruokaa. Nyt on ohjelmassa ruuan laittoa ja pyykinpesua, ja jos ehdin, teen sitä omenahyvettä vanhemmille ja mummulle. Sille pitää kyllä viedä omeniakin.

Huomenna alkaa aamuvuoroviikko. Saan kuunnella työkaverien juttuja, tykkään siitä. Ja tiistaina on vihdoinkin hyvä keli, niin lähdetään töiden jälkeen rannalle!

Olen vähään tyytyväinen, mutta mulla on paljon. Omakotitalossa 3 huonetta, puukiuas saunassa, katto pään päällä ja vähän omaa tilaa. Perhe, josta 15-vuotiaana haaveilin. Kaikki ne asiat, joihin en edes voi vaikuttaa, ovat hyvin.

Teksti ja kuva: Ilkka Palmu