Kun synnyin Afganistanissa 1989, äiti oli luokanopettaja ja isä everstiluutnantti hävittäjälentäjä. Hän taisteli jihadisteja vastaan Neuvostoliiton tukeman hallituksen joukoissa ja koulutti lentäjiä sodan loppuun saakka. Sitten elämä normalisoitui, vanhemmat alkoi rakentaa omakotitaloakin. Se jäi kesken 1996, kun Taleban valtasi maan. Oli pakko paeta isän hengen takia Iraniin.

Meistä tuli pakolaisia, b-luokan paperittomia ihmisiä. Mä jouduin kioskille töihin ja sitten 11-vuotiaana metallitehtaaseen. Kerran mun piti tehdä siellä 3 kuukautta putkeen 10 tunnin yövuorossa raastimia, kun poliisi etsi päivisin meitä pakolaisia karkoitettavaksi takaisin Afganistaniin. Että siksi mulla on arpia käsissä. Aamuisin olin ihan poikki ja äiti itki.

Olin 14, kun pikkuveli joutui töihin ompelupajaan. Äiti löysi silloin tiedon, miten hakea turvapaikkaa, ja me päästiin kiintiöpakolaisina Suomeen. Lentomatka oli kuin unta. Meitä odotti valmiiksi kalustettu asunto Nokialla, oli helmikuu.

En ollut käynyt päivääkään koulua, kun aloitin seiskaluokan. Jalkapallo auttoi kaverien saannissa, pelasin Nokian palloseurassa. Lukion kolmosella tutustuin nykyiseen avopuolisooni. Ollaan oltu yhdessä siitä lähtien.

Armeijan jälkeen menin hetkeksi alumiinifirmaan pakkaajaksi, mutta siinä menikin yli 10 vuotta. Vuosi sitten pääsin nykyisiin töihin. Tykkään niistä, mutta haaveilen ammattitutkinnon teosta. Mun sisarukset on opiskelleet pitkälle, niin miksen minäkin!

Me ostettiin puolisoni kanssa ihana asunto luhtitalosta työpaikan läheltä, on järvinäköalakin. Pelaan futsalia kolmosdivarissa, käyn salilla ja sisarukset ja vanhemmat on terveitä, vaikka me voitaisiin olla kaikki kuolleita. Kaikki on niin sattuman kauppaa.

Me katsotaan usein puolisoni kanssa dokumentteja ihmisistä huonoissa olosuhteissa. Olen silloin tosi kiitollinen omasta elämästäni ja haluan auttaa. Lähetän usein rahaa mun tädille Afganistaniin, joka antaa sen sodassa leskeksi jääneelle viiden lapsen äidille. Häneltä tulee sitten takaisin WhatsAppissa ääniviestejä, joista tulee tosi hyvä olo.

Uskon Jumalaan sillä tavalla, että hänen voimansa on uskonnosta riippumatta jokaisen ihmisen sisällä, jolla on sydän paikallaan. Koen sen hyvän voiman, kun autan muita. Saman tunteen soisin kaikille ihmisille, ihonväristä riippumatta.

Teksti ja kuva: Ilkka Palmu