»Hain vuonna 2005 silloisen Metsäliiton oppisopimuskoulutukseen. Sen jälkeen menin Kemin vanhalle massatehtaalle operaattoriksi. Noin kolme vuotta sitten lähdin mukaan projektiin, jossa suunniteltiin uuden tehtaan rakentamista. Olin käyvän tehtaan operaattorin tehtävissä. Työskentely suunnitteluprojektissa oli ajoittain hektistä mutta myös opettavaista. Hyvänä motivaattorina oli tieto siitä, että tulen työskentelemään samalla osastolla. Huomaan kyllä, että oma ammattitaito on projektin myötä kehittynyt. Tiedän ja tunnen prosessin hyvin.

Ensin oli PI-kaaviokatselmukset, joissa katselmoitiin prosessia: Mihin ja millaisia putkia kannattaa suunnitella? Valmet toimitti PI-pohjakaavion. Sitä sitten katselmoitiin ja muokattiin niin, että me operaattoritkin olimme tyytyväisiä. Sitten putkistokatselmukset: Katselmoitiin 3D-mallilla, miten putket tehdassaliin vedetään. Annettiin myös prosessin piireille nimiä. Piirejä on monta tuhatta. FAT-testeissä testattiin joka ikinen automaatiopiiri. Sen jälkeen tehtiin tehtaan komissiointia. Se on osa laadunvarmistusprosessia, jossa osoitetaan, että järjestelmät toimivat niin, kuin on tarkoitettu.

Tehtaan käynnistyminen jännitti

Olihan se huipennus, kun saatiin tehdas ajolle. Kyllä siinä tiettyä jännitystä oli, kuinka prosessi alkaa pyöriä. Oli henkilökohtaistakin latausta. Kun on ollut mukana hyväksymässä, että tämä piiri toimii oikein, haluaa toki nähdä, että se toimii myös elävässä elämässä. Siitä operaattoreiden työt vasta alkoivatkin. Tehdashan ei lähde kuin napista painamalla käyntiin, vaan virittämistä tarvitaan tosi paljon. Se vaihe jatkuu yhä. Koko ajan mennään eteenpäin, vaikka haihduttamon räjähdysonnettomuuden aiheuttama katko onkin ollut harmillinen.

Meitä on keittämön alueella kolme henkilöä perusmiehityksessä: yksi keittää, yksi ajaa ruskeaa puolta ja yksi on kenttähenkilönä. Taukoja pidetään siten, että kenttähenkilö tulee tauon ajaksi kuskinpaikalle. Menin vasta helmikuun alussa vuoroon, koska oma roolini on ollut enemmän olla taustalla ja tukena, ja olen opettanut muita. Nyt olen seisakin takia takaisin päivätöissä pitämässä keittämökoulutuksia. Kerron, mitä muutoksia on tehty keittämöalueelle, miten ne käyttäytyvät ja miten niitä ajetaan. Olen pitänyt myös simulaattorikoulutuksia, joissa on käyty läpi prosessin käynnistämistä, pysäytystä ja ajoa.

Keittämöllä keitetään kuorimolta tuleva hake: pasutetaan, sitten imeytetään samassa astiassa, siirretään hakepumpuilla keittimeen ja keitetään. Siitä kuitu ohjataan puskusäiliöön ja edelleen ruskean massan pesuun. Tavoitteena on saada massa keittimellä tiettyyn kappalukuun. Massan pitää olla riittävän pestyä, että sen voi lähettää eteenpäin. Myös mustalipeän kuiva-aine ja jäännösalkalit pitää olla tarkasti kohdillaan. Keittimen ajaminen ja prosessin opettelu on ollut minulle aina mieluista. Kaikkein mielekkäintä on prosessin lukeminen ja sen ohjaaminen. Se on samalla myös haastavinta: Pienillä liikkeillä saa ison prosessin ohjautumaan oikeaan suuntaan.

Metsästys on vastapainoa työlle

Viime vuosi oli työnteon kannalta aika tiukka. Onneksi yhteistyö toimii esihenkilön kanssa, ja olen saanut palautusjaksojakin vietettyä alkuvuonna. Ei pelkkää työtä jaksaisi, vastapainoakin pitää olla.

Olen päässyt perheen kanssa hiihtolomalle ja metsästysreissuille. Latvalintuja käyn tammikuussa hiihtelemässä, että pysyy mieli virkeänä. Metsästystä harrastan myös työkavereiden kanssa. Se on yhdenlaista suhdetoimintaa sekin: työelämässä on helpompi toimia, kun on tutut kaverit.

Lasten kuljetuksiakin voi harrastukseksi sanoa: maanantaina tyttärillä on ollut tanssia, tiistaina jumppaa, yhtä vien torstaina ratsastamaan ja toista lauantaina taitoluisteluun.

Ajankäyttöongelmia ei meikäläisellä ole. Mutta ei tämä hassumpaa elämää ole.»

Jari Pimperi

Työ: Metsä Groupin Kemin biotuotetehdas, operaattori massatehtaalla.
Koulutus: ammattikoulun automaatiolinja.
Harrastus: metsästys ja kalastus.
Perhe: avopuoliso ja 7-vuotiaat kaksoistytöt, avopuolison jo aikuiset tyttäret sekä lyhytkarvainen saksanseisoja.
Motto: kehitys loppuu tyytyväisyyteen.

Teksti: Mari Schildt, kuvat: Nina Susi