Kaksikko, joka on enemmän, kuin osiensa summa. Tero Metsäkydöllä ja Teemu Niemellä on toimiva kombo tietoa ja taitoa.

Työpaikalla

 

Kun koneenhoitaja tekee vikailmoituksen Huhtamäellä Hämeenlinnassa, mekaaninen asentaja Tero Metsäkytö ja sähköasentaja Teemu Niemi kuittaavat ja lähtevät selvittämään ongelmaa.

– Jos vika on Terolle tuttu, lähden mukaan kaveriksi katsomaan, että itsekin opin, koska olen aika uusi kuitenkin tässä työssä, Niemi sanoo.

Hän siirtyi koneenhoitajasta korjauspuolelle kaksi vuotta sitten. Metsäkydöllä työt alkoivat kaksi vuosikymmentä sitten siten, että hän oli ensin isänsä opissa.

– Isä oli tehtaalla 47 vuotta asentajana. Sain saksalaiskoneiden tuntemuksen ikään kuin perintönä. Teemu taas on tutumpi jenkkikoneiden kanssa, Metsäkytö kertoo.

Yhdessä lähdetään paikalle myös silloin, jos vian korjaaminen vaatii neljää kättä: yksi kannattelee koneenosaa, kun toinen korjaa. Erilaiset koneet toimivat myös ryhminä esimerkiksi siten, että yksi tekee sisämukin ja toinen käärii siihen päällivaipan. Kun vika iskee, Metsäkytö korjaa yhtä ja Niemi toista konetta. Roboti­soiduissa pakkauskoneissa voi olla sekä mekaanista- että sähköpuolta ja vielä ohjelmointia päälle.

– Jos viankuvaus näyttää siltä, että se on hankalampi homma, silloin lähdemme heti kaksin – ainakin katsomaan, mikä tilanne on, Metsäkytö kertoo.

Niemi kertoo, että on joutunut soittamaan Metsäkydölle ja kysymään neuvoa, kun työpari on ollut vapaalla.

– Koskaan siinä ei ole ollut ongelmaa, vaan aina saa apuja. Teron kanssa on mukava tehdä töitä, Niemi sanoo.

Hänen mukaansa yhteistyössä on tärkeää, että kemiat toimivat.

– Meillä ne toimivat kyllä. Se on molemminpuolista niin sanottua vittuilua. Se on sitä välittämistä, Niemi hymyilee.

Paitsi työpari, Niemi ja Metsäkytö ovat myös kavereita keskenään. Molemmat pelaavat samoja nettipelejä, nykyisin lähinnä kännykällä. Yleensä niissä ammuskellaan erilaisia örkkejä.

– Kun pelissä saavuttaa vaikka paremman hahmon, niin kyllä se täytyy heti kaverille lohkaista. Sieltä tulee yleensä vastaus, että hän lopettaa nyt, ei ole hienoa yhtään. Seuraavassa pelissä se menee sitten toisin päin, Niemi hymyilee.

– Teemulla voi olla vähän parempi tuuri, Metsäkytö kuittaa ja jatkaa, että tärkeintä yhteistyössä on huumorintaju.

– Jos sitä ei olisi, ei näissä hommissa kauaa pärjäisi, Metsäkytö sanoo.

Entä kyllästyttääkö työpari joskus?

– Joka päivä, Metsäkytö nauraa.

Teksti: Mari Schildt, kuva: Reima Kangas