Ennen kuin Nukkumatti pääsee viskelemään unihiekkaansa, Vihdissä asuva Ulla Niemi lukee vielä vähän matkaa kesken olevaa romaania.  

– Eipä sellaista iltaa ole, etteikö ennen nukahtamista lukisi muutamaa aukeamaa. Sillä saan nollattua päivän jutut ja rauhoitun nukkumaan, hän kertoo.

Sängyn toisella kantilla aviomies Vesalla on hänelläkin kirja käsissään. Tässä perheessä luetaan yhdessä ja paljon. Pariskunnan kirjamaku menee yksiin varsinkin dekkareiden suhteen, mutta heillä on myös omia suosikkeja. Vesa on lukenut esimerkiksi Kalle Päätalon Iijoki-sarjan useampaankin kertaan, kun vaimolle kerta riitti.

– Mulla on näitä tämmöisiä naisten hömppäkirjoja, joita luen aina välissä, Sappi Kirkniemessä laboranttina työskentelevä Niemi hymyilee.

Rakkaus kirjoihin syttyi jo lapsena, kun isoveljet veivät perheen iltatähteä kirjastoon. Vanhempi veli Veijo huolehti, että pikkusisko sai oman kirjastokortin kesällä ennen ekaluokan aloittamista. Vanhemmat olivat töissä, ja pikkusisar oli usein veljien hoivattavana. He ovat myöhemmin väittäneet, että se oli heistä ihan kivaa.

– Omituisia isoveljiä minun mielestä, Niemi nauraa.

Lupa- ja valvontaviraston tilaston mukaan kirjastot ovat edelleen merkityksellisiä paikkoja. Viime vuonna suomalaiset lainasivat kirjastoista noin 88 miljoonaa lainaa. Valtaosa niistä oli painettuja kirjoja, joiden lainaus kasvoi lähes neljä prosenttia. Itse asiassa kirjanlainaus on ollut viimeksi yhtä vilkasta 20 vuotta sitten. Tilastoennätyksiä rikottiin varsinkin lasten ja muunkielisen kirjallisuuden lainaamisessa.

Niemen perheessä rakkaus tarinoihin on istutettu myös seuraavaan sukupolveen. Vanhemmat lukivat iltasatuja vielä silloinkin, kun lapset jo osasivat lukea, koska se oli kaikkien mielestä mukavaa. Lahjapaketeista löytyy yhä useimmin kirjoja.

– Tytär on oikea pikalukija, äärimmäisen nopea. Hänelläkin on koko ajan kirja luettavana. Poika taas kuuntelee työmatkat äänikirjoja autossa, Niemi kertoo.

Lähtemättömän vaikutuksen Niemeen on jättänyt varsinkin eräs kirjasarja.

– Tästä on aikaa varmaan jo kohta kymmenen vuotta, kun luin Diana Cabaldonin Matkantekijä-kirjasarjan, eli tämän Outlander-sarjan, joka on tv-sarjana Yle Areenassa, hän aloittaa.

Se juhannus oli kammottavan kylmä. Perheen silloisella mökillä Lohjalla oli vain kuusi astetta lämmintä.

– Istuin mökin terassilla viltteihin kääriytyneenä ja luin sarjan ensimmäistä osaa – enkä muistanut edes hengittää välillä. 

Sarja kertoo aikamatkailusta uuden ja vanhan ajan välillä. Sarja alkaa Skotlannissa vuodesta 1945, josta päähenkilö ajautuu 200 vuotta taaksepäin, ja löytää itsensä keskeltä englantilaisten punatakkien ja kapinallisten jakobiittien välistä taistelua. 

– Hän rakastuu siellä menneisyydessä jakobiittiin. Se on hirveän jännittävä, todella jännittävä kirja, Niemi kertoo.

Kirjasarjaa on julkaistu yhdeksän osaa.

– Minun piti aivan ehdottomasti saada se koko sarja. En muista enää, mikä siitä puuttui, mutta en tahtonut löytää sitä mistään. Sain sarjan täyteen, kun puuttuva kirja oli huutokaupassa, ja maksoin siitä ihan pirusti, hän nauraa.

Nyt kirjasarja on kunniapaikalla takkahuoneen kirjahyllyssä. Seinän täyttävä hylly on täpötäynnä kirjoja, mutta Niemi vakuuttaa, että kyllä sinne vielä mahtuu – ainakin jos saisi muutaman kiertoon. 

– Minulla on sellaisia kirjoja paljonkin, että laitan Facebookin Roskalavalle ilmoituksen, että saa hakea. Ne oli kiva lukea kerran, mutta se oli siinä, hän kertoo.

Kirja on Niemen mukaan hyvä, kun se on rentouttava ja sellainen, joka irrottaa hetkeksi arjesta. Nykyisin hän mieluummin ostaa kuin lainaa kirjoja.

– Mietin, että ehdinkö lukemaan sen kirjan siinä laina-ajassa? Sitten on sen uusiminen ja kaikki tämmöinen. Jotenkin koen sen vaikeaksi. Ja toisaalta kaupassa käydessäni katson aina alelaarit, että olisiko täällä jotain kivaa, hän juttelee.

Laajasta valikoimastaan Niemi valitsee kesän kirjavinkiksi Delia Owensin dekkarin Suon villi laulu. Se kertoo Yhdysvalloissa marskimaalla asuvasta nuoresta naisesta, joka joutuu syytetyksi murhasta. 

– Siinä yhdistyy hyvän kirjan parhaat puolet: Se on murhamysteeri, mutta siinä on vähän tällaista romantiikkakin, Niemi hymyilee.

Joka toinen vuosi tehtävä Mitä Suomi lukee -tilastotutkimus viime vuodelta kertoo, että naiset sekä ostavat että lukevat kirjoja miehiä enemmän, ja myös lukuaikapalveluiden tilaaminen on naisilla kaksi kertaa niin yleistä kuin miehillä. Vanhimmat ikäluokat lukevat paljon painettuja kirjoja, mutta alle 50-vuotiaat kuuntelevat tai lukevat kirjansa usein sähköisesti.

– Minulla se menee niin, että jos olen lenkillä, silloin kuuntelen äänikirjaa. Samoin esimerkiksi imuroidessa, eli tämmöistä touhutessa, missä ei niinkään tarvitse ajatella muuta, Niemi lisää.

KEMINMAALLA Mikko Oinas on viettänyt kesälomaa operaattorin työstään Kemin Metsä Fibrellä. Lähtiessään aamulla koiran kanssa lenkille hän jätti vastamelukuulokkeet tietoisesti kotiin, vaikka ne kuuluvat normaaliin varustukseen.

– Nyt tuntuu, että huomaa ihan uusia asioita, kun aamulla kävelet tuossa: Luonto on herännyt eloon. Kun kuulokkeet päässä kuuntelet koko ajan jotakin, niin sitä jää paljon asioita esimerkiksi luonnosta huomaamatta, hän myöntää.

Oinas on päätellyt, että liika saattaa olla liikaa, vaikka kyse on niinkin positiivisista asioista kuin äänikirjoista. Hän tutustui niihin keväällä 2022, kun rakensi omakotitaloa vuorotteluvapaalla. Tutulle podcast-alustalle oli tullut myös äänikirjoja, ja hän päätti kokeilla. Pienen totuttelun jälkeen paneelia nousi seinään vauhdikkaasti, kun hän kuunteli samalla sekä aiemmin lukemiaan kirjoja että uusia tuttavuuksia. 

Tällä hetkellä Oinas kuuntelee noin 15–20 äänikirjaa vuodessa. Sillä määrällä hän on tavallista ahkerampi kirjaharrastaja. Mitä Suomi lukee -tilastotutkimus kertoo, että suomalaiset lukevat keskimäärin 16 kirjaa vuodessa ja 85 prosenttia on lukenut viimeisen neljän viikon aikana kirjaa jossain formaatissa. Äänikirjapalveluita tilaa 23 prosenttia suomalaisista. Kirjojen lukeminen onkin mieluisin ajankäyttötapa musiikin kuuntelun jälkeen. 

Äänikirjoja aikaisemmin Oinas luki paperikirjoja.

– Hyvin paljon olen lukenut elämänkertakirjoja: muusikoiden, taiteilijoiden, urheilijoiden, näyttelijöiden ja bändien tarinoita. Sitten luen dekkareita, näitä perinteisiä Remeksiä ja Reijo Mäkiä. Suomalaista kaunokirjallisuutta olen lukenut. True Crime on semmoinen, jota olen lähinnä kuunnellut, hän kertoo.

Sukurasitusta hänellä ei kirjarakkauteen ole, mutta hän kertoo, ettei 1980-luvun poikavuosina Meri-Lapin Tervolassa ollut varsinaisesti kyllästymiseen asti ajanvietettä kasvavalle nuorisolle. Kirjasto kuitenkin oli, ja sieltä lainattiin etenkin levyjä ja kasetteja. Kirjoja myös, koska ne olivat Mikko Oinaan mukaan silloin ihan normaali juttu: Pokkari kulki mukana repussa, kun taitettiin pitkiä välimatkoja. 

Kylillä puhuttiin kunnioittavaan sävyyn paikallisista suuruuksista, Paasilinnan kirjailijaveljeksistä, jotka olivat muuttaneet Tervolaan Petsamosta. Arto Paasilinnan tuttu, pohjoinen poljento vetoaa Oinaaseen edelleen. Kirja toimii, kun se on sujuvaa kerrontaa, ja parhaimmillaan saa vähän nauraakin.

– Se on sama asia kuin elokuvissa. Minä en nauti kauhuelokuvista tai trillereistä. En halua olla sillä lailla, että kahden tunnin päästä, kun se elokuva loppuu, niin huomaan että olen puristanut käsinojaa kuin hammaslääkärissä, hän sanoo.

Kesän lukusuositukseksi Oinas nostaa Tommi Saarelan kirjoittaman elämänkerran Heikki Silvennoinen – Nousut ja Laskut. Silvennoisen tapaan Oinas on itsekin toiselta ammatiltaan muusikko.

– Totta kai opin tuntemaan Silvennoisen ensin Kummelista, josta huomasin, että hehän olivat kovia soittajia ja laulajia kaikki. Sitten ostin Heikin toisen soololevyn, ja tutustuin siihen musiikkipuoleenkin, hän kertoo. 

Kirja kertoo Oinaan mielestä hienon tarinan monipuolisesti lahjakkaasta miehestä.

– Kuinka paljon pitempi hänen uransa nimenomaan muusikkona, tuottajana ja musiikkipiireissä oli, mutta suuri yleisö tunsi hänet komiikasta. Kirjassa hän avaa tätä kipuilua, kun häntä ei otettukaan enää tosissaan muusikkona, Oinas kertoo.

Itse hän kipuilee aivan hienokseltaan siitä, että paperikirjojen lukeminen on jäänyt vähälle. 

– Juuri se, että kun se äänikirja on niin helppo. Varsinainen kirjan lukeminenhan vaatii huomattavasti enemmän ponnistelua: joutuu miettimään ja kuvittelemaan, hän sanoo.

Oinas epäilee, että digitalisaation ja varsinkin kännyköiden myötä ihmisten pitkäjänteisyys ja kyky sietää tylsyyttä on aika lailla kärsinyt.

– Vaikka ruokakaupassa, kun ollaan kassajonossa, niin jos siinä on kaksi, kolme asiakasta sinun edessäsi, niin ihmiset kaivavat sen kännykän esiin. Me totumme siihen, että kaikki on nopeatempoista. Kun koko ajan uutta syötettä ja ärsykettä tulee, niin pitkäjänteisyys varsinkin pitkän tekstin lukemisessa on kadonnut. Minä itsekään en ole immuuni tälle, hän miettii.

Onko luetun ymmärtämisen taidon mahdollista jotenkin kadottaa? Sitä Oinas joutui miettimään, kun luki paikallislehden jutun kolmeen kertaan, eikä senkään jälkeen oikein tiennyt, mitä sillä haluttiin sanoa. 

Tutkimuksista tiedetään, että nuoret eivät enää hallitse äidinkieltään yhtä hyvin kuin 2000-luvun alussa. Lukeminen on heikompaa, ja sitä kautta myös kirjoittaminen.

– Jos vaikka työhakemus pitää kirjoittaa, niin kyllä sillä siinä vaiheessa on väliä, Oinas sanoo.

Hyvä uutinen on, että lukeminen on taito, jota voi elvyttää ja kehittää. Oinas on jo projektin aloittanut. Käsillä on uunituore tietokirja Tela pyörii yhä – Paperiliiton kronikka 2005–2026. Hän lueskeli sitä juuri junassa.

– Olipa kiva lukea paperikirjaa, pitkästä aikaa, Oinas hymyilee.

Teksti: Mari Schildt, kuvat: Reima Kangas ja Nina Susi