Lapsuudessa onnen hetket oli niitä, kun isä tuli töistä ja lähdettiin ajamaan rossia montulle. Nelivuotiaasta harrastettiin, huollettiin vehkeet. Polkupyörät, mopot, moottoripyörät ja autot, niistä tuli läpikotasin tuttua puuhaa. Olin luotu käsillä tekemään.

Isä oli huonekalupuuseppä ja äiti kunnalla toimistohommissa. Asuttiin Laukaassa, lähes samassa paikassa kuin nykyäänkin. Koulu oli vaikeaa. Matematiikan ope sanoi, että Lönnqvististä ei tule isona yhtään mitään. En päässyt ammattikouluun autolinjalle, kun todistus oli huono. Pääsin onneksi prosessilinjalle Äänekoskelle ja sitä kautta nykyisiin töihin.

Koulussa mollaaminen olisi vienyt huonoille teille, jos ei olisi ollut käsityön opettajana Vekkelin Vesaa. Hän kehui ja kannusti. Olen hänet aikuisena käynyt kättelemässä, kiittänyt siitä, että minusta tuli se mitä olen. Toinen syy on vaimoni Marita. Hän käänsi vuonna 2001 elämäni hyvään päin. Eveliina syntyi kun olin 22, ja Sonja 2 vuotta myöhemmin.

Meillä asuu sukulaiset Laukaassa tukena. Sitä alkaa pitää itsestään selvänä, vaikka se ei ole sitä. Tajusin sen 31-vuotiaana, kun isä kuoli sairauteen. Sitten se kuoleminen jostakin syystä vielä jatkui. Kannoin muutaman vuoden sisään monta sukulaistamme hautaan.

Isä oli tehnyt kaksi omakotitaloa, mennyt koko ajan läpi harmaan kiven. Ja sitten hän kuoli 55-vuotiaana. Miksi? Päätin välttää yltiöpäistä tavoitteellisuutta, se ajaa ihmisen ressiin aivan turhan takia. Moni asia muuttui, kaljanjuontikin jäi vähitellen lähes kokonaan pois. Mieluummin lähden seuraavana aamuna tekemään puita, tai kaivelen kaivinkoneella terapiamielessä energiapuuhommia. Lähden aamupalan jälkeen Essolle tapaamaan kavereita. Rakennan autotallissa Golfin G60-erikoismallia.

En tosiaankaan odota lottovoittoa. Olen sen jo saanut, kun Maritan tapasin. Sonja asuu Jyväskylässä, ja Eveliina täällä Laukaassa, he ovat meillä usein. Eveliina sai esikoisensa 22-vuotiaana, saman ikäisenä kuin minä hänet, ja nyt hänellä on jo toinen vauva. Hän on puolivuotias, häntä saan sylissä pitää ja ihmetellä. Toisia tulee sijaan kun toisia lähtee. Se on parasta mitä on.

Teksti ja kuva: Ilkka Palmu