Iiro Vilkas, 33, trukinkuljettaja, BillerudKorsnäs, Pietarsaari

”Vuoden alkuun kuuluu hyvää, arjen rutiineja. Elämä on hektistä kun on kuusi lasta, joista nuorimmat ovat kolmoset. He syntyivät uudenvuodenaattona kaksi vuotta sitten. Vanhemmat lapset ovat 4-, 8- ja 10-vuotiaita.

Sitä nyt toivotaan, että lasten harrastukset lähtisivät pyörimään. Tuntuu, että seinät alkavat kaatua päälle, ei niinkään itsellä, mutta lapsilla. Heille tämä aika on vaikeaa, kun liikunta- ja kuvataideryhmät ovat tauolla. Isommilla olisi myös kova halu kokeilla uusia harrastuksia, mutta mitään uutta ei nyt pysty kokeilemaan.

Keväällä, kun lapset aloittivat etäkoulun, sain onneksi sovittua työpaikalla työvuoroni sopimaan lomittain puolison vuorojen kanssa. Läpsystä vaihdoimme kotona ja autoimme koululaisia. Kasvattava kokemus sekin.

Olen tehnyt 12-tuntista työvuorojärjestelmää viime marraskuusta lähtien. Sitä ennen tein päivävuoroa. Tämä järjestelmä tuo enemmän vapaa-aikaa, mikä on hyvä. Kun tänään tulin yövuorosta, isommat lähtivät kouluun ja pienimmät päiväkotiin. Täytin tiskikoneen, seuraavaksi siivoan ja sen jälkeen menen lepäämään. Illalla alkaa toinen yövuoro.

Vuoden varrelle ei ole sen enempää suunnitelmia. Kun vaan voitaisiin alkaa tavata ystäviä ja läheisiä. Toivottavasti rokotteella on hyvät vaikutukset ja koronatilanne helpottaisi.”

Eija Salminen, 44, arkkaamo-operaattori, Metsä Board Äänekoski

”Aloitin vuoden alusta kolmivuorotyössä seitsemän vuoden jälkeen ja palasin vanhaan työpisteeseeni kartonkitehtaan arkkaamoon. Tein tätä ennen trukkikuskina kahta vuoroa eli tam 25:tä. Lastaajia tarvittiin kolmeen vuoroon, kun tehtaan investointi valmistui. Halusin vaihtaa. Nyt opettelen uusiin töihin aukirullauksessa, arkkileikkureilla, pakkalinjalla ja lastauksessa.

Uusien tehtävien sisäistäminen laittaa lujille, mutta aina voi kysyä. Ja tällä hetkellä toisetkin opettelevat uutta. Yritän myös kuunnella työkavereita, miten ne jaksaa. Se, että tehdas pyörii 24/7 on raskasta, vastuu omasta tekemisestä tuntuu.

Sekin mietityttää, miten palaudun yövuoroista. Pitää kuunnella itseään. Luotan, että kroppa kertoo, tarviiko se lepoa, hyvää ruokaa vai raitista ilmaa. Toki on minulla älykellokin ranteessa. Silti luotan enemmän omaan tuntemukseen ja olen armollinen itseäni kohtaan. Viimeksi työaikamuutos tuli määräyksenä ja siitä syntyi muutosvastarintaa. Oman pään sisällä piti tehdä iso työ ja toistella, että hyvä tästä tulee. Ja hyvä siitä tuli.

Nyt muutos oli oma valinta ja kyllä, mieli on odottava ja innostunut. Parin päivän jälkeen hämmästyin, että askeleita kertyy eri tavalla kuin trukkikuskina. Kotona pitää miettiä, miten hoituvat teinien harrastuksiin kuskaamiset ja muu. Toinen on kahdeksannella luokalla ja toinen suorittaa toisella asteella kaksoistutkintoa. He ovat luonani vuoroviikoin.

Fillaroin tai kävelen aina työmatkani ja käyn uimassa avannossa kolme-neljä kertaa viikossa. Kun iltavuoron jälkeen pulahdan Häränvirtaan, keskityn vain hengittämiseen. Sinne jäävät mielestä työasiat ja lähden kevein jaloin kotia kohti.  Vesi on minun elementtini. Haaveena on joskus uida matkaa kesällä luonnonvesissä, mutta en uskalla pitkälle, kun ei ole vielä löytynyt ketään soutamaan vierellä.”

Katri Niinimäki, 30, työtön, Tampere

”Olen tehnyt useita työhakemuksia, mutta eniten toivon pääseväni kesätöihin Raflatacille. Olen ollut siellä kahtena kesänä.Minut otettiin hyvin vastaan. Toivon, että saisin sieltä jossain vaiheessa vakiduunin. Perehdytys ja työturvallisuus toimivat, kaikesta sai kysyä ja sain aina apua. Työilmapiiri oli avoin ja hyvä – myös huumorintajuinen. Toinen työharjoittelupaikkani oli ihan päinvastainen.

Hain Raflatacille myös labraan, vaikka minulla on taustaa vain opintoihin kuuluneesta kemiasta, mutta  olen nopea oppimaan.

Yläkoulussa opo sanoi, että paperipuoli on niin kuoleva ala, ettei sitä kannata lähteä opiskelemaan. Opiskelin muuta ja päädyin töihin myyntireskontraan ja laskutukseen. Se ei ollut mun juttu. Kun miesystävänikin on alalla, päätin vaihtaa siihen, mikä yhä kiinnosti. Suoritin työn ohessa aikuisopintoina prosessiteollisuuden perustutkinnon ja työharjoittelun tein Raflatacilta. 

Opiskeluun oli toinenkin syy. Minulla oli ollut uniongelmia. Nukuin riittävät yöunet, mutta kävin vain töissä, söin ja nukuin, en ollut virkeä. Unipoliklinikalla syyksi paljastui oma sisäinen rytmini, jota ei voi kääntää. Kun vaihdoin alaa, vahvistui, että vuorotyö ja työ, jossa saa liikkua, sopii mulle. Yövuorossa olen virkeimmilläni. Nyt kun olen työttömänä, ei tarvitse kovin aikaisin lähteä minnekään. Koirani Paavokin nukkuu mielellään pitkään, ollaan vissiin yöeläimiä molemmat.

Suurin odotus vuodelle on saada mieluinen työpaikka. Epävarmaa tietysti on, miten korona vaikuttaa kesätöihin. Vaikka tarviihan ne vakituiset kuitenkin lomasijaisia.”

Pekka Rajala, 55, koneenhoitaja, Metsä Board Kemi

”Kaikkihan siitä biotuotetehtaasta puhuu ja oottaa, että se menis maaliin. Positiivinen vire näkyy joka paikassa. Meitä kartonkitehtaalla investointi ei varsinaisesti koske. Kamyrin keitto aletaan sen jälkeen ite hoitaa ja pintamassa tulee tänne paalina pulpperoitavaksi.

Ehdotin uudelle tehtaalle nimeksi Polar King. Se voitti nimikilpailun. Kartonkikone Polar Queen käynnistyi 1971 ja King sopi siihen pariksi. Sain voitosta termospullon ja lippalakin. Olen leikillään sanonut, että se on Kemin kallein lippalakki, 1,5 miljardia euroa.

Toivottavasti korona ei pilaa hanketta. Se kurittaa monia yrityksiä. Olen ensimmäistä ikäluokkaa, jota myös rangaistaan: enää ei pääse eläkeputkeen ja eläkeikäkin vaan nousee elinajan mukaan. Kunnossa pitää olla, että jaksaa töissä. Eliniän ei pitäisi olla se, mikä määrää, vaan se, mitä tekee työkseen. Aloitin tehtaalla 18-vuotiaana ja olen tehnyt vuorotyötä 36 vuotta.

Jaksamisessa auttaa liikunta ja se, että elää ihmisiksi, nauttii kaikesta sopivasti. Ei pidä lähteä hulluttelemaan liikkumisessakaan. Pitää aina muistaa oma valmistusvuosi. Tärkeitä on unirytmi, liikunta ja ruoka. Kun vielä saisi kokeilla 12 tunnin vuoroa.

Olisi hyvä jo päästä ihmisten kanssa tekemisiin, vaikka tansseihin tai festareille. Monille alkaa tulla pahoinvointia ja pikkuasiat nousee suuriksi, kun kukaan ei käy nyt kylässä, ihmiset tuskastuu. Monessa mökissä voi kuohua, kun ollaan koko ajan saman katon alla, on etäkoulut ja -työt.

Lastenlasten kanssa on nähty, neljästä nuorin on 4 kuukautta ja vanhin 4 vuotta. Joulua tytär ja poika viettivät omissa perheissään. Itse olin iltavuorossa. Minulle sopii tämä käytäntö, että valvomossa ei käy ulkopuolisia, ei ole niin levotonta.

Ihmiset on huomanneet, että Suomi on aika hieno maa matkailla. Oma veneeni on Kuopiossa 400 kilometrin päässä. Sillä seilattiin viime kesänä Saimaalla pienemmissäkin paikoissa, missä en ole ennen käynyt. Siinä menee kolme viikkoa helposti, ajellaan hissukseen, kalastellaan välillä ja yövytään hienoissa retki- ja vierasvenesatamissa. Myös ensi kesänä.”

Esa Paajanen, 59, prosessinhoitaja, Stora Enson Anjalan paperitehdas

”Henkilökohtaisessa elämässä kuuluu hyvää, työelämässä vaihtelee. Takana on lomautuksia muutama jakso, viikon pätkissä.

Toivotaan ja uskotaan, että noin yleisesti hommat metsäteollisuudessa jatkuu Suomessa, että luottamus alaan säilyy ja että tulisi hyviä innovaatioita. Ilman niitä tämä maa on lirissä. Kyllä ala tässä maassa jossain laajuudessa kuitenkin jatkaa. Mutta ei kannata stressata niistä muutoksista, joihin ei voi itse vaikuttaa. On työuralla ehtinyt nähdä vaikeitakin aikoja, mutta niistä on selvitty.

Edessä on toivottavasti vähän seesteisempää, ettei eletä kuten nyt, kuukausi pari kerrallaan, vaan saataisiin korona selätettyä ja rokotukset tehtyä. Olisi tosi mukava, jos rajat aukeaa ja voisi loppuvuoteen suunnitella vaikka matkailua. Sellaista vähän kaipaa, vaikka ei tilanne ole itselle erityistä stressiä aiheuttanut. On ollut enemmän aikaa itselle ja perheelle - ja tullut ulkoiltua paljon, liikuttua luonnossa. Kyllä tää tästä menee.”

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuvat Ulla Nikula