»Työnantaja ei suostu 12-tuntiseen. Näin, vaikka 12-tuntinen olisi työnantajallekin positiivinen tai pahimmillaan neutraali asia. Siitä on saatu niin paljon positiivisia kokemuksia.

Meillä todellinen syy sille, miksi 12-tuntinen ei käy työnantajalle on se, että siitä ei voi jäädä ylitöihin. Porukat on vähennetty niin minimiin, että vähemmällä ei tehdas enää pyöri. Vähennettiin lopulta niin paljon, että piti perustaa muutama vakanssi lisää, kun tehdas ei pyörinyt.

Meillä todellinen syy sille, miksi 12-tuntinen ei käy työnantajalle on se, että siitä ei voi jäädä ylitöihin.

Meillä on lyhyt kierto. Tuntuu kuin olisi töissä koko ajan. Juuri puhuttiin vuoron kanssa nukkumisesta. Sitä käsitellään hirtehishuumorin kautta: nukuinpa kaksi tuntia tai kolme tuntia.

Sen vain näkee, kun porukka on unista ja unohtelee. Toiset torkahtelevat töissä, ja se auttaakin jaksamaan. Eikä siitä myöskään kovistella. Jos pomo tulee koppiin ja huomaa, että porukkaa nukkuu, se vain naureskelee. Kyllä pomotkin ymmärtävät, että väsyttää. Töistä selvitään, mutta riskillä vedetään.

Kyllä työt vielä menee, mutta työmatka on eri asia. Kotimatkalla olen muutaman kerran huomannut, että olen nukahtanut rattiin, mutta vielä ei ole kolahtanut. Reaktiokyky on huonompi. Muutama peurakolari tuossa on ollut. Olisiko niitä voinut skarpimpana välttää?

Onneksi rytmi menee sentään eteenpäin: kaksi aamua, kaksi iltaa ja kaksi yötä. Kyllähän sitä jaksaa, mutta pieni kooma on päällä.

Olisi syytä kokeilla 12-tuntista. Ilmeisesti joka paikassa, jossa työntekijät ovat saaneet valita kokeilun jälkeen, pysytäänkö 12-tuntisessa vai palataanko vanhaan, 12-tuntinen on aina jäänyt.

Eikä sitä tiedä, olisiko se 12-tuntinen onni ja autuus, mutta haluaisihan sitä kokeilla.»

Teksti: Mari Schildt

Asian arkaluonteisuuden takia haastateltava esiintyy poikkeuksellisesti nimettömänä.