»Alun perin opiskelin ammattikoulussa sähköpuolella tietotekniikka-asentajaksi, mutta paikalliset tehtaat jollakin tapaa houkuttivat. Nyt olen ollut kartonkitehtaalla töissä 12 vuotta.

Työni tehtaalla ovat muuttuneet vuosien aikana. Ensin tulin vanhalle pituusleikkurille ja rullanpakkaukseen. Vuonna 2012 rakennettiin uusi pituusleikkuri ja rullanpakkauslinjasto, ja niillä olin muutaman vuoden. Sen jälkeen siirryin kartonkikoneelle kuivaanpäähän. Täällä olen pääasiassa rullamiehenä, päällystäjänä ja sylinterimiehenä. Välillä käyn tuuraamassa massamiehen töissä märässäpäässä ja pituusleikkurilla. Kuivanpään kolmea vakanssia kierretään aina yksi kierto kerrallaan: neljä aamua, iltaa ja yötä. Kiertojärjestys on vähän vuorokohtaista. Meillä tehdään koko kierto yhtä vakanssia. Siten homma ja oma alue pysyy järjestyksessä.

Minulle ei oikein riitä, kun sanotaan, että tuossa on tuollainen pumppu, laita se päälle. Minä haluan tietää, missä se on, mitä se tekee ja mihin se vaikuttaa.

Rullamiehenä ajan koneelta konerullia sen kokoisina, kuin leikkurilla tarvitaan. Samalla hoidetaan tambuuriliikennettä koneen ja pituusleikkurin välillä, ja merkkaillaan kartonkikoneelta tulleita hylkyjä, jotta leikkurilla osataan erottaa vialliset rullat laadusta.

Päällystäjänä huolehdin pastakeittiöllä pastan valmistuksesta ja koneella kartongin päällystyksestä. Laadun tarkkailu on erittäin merkittävässä osassa.

Sylinterimiehen alue taas on hyvin laaja, ja se käsittää lähes koko kartonkikoneen, märkääpäätä lukuun ottamatta. Silloin päätehtävä on huolehtia kartongin kuivatuksesta tavoitteen mukaiseksi.

Pituusleikkurilla ja rullanpakkauksessa käyn aika harvoin, mutta ainakin sen verran käyn, että pysyy mielessä. Massamiestä tuuraan useamminkin, kun märästäpäästä on porukkaa pois.

Ei kai tällaista palettia täydellisesti hallitse ikinä, mutta kun puoli vuottakin on yhdessä tehtävässä, siinä jo joten kuten pärjäilee. Itse en halua osata vain auttavasti. Perehdyn asioihin, välillä liikaakin. Kyllähän se vaatii kiinnostusta laitteisiin ja siihen, miten mikäkin toimii. Minulle ei oikein riitä, kun sanotaan, että tuossa on tuollainen pumppu, laita se päälle. Minä haluan tietää, missä se on, mitä se tekee, ja mihin se vaikuttaa.

Parhaiten näitä töitä oppii vanhalta tekijältä, joka on istunut paikallaan iät ja ajat. Häneltä saa ongittua hiljaista tietoa: sellaista, mitä ei mistään muualta saa. Sen jälkeen itse tutkin, kyselen ja kokeilen. Joskus ei kokeilutkaan mene ihan nappiin, mutta ainakin on opittu lisää. Joitakin tietoja on löydettävissä työnopastusohjeista, ja järjestelmistä löytyy myös toimintakuvauksia, miten minkäkin laitteen tai prosessinosan pitäisi toimia. Lisäksi löytyy virtauskaavioita ja rakennekuvia. Itsellänikin on ollut ihmisiä opissa aika paljonkin. Nytkin on porukkaa vaihtunut ja uusia tulee koko ajan. Hankala olisi opettaa, jos ei itsekään oikein tietäisi, mistä puhuu.

Kun opetan uusia ihmisiä ja lomittajia, kyllä sen mielenkiinnon tason huomaa, että haluaako toinen opetella syvällisesti. Vähän vanhemmat ihmiset, joilla on jo kokemusta laitteista, heitä on monesti helpompi opettaa kuin sellaisia, jotka eivät aikaisemmin ole olleet töissä teollisuudessa. Tosin nuorille tieto yleensä jää mieleen paremmin. Tulevan ammattilaisen tunnistaa usein siitä, että hän kyselee paljon ja miettii, mitä on tekemässä. Siitä voi paljon päätellä, ollaanko kiinnostuneita kuulemaan lisää, vai riittävätkö vain perusasiat.

Minua on aina kiinnostanut tekniikka ja asioiden kokeileminen. Melkein parhaita päiviä töissäkin ovat ne haasteelliset, kun kaikki ei menekään kuin pitäisi. Kun ongelman ratkaisee, se on palkitsevaa. Tasaisella ajolla ei välttämättä ole niin mielenkiintoista. Silloin ratkaisee hyvä työporukka. Itselläni on käynyt sen suhteen tuuri. Täydellinen työpäivä on sellainen, kun kaikilla on hyvä fiilis, on puhallettu yhteen hiileen, ja on saatu hommat hoidettua. Kun istutaan kahdeksan tuntia yhdessä, on tärkeää, että tullaan toimeen ja yhteistyö pelaa. Osastojen välinenkin yhteistyö helpottaa toimintaa: Tieto kulkee hyvin, ja pystytään porukassa miettimään asioita.

Olen muussakin elämässä suhteellisen tarkka, siksi tulee kiinnitettyä huomiota pieniinkin seikkoihin, mitä laatuun tulee. Jo visuaalinen ulkonäkö, esimerkiksi pinnan tasaisuus, kiinnittää huomioni. Aikansa kun tätä on touhunnut, laadun tuntee näpeissään. Kun kerran on töihin lähdetty, niin tehdään hommat kunnolla. Niin minä ajattelen.»

Teksti: Mari Schildt, kuva: Max Steffansson