– Kun vuonna 2010 muutettiin saman katon alle, sanoin Mikolle, että sinun on pakko opetella tekemään ruokaa. Nykyisin hän on aivan älyttömän hyvä kokki! kertoo Mikko Anttilan kihlattu Henna Hännikäinen. Suomalaiset miehet tekevät enemmän kotitöitä kuin koskaan aiemmin.

Kansijuttu

 

Tilastokeskuksen mukaan naisten ja miesten koti- ja ansiotöihin käyttämä kokonaistyöaika oli vuosina 2020–2021 ensimmäistä kertaa likimain yhtä suuri. Ajankäyttötutkimusta on tehty runsaat neljäkymmentä vuotta. Mies tekee kotitöitä nyt keskimäärin 17 minuuttia pitempään kuin pari vuosikymmentä sitten.

Kouvolan Anjalassa kotitilallaan asuva Mikko Anttila on ilmiöstä hyvä esimerkki, jos hänen kihlatultaan Henna Hännikäiseltä kysytään. Anttilan lapsuudenkodissa äiti hoiti kodin, vain oma huone oli siivottava.

– Kun vuonna 2010 muutettiin saman katon alle, sanoin Mikolle, että sinun on pakko opetella tekemään ruokaa. Minä en ihan oikeasti kerkeä, kun olen teatteritreeneissä. Nykyisin hän on aivan älyttömän hyvä kokki! Hän osaa tehdä pihvikypsyydetkin medium miinuksesta lähtien kaikki, Hännikäinen kehuu.

Toinen erityinen kotiosaamisalue prosessinhoitajana Stora Enson Inkeroisten kartonkitehtaalla työskentelevällä Anttilalla on lattioiden pesu, jonka hän hoitaa suvereenisti.

Ryhtyessään pesemään lattiaa hän suihkuttaa kevyesti pesuaineen pintaan. Kun sitä on tasaisesti joka puolella, hän pyyhkii pinnan joko mopilla tai mikrokuitumopilla. Lattialämmitys laatta- ja laminaattilattioiden alla hoitaa lattioiden kuivatuksen alta aikayksikön.

– Näin kun käy lattiat läpi, tulee kerralla kiiltävä, puhdas ja raikas pinta, hän sanoo.

Kaupassa käydessään Anttila vertailee lattiapesuaineita myös tuoksun mukaan.

– Valitsen sellaisen tuoksun, joka sillä hetkellä tuntuu kiinnostavalta. Se varsinkin on hyvä, kun tuoksuu raikkaalle metsälle. Yksi pesuaine pitää soveltua koko lattialle, hän sanoo.

Läikät ja liat varsinkin keittiössä, eteisessä ja olohuoneessa saavat Anttilalta kyytiä noin kerran viikossa tai parissa.

– Sitten kun alkaa näyttää siltä, että nyt täytyy tehdä jotain. En ole mikään himosiivoaja, hän tarkentaa.

Perheen robotti-imuri, nimeltään Näsä, on kännykällä käskettävissä.

– Kun taloudessa on koira ja kaksi kissaa, niin kyllä niitä suurimpia karvoja täytyy imuroida käsipelilläkin. Muuten ne tukkivat robotti-imurin äkkiä. Se on melkein käytävä käsi-imurilla ensin lattiat läpi, ja laitettava sitten robotti-imuri viimeistelemään, Anttila juttelee.

Tehdastyönsä lisäksi Anttila toimii maatalousyrittäjänä. Viljatilalla kaikki paikat ovat isännän jäljiltä siistissä kunnossa. Hänellä on useita traktoreita ja maanmuokkauskoneita.

– Aina ne pestään työtehtävän jälkeen. Vaikka kone ei olisi kovin pölyinen ulkoa, kyllä minä sen pesurilla pesen puhtaaksi. Traktorien hytit ovat siistit, niissä ei ole kuraa missään. Työkoneissa viihtyy pitkänkin päivän, kun siellä ole mitään ylimääräistä pyörimässä lattioilla eikä kuraa matolla. Kun koneet pidetään puhtaana, ne säilyttävät paremmin myös jälleenmyyntiarvonsa, hän juttelee.

Samoin hän ajattelee asioista työpaikallakin.

– On se mukavampi ottaa se siisti trukki käyttöön, kuin että siellä pyörii vaikka hanskoja jaloissa. Yhteisellä työpaikalla se korostuu, että kaikki on siistissä järjestyksessä, ja kaikki löytyy, Anttila sanoo.

Hän miettii, että kodin ja siisteyden arvostus on luultavasti peruja hänen omien vanhempiensa arvostuksista ja tyylistä pitää maatilaa.

– Sieltä se järjestelmällisyys ja tavat periytyvät. Siksi tila on siisti myös ulkoa päin. Nurmikot on leikattu, eikä missään ole ylimääräistä rojua, Anttila sanoo.

Kun hänen isänsä keskittyi aikanaan tilan hoitoon ja äiti huolehti kodin, nyt aika ja tilanne on erilainen.

– Meillä on työt ja harrastukset muualla. Kotipihasta on lähdettävä. Itselläni ei tilanpidon vuoksi ole vapaa-ajan ongelmia. Siksi olemme yrittäneet käydä pari kertaa vuodessa jossain kauempana lomalla. Sitten rentoudutaan eikä tehdä yhtään mitään, Anttila sanoo.

Jonne Jylkäs tekee ruokaa lähes päivittäin

Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksissa havaittiin ensimmäisen kerran 1980-luvulla, että miehet alkoivat kiinnostua ruuanlaitosta. Siitä tuli eräänlainen muoti-ilmiö, joka on edelleen vahvistunut. Oulun Kiimingissä asuvan Jonne Jylkäksen nelihenkisessä perheessä molemmat aikuiset tekevät ruokaa, mutta arjessa se osuu enemmän perheen isälle.

– Kyllä minä melkein päivittäin ruokaa teen. Riistaruuat ovat ehkä bravuurini, Jylkäs sanoo.

Hänen avopuolisonsa Roosa Hänninen on ammatiltaan kokki. Prosessinhoitajana Oulun Stora Ensolla työskentelevä Jylkäs sanoo, että suhteen alkuaikoina lähes vuosikymmen sitten ruuanlaitto puolison osaavien silmien alla ehkä vähän jännitti, mutta ei enää.

– Itsekin olen oppinut tässä yhteisten vuosien aikana, ja pystyn kyllä jo luottamaan omiin taitoihini, hän sanoo.

Kun Jylkäs oli lapsi, hänen äitinsä piti pizzeriaa. Poika pääsi usein viettämään aikaa ravintolakeittiössä, kun isä teki vuorotöitä. Keittiössä leijuvat herkulliset tuoksut kiehtoivat poikaa. Ravintolassa hääräsi parhaimmillaan useita kokkeja.

– Siellä sain tehdä itse ensimmäiset pizzani, Jylkäs hymyilee.

Hän miettii, että viime aikoina oma pizzanteko on jäänyt vähemmälle.

– Meillä on kyllä leivinuuni aktiivisessa käytössä ruuanlaitossa, mutta pizzaa sillä ei kovinkaan ole tehty. Hyvä pizza lähtee yön yli kohonneesta taikinasta, josta pohjan rakenne ja maut syntyvät, hän sanoo.

Nykyisin nopeus on usein valttia arkiruuanlaitossa, sen kuusivuotiaan Saanan ja nelivuotiaan Hetan isä on saanut huomata. Toisaalta kyllä riistaruoka saa edelleen ottaa oman aikansa, ja hautua herkulliseksi. Perheen pakastimessa on aina riistaa – hirveä ja metsäkanalintua – sillä Jylkäs oppi käymään metsällä jo lapsena isänsä kanssa.

– Taisin olla 13–14 -vuotias, kun sain oman metsästyskortin. Tosin viime aikoina olen tykännyt laittaa kalaa. Kaikenlaista kalaa laitan, silakasta siikaan, mitä nyt saankin saaliiksi, kun itse harrastan kalastusta. Kaupasta ostan kotimaista kirjolohta, hän juttelee.

Tässä perheessä lapsilla ei ole erityistä lempiruokaa, koska kotiruoka on aina ollut lähtökohtaisesti hyvää. Maku ja monipuolisuus olivat tärkeitä arvoja Jylkäksen lapsuudenkodissakin, jossa hänen äitinsä otti pojan jo varhain mukaan ruuanlaittoon. Samaa Jylkäs tekee nyt omien lastensa kanssa.

– Monasti käy niin, että kun rupean laittamaan ruokaa, molemmat tulevat kysymään, voiko auttaa. Tehdään sitten yhdessä. He saavat kaataa aineksia pannulle ja keittoihin. Itse pilkon kaikki, kun vielä ei ole voinut antaa heille veistä käteen. Innokkaasti seuraavat, ja sen mitä isi antaa tehdä, saavat tehdä.

Miehet haluavat osallistua

Selvin muutos miesten kotitöihin käyttämässä ajassa on Tilastokeskuksen mukaan tapahtunut lastenhoidossa. Isät käyttävät selvästi enemmän aikaa lastenhoitoon kuin isät 20–40 vuotta sitten. Pirkkalassa asuva Esa Kurikka sanoo, että viettää kahdeksanvuotiaan Max-poikansa kanssa niin paljon aikaa, kuin se vain on mahdollista.

– Haen poitsun kotimatkalla koulusta. Sitten mennään kotiin tekemään ruokaa. Se vanhemmista, jolla ei ole menoa tai töitä illalla, hoitaa lapsen asiat automaattisesti, hän juttelee.

Viimeksi eilen hän oli Maxin kanssa luistelukoulussa. Kun poika on jäällä, isäkin vetää hokkarit jalkaan, luistelee odotellessaan ja osallistuu harjoituksiinkin sen mukaan, kuin poika toivoo.

– Sama uimakoulussa: Yleensä mennään uimahalliin vähän aikaisemmin, uidaan ja touhutaan ensin kahdestaan. Uimakoulun jälkeen jäädään vielä hetkeksi polskimaan. Olen osallistunut tällaisiin aktiivisesti, koska se on niin pieni hetki, kun lapsi on pieni. Joskus tulee sekin hetki, ettei hän enää halua minua mukaansa, Kurikka miettii.

Hän sanoo, että nykyisin isillä on ehkä enemmän mahdollisuuksiakin olla lasten kanssa, kuin aikaisemmilla polvilla oli.

– Meille annetaan työelämän puolesta enemmän mahdollisuuksiakin osallistua perhe-elämään. Ei ole velvollisuutta tehdä pitkiä työpäiviä, on vanhempainvapaat ja isyysvapaat. Ovathan ne auttaneet asiaa eteenpäin. Luulen, että nykysuku­polvet myös ajattelevat eri lailla, kuin ennen tehtiin. Ei ole samanlaisia miehen ja naisen rooleja, hän sanoo.

Myös miesten omat arvostukset ovat muuttuneet.

– Mitä ystävien ja tuttujen kanssa olen jutellut, niin näyttää olevan niin, että miehet haluavat osallistua. Paremminkin katsotaan vähän kieroon, jos ei halua. On se omastakin mielestäni vähän outoa, jos joku ei haluaisi osallistua oman lapsensa elämään. Sehän on sitä parasta aikaa, kun saa olla yhdessä lapsensa kanssa. Eihän sitä vaihtaisi yhtään mihinkään, hän sanoo.

Millaisen miehenkuvan haluaisi välittää pojalleen, sitä Kurikka on miettinyt.

– Ehkä sellaisen kiltin, lempeän, ymmärtäväisen ja turvallisen. Ettei ole mitään pelättävää. Voi aina jutella, ja apua saa, jos tarvitsee. Sellaista olen yrittänyt välittää. Ja myös monipuolista lähestymistapaa elämään: että on monta näkökantaa asioihin, ja itse voi tehdä paljon omalle elämälleen. Ei tarvitse sitoutua elämässään yhteen lokeroon, hän sanoo.

Kurikka sai parhaat eväät omaan elämäänsä äidiltään.

– Vanhempani erosivat, kun olin noin yhdeksänvuotias. Olen ollut aika vähän tekemisissä isäni kanssa, mikä ei todellakaan johtunut äidistäni. En vain viihtynyt isän seurassa. Ei hän paha ollut, mutta yhteiselo ei vain sujunut. On selkeä homma, että en halua toistaa samoja virheitä oman poikani kanssa, Kurikka miettii.

Ja kohta on joulu! Kurikka sanoo, että onhan se aivan eri asia joulukin, kun on oma lapsi.

– Kun itse olin lapsi, joulu oli tietysti hienoa aikaa, mutta aikuisena ennen lapsen syntymää joulu ei ollut enää sama asia. Nyt kun lapsi on tässä, niin onhan joulu ihan mahtavaa, Kurikka innostuu.

Perheessä nostetaan joulukuusi paikalleen jo joulukuun alussa, on tonttuovet ja joulukoristeita.

– Joulunaika on minusta mukavaa aikaa perheenä. Siinä on niin paljon positiivista ja mukavaa touhua lapsen kanssa. Se on asia, jonka toivon hänenkin aikanaan ottavan asiakseen perheensä kanssa. Enkä puhu nyt lahjoista. Toivon, että seuraavallekin sukupolvelle koti olisi avoin paikka, jossa voi tuoda murheensakin ilmi, eikä tarvitse hautoa. Olisi hyväksyvä ja avoin ilmapiiri. Olisi hienoa, jos se kantaisi seuraavaankin sukupolveen.

Teksti: Mari Schildt, kuvat: Maiju Pohjanheimo, Reima Kangas, Marjaana Malkamäki